Vihaan raskaana olemista..

En osannut arvata, että se olisi näin vaikeaa ja epämiellyttävää. Toivottavasti synnytys ei sen sijaan traumatoisi... Menisi se nyt edes hyvin.

vaikkei helppoa se ollut. Jossain vaiheessa oli niin hirveä lonkkakipu, etten pystynyt kävelee, suonenveto ja närästys eivät tuntuneet hyvältä. Mutta olin joka päivä niin iloinen kun sain tuntea potkuja (joskus rajujakin) ja sain lukea vauvakirjasta sikiön kehityksestä, että oksat pois :)



Viimeiset viikot olivat pahempia kun jäin äitiyslomalle. oli vain niin tlsää.



Mutta kuitenkin raskausajasta jäi hyvä mieli ja ihana tyttövauva



Voimia sinulle ap, aika lentää niin nopeasti

Mulla on hyvä olo ja olen todella tyytyväinen kehooni nyt loppuraskaudesta. Alussa oli kyllä ellotusta. Mutta lopputulos tietysti on tärkein. Totean vain, ettei vauvavuosi välttämättä ole ainakaan helpompi kuin raskausaika. :D

Ja anna lupa itsellesi myös olla nauttimatta, jos siltä tuntuu! Itse sain kokea raskauden ihmeen monen vuoden lapsettomuuden jälkeen ja se ei siltikään lisännyt raskaudesta nauttimista. Mutta vauvasta nautin kyllä senkin edestä :D

koko raskauden ajan. Ei yhtään hetkeä lähellekään normaali ja hyvä olo.



Tää tänhetkinen raskaus alkoi ihan kaikkien aikojen huonoimmalla ololla. Nyt jouduin olemaan sairauslomallakin 2 kk, kun en pystynyt edes kävelemään pahoinvoinnin vuoksi.



Mutta nyt se menikin ohi! Ekan kolmanneksen jälkeen oon ihan nauttinut raskaudesta. Sitä ei oo aina edes muistanut! Oon niin iloinen, että minäkin sain vielä kokea sen, mistä muut ennen vain puhuivat, eli millaista on raskaudesta nauttiminen tai että raskaana ei välttämättä ole ihan koko ajan sairauslomakunnossa.

Itse tässä odottelen viidettä peräkkäistä keskenmenoa käynnistyväksi, tuulimuna tällä kertaa. Lupaan itselleni, että jos vielä joskus saan olla "kunnolla" raskaana, nautin jokaisesta raskausvaivasta.

ajoittain inhoan, kuten viime yönä; lapsi mellasti niin etten voinut nukkua + samalla oli kaikki muut vaivat kertaheitolla suppareista kramppaaviin jalkoihin ja närästykseen. Mä olen vielä jotenkin hormonihöyryissä, en ollenkaan oma itseni, en ymmärrä mikä mua vaivaa. Niinpä mä taapersin melko tovin käytävällä itkua tihrustaen ja mietin kaikkea kauheaa mitä voi tapahtua.

Aamulla olo oli onneksi jo parempi ja lapsikin nukkuu..

Tein kaksi lasta 1v2kk ikäerolla, ja olen kyllä nyt todella onnellinen etten ole raskaana. Ehkä joskus toivon vielä kolmatta lasta, mutta ei ihan äkkiä.

Eka raskaus meni vielä alkuraskauden pahoinvoinnin jälkeen. Mutta tämä toinen on ollut tuskaa alusta loppuun. Alku oli aivan järkyttävää oksentamista, sitten kun siitä päästiin niin yksi vaiva on vain seurannut toistansa. Ja nyt kun viikkoja on kasassa 38+, niin olen niin raihnaisessa kunnossa, että vessaan raahustaminenkin on jo maratonin vertainen suoritus.



Periaatteessa voisin haluta kolmannen lapsen. Mutta kolmatta raskautta en suin surminkaan enää halua. Meidän lapsiluku taitaa siis olla tässä.

Itse tässä odottelen viidettä peräkkäistä keskenmenoa käynnistyväksi, tuulimuna tällä kertaa. Lupaan itselleni, että jos vielä joskus saan olla "kunnolla" raskaana, nautin jokaisesta raskausvaivasta.

ja mietin noita samoja aatoksia, mutta tiedätkö on se raskaus vaan ihan syystä nimeltään raskaus, etten sitten kuitenkaan jaksanut nauttia joka vaiheesta. Vaikka olenkin kiitollinen lapsistani. Samoin en joka hetki jaksa nauttia äitiydestäkään onnesta hekumoiden, vaikka en tätä mihinkään maailmassa vaihtaisi.

ma taas olen periaatteessa tykannyt olla raskaana vaikka olen joutunut olemaan kaikissa raskauksissani useamman kuukauden taysvuodelevossa ja viimeksi (6 kk vuodenlevon jalkeen) jouduin kaytannossa opettelemaan kavelemisen liki uudestaan, kun olin niin mahdottoman huonossa kunnossa... Toki siina tuli kaikenlaisia kolotuksia kun makasi vasemmalla kyljellaan kuukausitolkulla, ja narastikin ihan kiitettavasti (narastystahan pahentaa se, ettei syo istuvassa asennossa). Silti, jos riskit seka mulle etta vauvalle eivat olisi niin suuret, niin hankkisin viela neljannenkin lapsen. Tykkaan olla raskaana ja ennen kaikkea tykkaan siita palkinnosta joka on vauva. :-)

Vielä olisi muutama viikko kärsittävänä. En tykkää yhtään olla raskaana, vaikka olenkin kokenut keskenmenoja ja lapsettomuutta. Toivoisin todellakin, että adoptointi olisi paljon helpompaa. Siten mekin saataisiin useampi lapsi. Tämän kokemuksen jälkeen meille tuskin tulee lisää lapsia. En pysty tähän enää toista kertaa.

"hankkiutua raskaaksi"Eka lapsen kaa just suonenvedot ym. Loppuaikana ei seisomatyö oikein onnistunut.Yksityisellä kirjotti loppu ajaks sairaslomaa.Yliaikenen odotus.42 plus4päivää.Kyllä ne vaivat joskus helpottaa.Jogaa ja venyttele. mut ei ne vaivat valittamalla paranne.synnytyksen jälkeen on helpompi toipua.Ja pompit riemusta ku iso masu ei oo tiellä ja voit oikeesti liikkua.Nuku sillo kun voit vaikka jos toinen lapsi niin aika vaikeeta.

jokatapauksessa ei paljoo viiti vikistä, kun on ollu raskaana, ja kun kattoo vieressä tuttuja, joilla sitä raskautta ja närästystä ja lonkkakipuja ja kaikkee niin niin kovasti toivoovat.



Mullakin kaks raskautta peräkkäin. Lapsilla 3vrk vajaa vuos ikäeroo ja nyt kroppa kaipaa huokasua ja lepoa.

Olin viime vuonna, tänä vuonna - ja TAAS tänä vuonna... No tää on kyllä viimeinen (kolmas). Vauva-ajasta tykkään periaatteessa, on siunattu helppoja vauvoja. Mut on sekin toisaalta hanurista, ei vauvojen takia, vaan kun täällä päin saa pienten äitinä olla kovin yksin. Ihmisiin vaikea tutustua, eikä leikkikentällä käy ketään, eikä sinne vauvan kanssa tule lähdetyksi talvellä. Vauvakerhot tyhjillään.



En tiedä mitä paikalliset mammat tekee, ehkä ne on vain omalla ok-talon pihalla tai käy kävelyllä. Kontaktia on vaikea ottaa, kun sanoo moi (esim puistossa, jos siellä joskus toiseen törmää) niin kääntävät selän. Luulevat varmaan ressut, että tungen lapseni heille kylään, jos vastaisivat jotain.



No sitten mekin ollaan vain omassa pihassa ja sitä rataa.

koko raskausajasta. Nyt sentään jo rv 37+1 menossa, eli kohta on ohi :) Eka (ja vika) raskauteni on kyseessä. Ihan tuskaa alusta loppuun. En pysty todella tähän enää uudestaan. Ja aika ei kultaa muistoja, mulla on norsun muisti :D



Tsemppiä ap: lle ja kaikille muille, teillä on oikeus tunteisiinne ja ihanaa kuulla, että vaikka ette raskausajasta pidä, odotatte kuitenkin ilolla itse lapsiaikaa, kuten minäkin :)

ja välillä ihan tosissani vihaankin. Olen aika varma, ettei synnytys periaatteessa voi olla pahempi kun raskaus, sillä se kuitenkin kestää sen n. vuorokauden ja on ohi, kun tätä taapertamista ja uusia vaivoja riittää vaan ja riittää. Ja minulla on siis ollut "helppo" raskaus, ei pahoinvointeja, liitoskipuja tai mitään. Ei tää silti kivaa ole.



Eniten syytän vitutuksen synnyssä sitä omituista glorifioitua kuvaa, jota raskausajasta tuputetaan. Kaikkea sitä hehkumista ja itseen keskittymistä ja muuta sontaa mitä neuvolan lehtiset pursuavat. Jos meidän kulttuurissa myönnettäisiin, että suurimmaksi osaksi tämä on raskasta ja kamalaa, niin voisi olla helpottunut vaan siitä, ettei se ollutkaan niin kamalaa, kun oli pelännyt. Nyt kun tungetaan ruusunpunaisia kuvitelmia joka puolelta siitä miten ihmeellistä aikaa tämä muka on, niin ottaa vaan päähän. Loppujen lopuksi on kuitenkin aikamoinen tabu edelleen sanoa, että vihaa raskaana olemista, koska meilläkin suurimmalla osalla on tarve pehmentää ja selitellä sitä sanomalla heti perään, että odotamme kuitenkin sitä vauvaa innolla ja odotus kyllä palkitaan ja tietenkään ei tarkoiteta ettei haluttais olla raskaana. Sama pätee siihen vauva-aikaan. Vauva-aika on ihan kamalaa kans, kun kaikki pyörii vaan sen rääpäleen ehdoilla. Mutta sen sanominen on aika hankalaa ja sitten pitää pehmentää, että onhan se tietysti ihanaakin, kun on se pieni siinä tuhisemassa jne. Negatiivisten tunteiden ilmaiseminen äitiyteen liittyen kun ei ole ihan sopivaa edelleenkään, vaikka toki ollaan edetty viime vuosikymmeninä huimasti siinäkin. Kuitenkin kaikki vähänkin järkevät ihmiset ymmärtävät sen, että raskaus on raskasta ja vauva-arki on raskasta ja molempia saa inhota ja vihata ilman, että tarkoittaa haluavansa eroon koko lapsesta tai vihaavansa sitä lasta... Tabut vaan on tiukassa.

Ei muuten, mutta kun liikunnastakin katoaa jossain vaiheessa ilo...kun ei enää pysty äärisuorituksiin ja sykekään ei sais pysyä kovin pitkään korkealla...kunhan tämäkin lapsi syntyy, pääsee vaunulenkeille juoksemaan, uimaan täysillä ja jumppaan hyppimään. Kilot karisee äkkiä =)

Olen raskaana ja nautin olostani. Olenkin voinut erittäin hyvin. Voin ymmärtää, että raskaus tympäisee jos koko ajan on jotain vaivoja. Tsemppiä sinulle.

en tykänny. OLi kauheaa pahoinvointia, kipuja, oksentelua.. Haluaisin vielä yhden lapsen mutta en todellakaan kaipaa raskausaikoja.