Rukoilen: Ehkäisy salituksi
Ehkäisykieltoon sopeutuminen vaatii minusta liikaa naiselta. ja mieheltäkin. Myös lapsille se voi olla kohtuutonta ja väärin.
Minä kyllä toivon että vl puhujat voisivat muuttaa ehkäisyn sallituksi. Onko se väärin että rukoilen tätä Jumalalta? En voi kertoa kenellekkään että rukoilen tällaista asiaa.
Kommentit (101)
Jokainen saa toki vapaasti rukoilla, ettei lapsia edes tulisi paljon. Jumala on luvannut kuulla rukoukset ja hänellä on varaa olla antamatta lapsia ilman, että siihen asiaan tarvitsee itse puuttua. Jumalalle ei mikään ole mahdotonta. Meillä on lupa uskoa Jumalasta hyvää, uskothan sinäkin, ap? Lapset ovat Herran lahja! Siinä itsessään on tarpeeksi Jumalan ilmoitusta. Usko onkin järjetön asia. :) Oman järki ei vie perille... Itse uskon vahvasti että niin on voimas kuin on päiväs. Lukekaa Jeesuksen opetuksia evankeliumeista, mitä siellä sanotaan luottamuksesta Jumalaan tai ristin kantamisesta. Valitettavasti helppoa tietä ei ole.
uskotteko te ihmiset kaikenlaiseen tälläiseen potaskaan!?!?? Huh huh
Ei ole Jumalan sanan mukaista. Vapauttakoon Jumala teidät lakihenkisyydestä.
Täytyy vain ihmetellä vanhoillis-lestadiolaisten kantaa Raamattuun jälleen kerran. Eikö Raamatustakin, kuten kaikesta muusta ole tärkeintä löytää asian ydin, ja Raamatussa se on armo.
Miksi alistutte mies saarnaajien tulkintaan, ajatelkaa ihan itse. Jokainen tietää omat rajansa, jos lapsia tulee joka vuosi, ei kukaan enää jaksa. Nyt järki käteen, myös Raamatusta pitää uskaltaa keskustella avoimesti ja peilaten myös nykyaikaan.
Ei Jeesuksen opetuksen mukaan tärkeää ole toimitko juuri pilkulleen kuten on käsketty vaan rakkaus ja anteeksianto. Mielestäni Jeesus oli aina heikomman puolella ja se on juuri se opetus, jonka mukaan halauan omassa elämässäni toimia; olla aina heikomman puolella. Tässä tapauksessa heikoilla ovat mielestäni vl-äidit.
kirkkomme ihmisoikeusneuvosto on käsitellyt vanhoillislestadiolaisten ehkäisykieltoa.
Se totesi että SRK:n oppi loukkaa ihmisoikeuksia eli on Suomen lakien ja myös kirkon periaatteiden vastainen.
http://freepathways.wordpress.com/2011/01/11/ehkaisykielto-kion/
Seuraavaksi asia menee arkkipiispan käsittelyyn.
löytyy hyvä Topi Linjaman kirjoitus masennuksesta
http://www.kotimaa24.fi/blogit/article/?bid=261&id=13845&start=10
Ehkäisykieltoon sopeutuminen vaatii minusta liikaa naiselta. ja mieheltäkin. Myös lapsille se voi olla kohtuutonta ja väärin. Minä kyllä toivon että vl puhujat voisivat muuttaa ehkäisyn sallituksi. Onko se väärin että rukoilen tätä Jumalalta? En voi kertoa kenellekkään että rukoilen tällaista asiaa.
Mitenkä kävisi erehtymättömyys opin jos ehkäisykiellosta luovuttaisiin?
Ja entä lestadiolaisten määrä? Ehkäisykieltoahan ovat jotkut lestadioalispapit perustelleet sillä että näin saadaan pidetyksi lauma suurena
http://freepathways.wordpress.com/2011/02/13/lisaantymiskultti/
Pohjimmiltaan ehkäisykiellossa on kyse miesten harjoittamsta naisten kontrollista. Patriarkaalinen ja tiukan konservatiivinen vanhoillislestadiolaisuus kontrolloi tyttöjen ja naisten itsemääräämisoikeutta rankasti. ja mikäpä on kätevin tapa pitää vallassa kuin pitää vaimo aina raskauden tilassa sekä kotona monta vaippaikäistä.
niin miksi sitten Jeesuksen käskyä "menkää ja tehkää kaikki kansat minun opetuslapsikseni..." ei oteta vl-piireissä läheskään niin suurella pieteetillä ja vakavuudella? Missä ovat ne tuhannet ja taas tuhannet vl-lähetystyöntekijät, jotka ovat evankelioimasssa kaikkia kansoja. Jos evankeliumia ei aktiivisesti levitetä, voiko käydä niin, että viimeisellä tuomiolla kysytään, että missä ovat ne sen ja sen kansan ihmiset, joille oli määrä kertoa evankeliumia. Jos sanotaan, että uskovainen ei halua tehdä syntiä, niin silloin myös tämä raamatunkohta pitäisi ottaa vakavasti.
Vielä ajan muuttumisesta.
Sanotaan että aika muuttuu mutta Raamatun sana ei muutu. Meidän yhteisössämme on ajateltu pääsääntöisesti 60-70-luvulla että jopa kohdunpoisto on väärin eli syntiä ja että siihen ihminen ei voi puuttua. Mutta nykyään suurin osa ajattelee että kohdunpoisto ääritilanteessa on ok. Selittäkää miksi kanta tähän on sitten muuttunut? Ehkäisyyn kanta kun monilla on ehdottoman kielteinen vaikka kysymys ei ole lopullisesta vaan tilapäisestä ratkaisusta. Toisin kuin kohdunpoisto jossa naisen tulee käydä kuoleman rajamailla ennen kuin toimenpide tehdään.
Jään odottamaan vastauksia.
t. vl äiti nro 64
Vielä ajan muuttumisesta. Sanotaan että aika muuttuu mutta Raamatun sana ei muutu. Meidän yhteisössämme on ajateltu pääsääntöisesti 60-70-luvulla että jopa kohdunpoisto on väärin eli syntiä ja että siihen ihminen ei voi puuttua. Mutta nykyään suurin osa ajattelee että kohdunpoisto ääritilanteessa on ok. Selittäkää miksi kanta tähän on sitten muuttunut? Ehkäisyyn kanta kun monilla on ehdottoman kielteinen vaikka kysymys ei ole lopullisesta vaan tilapäisestä ratkaisusta. Toisin kuin kohdunpoisto jossa naisen tulee käydä kuoleman rajamailla ennen kuin toimenpide tehdään. Jään odottamaan vastauksia. t. vl äiti nro 64
jonka jäsenet pelastuvat. Jeesukseen Vapahtajanaan uskovia on ympäri maailmaa miljoonia. Miksi pitäisi olla niin riippuvainen siitä, mitä jonkun Suomessa olevan yhteisön johto sanoo pelastuksen edellytykseksi. Olennaisinta kai on, mitä Raamattu sanoo. Raamattu sanoo, että Jeesus on tie, totuus ja elämä. Se riittää.
Tulihan Neitsyt Mariakin raskaaksi kun Jumala niin halusi vaikka oli neitsyt!
Jos oikein tuuri käy, raskaaksi voi tulla, vaikka olisikin "teknisesti" neitsyt. Mies voi ejakuloida naisen sisään, ilman että immenkalvo särkyy. Kalvossahan on reikä kuukautisveren vuotamiselle.
Kuka sinulta kieltää ehkäisyn? Minulta sitä ei kiellä kukaan puhuja, ei kukaan sisar tai veli.
Tämä ei ole hyvä paikka tällaiselle keskustelulle. Yhtä hyvin voisi pyytää apua sielun viholliselta.
Sillä hän tiesi jo aikojen alussa, kuinka johtaa harhaan, kun kysyi ihmiseltä. Sanoiko Jumala todella niin?
Raamatussa on myös maininta lopun ajasta, ja siinä sanotaan, että "voi vaivaa äitien silloin". Minä ajattelen sen kuvaavan juuri tätä aikaa, ja näitä kysymyksiä.
Kuka sinulta kieltää ehkäisyn? Minulta sitä ei kiellä kukaan puhuja, ei kukaan sisar tai veli.
Tämä ei ole hyvä paikka tällaiselle keskustelulle. Yhtä hyvin voisi pyytää apua sielun viholliselta.
Sillä hän tiesi jo aikojen alussa, kuinka johtaa harhaan, kun kysyi ihmiseltä. Sanoiko Jumala todella niin?
Raamatussa on myös maininta lopun ajasta, ja siinä sanotaan, että "voi vaivaa äitien silloin". Minä ajattelen sen kuvaavan juuri tätä aikaa, ja näitä kysymyksiä.
Kuka sinulta kieltää ehkäisyn? Minulta sitä ei kiellä kukaan puhuja, ei kukaan sisar tai veli. Tämä ei ole hyvä paikka tällaiselle keskustelulle. Yhtä hyvin voisi pyytää apua sielun viholliselta. Sillä hän tiesi jo aikojen alussa, kuinka johtaa harhaan, kun kysyi ihmiseltä. Sanoiko Jumala todella niin? Raamatussa on myös maininta lopun ajasta, ja siinä sanotaan, että "voi vaivaa äitien silloin". Minä ajattelen sen kuvaavan juuri tätä aikaa, ja näitä kysymyksiä.
Nämä ovat monille äideille kipeitä asioita ja täällä niistä voi nimettömästi keskustella. Ei tässä ole kukaan Raamatun sanaa yrittänyt muuttaa. Jokainen voi itse lukea, mitä Raamatussa sanotaan. Minä en ole sieltä löytänyt ehkäisykieltoa.
kielto? Kun kuulin huhuja että tänä jouluna olisi moneen vl-kotiin hankittu taulutv joululahjaksi....
Tuo on yksi monista tavoista patriarkaalisessa yhteisössä, jossa miehet pitävät kontrollisaan naisia. Se ei lakkaa ihmetyttämästä että miten ihmeessä lestadiolaiset naiset pystyy alistumaan ehkäisykieltoon?
t. Feministiäiti
Jos ehkäisy muutettaisiin sallituksi nyt, niin silloinhan moni uskovaisten naisten sukupolvi olisi kärsinyt aivan turhaan.
televisioiden suhteen. Luulen ettei kyseessä ole sitten sydämmessään uskovainen.
Ehkäisy asiaan omana kokemuksena voin sanoa sen että vaikka olen välillä uupunut pienten lasten kanssa, en ole harkinnutkaan ehkäisyä. Se ei ole ratkaisu jaksamiseen vaan täytyy pyytää apua. Totta on ettei se ole helppoa nyky yhteiskunnassa, mutta asioilla on tapana järjestyä kun luottaa Jumalaan.
Aiempi viesti taas särähti: lapset jää heitteille...
Voi kuinka paljon Suomessakin on lapsiperheitä, jotka oikeasti voi pahoin! Riitelevät vanhemmat, erot, viina ym. maailmallinen meno.
On totta että meissäkin on perheitä, joissa voimat ovat vähäiset, ja syliä ei ole riittävästi, mutta mielestäni asia voi korjaantua pienillä seikoilla. Itse olen oppinut ottamaan rennommin ja antamaan itselle omaa aikaa niin jaksan keskittyä nyt enemmän lapsiin. Ja todella rakastan ja uskon olevani lapsilleni paras mahdollinen äiti!
Itse olen oppinut ottamaan rennommin ja antamaan itselle omaa aikaa niin jaksan keskittyä nyt enemmän lapsiin. Ja todella rakastan ja uskon olevani lapsilleni paras mahdollinen äiti!
Entäs sellainen joka ei usko olevansa hyvä äiti? Sellainen joka saatan tukistaa lapsiaan, huutaa heille, olla väsynyt ja vihainen jatkuvasti? Entäs sellainen nainen joka ei halua lapsia, joka ei pidä lapsista? Onko sellaistenkin pakko saada lapsia yksi toisensa jälkeen vai pitäisikö heiltä kieltää naimisiinmeno? Entäs jos sen tajuaa vasta yhden tai kahden lapsen jälkeen että ei jaksa enempää? Eikä halua enempää lapsia?
Älä luule että jos sinulla menee hyvin niin kaikilla muillakin menisi.
Rukoilen: Lukihäiriöiset hoitoon!
Tähän ajatukseen syyllistyy moni. Eli että kun on välillä väsynyt niin sitä ja tätä ja apua sieltä ja täältä.
Tärkeintä on luottamus Jumalaan, mutta kun on kyseessä sairaus joka irrottaa äidin perheestä, kyse on jostain ihan muusta kun ettei mukavuuttaan halua lapsia. Lasten heitteille jääminen ei ole mikään vitsi vaan tällaisissa perheissä tosi asia. Niitä pahoin voivia perheitä on meissä vl:kin eli sitä on meissä siinä missä muissakin. Mikään ja kukaan muu aikuinen ei korvaa vanhemmuutta joka lapsen ja vanhemman välillä tulisi olla. On huolestuttavaa lähteä sitä väheksymään. Kaikilla ei ole samoja resursseja ja henkisiä voimavaroja kuin jollakin toisella. Emme ole yhdestä muotista syntyneet äideiksi ja isiksi.
On tärkeää luottaa Jumalaan mutta se ei tarkoita sitä että irrotamme otteen auton ratista ja luotamme että kyllä Taivaan Isä ohjaa.
Ei ole Jumalan sanan mukaista. Vapauttakoon Jumala teidät lakihenkisyydestä.