Kannattaako tällaista liittoa jatkaa?

ehkä jotain toista miestä?jolla elämä kondiksessa?

Hyvä palkka ja vakituinen työpaikka?

tuo on vain yksi vaihe pitkässä suhteessa.



Suosittelisin työtekoa suhteen eteen, koko perheen eteen. Sinulta myös hieman hillintää.



Parisuhdeterapiasta voisi myös saada työkaluja tilanteen parantamiseen.

sinun tulisi tukea ja kannustaa miestäsi ottamaan enemmän vastuuta ja sitten kehua häntä kun hän niin tekee. Ei hän ole varmasti nykytilaneessa itsekkään onnellinen.

Olet nitistänyt hänet henkisesti, ja kun teillä on kuitenkin lapsia, niin sinun pitäisi olla ehkä enemmän suvaistevainen mitä tulee toisen heikkouksiin.

Toiseen mieheen en ole rakastunut. Ehkäpä tämä on vaihe. Parisuhdeterapia varmaan olisi hyödyksi, mutta arki on niin hektistä, että mistähän sillekin löytäisi aikaa..

sinun tulisi tukea ja kannustaa miestäsi ottamaan enemmän vastuuta ja sitten kehua häntä kun hän niin tekee. Ei hän ole varmasti nykytilaneessa itsekkään onnellinen. Olet nitistänyt hänet henkisesti, ja kun teillä on kuitenkin lapsia, niin sinun pitäisi olla ehkä enemmän suvaistevainen mitä tulee toisen heikkouksiin.

Seuraukset ovat usein vain sellaisia, että hommat jäävät tekemättä, laskuista tulee muistutus, liukastellaan kesärenkailla vielä joulukuussa... Kokemukseni vastuun luovuttamisesta miehelle eivät ole kannustaneet yrittämään samaa uudelleen :-(

Paitsi, että mieheni on kova tekemään kotitöitä yms. Suhde tuntuu kuitenkin tosi väljähtäneeltä enkä oikeastaan rakasta miestäni. MUTTA myös meillä on kolme pientä lasta enkä ole aikeissa tehdä heistä avioerolapsia siksi, että minä olen epämääräisen tyytymätön avioliittooni. Kun osaisi edes suoraan nimetä ne kipukohdat niin helpottaisi todella, mutta...Miehen mielestä kaikki on hyvin ja hän rakastaa minua enemmän kuin mitään.

ajattelee että sinä kuitenkin hoidat asiat sitten. Mutta oletko sanonut hänelle että miehenä hänen pitää osata ottaa vastuu perheestään ja kehunut kun hän on saanut jotain tehtyä kunnolla ja ajallaan? Mies tarvitsee kunnioitusta jopa enmmän kuin rakkautta.

Olen myös sanonut, että pitää ottaa vastuu perheestään, mutta minkäs teet, jos ei siihen pysty...



Mieheni ihan tosissaan haluaisi kyllä ottaa vastuuta, mutta se on jostain syystä hänelle vaikeaa. Hän on hajamielinen, unohtelee asioita, ei ollenkaan järjestelmällinen. Miehen veljellä on diagnosoitu add ja mies epäilee, että hänellä on samoja taipumuksia - ei diagnoosia kuitenkaan.

Paitsi, että mieheni on kova tekemään kotitöitä yms. Suhde tuntuu kuitenkin tosi väljähtäneeltä enkä oikeastaan rakasta miestäni. MUTTA myös meillä on kolme pientä lasta enkä ole aikeissa tehdä heistä avioerolapsia siksi, että minä olen epämääräisen tyytymätön avioliittooni. Kun osaisi edes suoraan nimetä ne kipukohdat niin helpottaisi todella, mutta...Miehen mielestä kaikki on hyvin ja hän rakastaa minua enemmän kuin mitään.

Miehetkin osaa yllättää..ja ihan oikeasti vetää maton alta. Miehet ei vaan puhu ja näytä, sitten vaan yhtäkkiä käännetään kelkka kohti jotain uutta. Meillä ainakin kävi näin.

Luulin,että mies on onnellinen ja rakastaa minua yli kaiken. Meillä on vain yksi lapsi..sitten kertoikin yksi päivä kun ei enää halua tätä elämää, arki mättää, ahdistaa yms.

Älkää eläkö niissä kuvitelmissa, että vain te naiset olette tyytymättömiä.

Elämäsi voisi olla elämäni. Minä olin myös hallitseva osapuoli, hoidin kaiken ja mies osallistui kun osallistui. Miten kävi, mies petti minua vuoden toisen naisen kanssa, ennenkuin sain asian selville. Mies, jonka en olisi voinut koskaan, en koskaan uskoa pettävän minua/perhettään. Erosimme heti, nyt olemme olleet erossa vuoden. Olemme puhuneet miksi näin kävi ja mies on vastannut, että hän ei saanut olla meidän suhteessa mies. Eli hänelle otti koville, että minä päätin kaikesta. On puhunut vasta eron jälkeen asiosta, ei suhteemme aikana...



Tartu toimeen ennenkuin teille käy kuten meille!

Mikään ei ole niin arvokasta, kuin oman suhteen ylläpitäminen (kantapään kautta opittua;) Älä lannistu, varatkaa heti terapia tai parisuhdeleiri, saatte varmasti asianne kuntoon olemalla avoimia ja tahtomalla saada suhde kuntoon. Se ei tapahdu hetkessä ja pitää antaa monta mahdollisuutta ottaa vastuuta, ehköhän se sieltä tule:)



Itse en suosittele eroa, palaisin ja yrittäisin itse muuttua jos voisin (ilman pettämistä). Elämä mutkistuu, pitää sopia omien lasten tapaamisista, joku toinen hoitaakin teidän lapsianne jne. Kysymys ei ole pärjäämisestä. Me pärjäämme erinomaisesti lasten kanssa, itseasiassa arkemme ei ole muuttunut lainkaan tai työmääräni lisääntynyt. Mutta elämään on tullut paljon kaikkia muita hankaluuksia lasten asioiden kautta.



Ottakaa opiksi ja hakekaa apua ei huomenna vaan tänään! Teillä on kaikki onnenavaimet käsissänne, kun vain osaatte käyttää niitä oikein!

Onko joku asia jonka han hallitsee ja tekee hyvin? Laita se juttu taysin hanen vastuulle.

Ei ole kiva olla vaimo Justiina joka komentaa ja kaskee.

En kylla tieda mita ero toisi tahan tilanteeseen, sitten olisit IHAN TAYSIN vastuussa kaikesta.

Plus lasten pahoinvointi siihen paalle.



neuvoisin relaamaan ja kysymaan miehelta minka asian han haluaisi hoitaa kun sina et jaksa kaikkea.

Onnea teille

Miehen ehdoton vahvuus on lasten kanssa oleminen. Hän tykkää tehdä asioita lasten kanssa, lukee, leikkii ja pelaa paljon. Lapset kärsisivät todella paljon, jos eroaisimme, heidän suhteensa isään on hyvin läheinen.



Kodin käytännön asioista mikään ei oikein sen sijaan ole mieheni vahvuus. Työssään hän on hyvä, vaikka tarjolla onkin vain pätkää ja silppua.



Muuten miehellä on paljon erityistaitoja, lähinnä luovia, mutta valitettavasti ei arkemme kannalta kovin hyödyllisiä. Ihania piirteitä kyllä, joihin aikoinaan ihastuinkin - mielikuvitus, tarinoiden kehittely, runollisuus, laulaminen...

Meillä on aikalailla samanlaista. Itse olen enemmän kuin onneliinen. Mieheni ei petä ja on hyvä mies ja rakastaa minua. Mitä sitten jos laskuista tulee joskus muistutus tai talvirenkaat ei vaihdu itsestään. Ei kaikki oo hyviä kaikessa. Varmasti mjiehelläsi on omat parhaat puolensa niinkuin sinullakin. Arvosta sitä mitä sinulla on äläkä valita turhasta!

Vastuun jakamisen voi toteuttaa niinkin, että teette enemmän asioista yhdessä. Mene mukaan renkaiden vaihtoon, jne. Miesten työt ovat usein ykikseen puurtamista. Ei se asian tekeminen sinänsä vaikeata ole, mutta tulee tunne, että minut on "pakotettu" tähän paskamaisimpaan juttuun.

Kyllä keittiöön mahtuu molemmat hääräämään samaan aikaan.

Mene seuraavalla kerralla lampunvaihtoon mukaan vaikka kuinka hölmöltä se tuntuu. Siinä kun olette lähellä toisianne saattaa syntyä taas uudenlaista kipinää välillenne.

meidän perheessä uralla edennyt ja palkkani on huikea, MUTTA siitä ei juurikaan jää mitään "käteen". Perhettä sillä pyöritetään, minä maksan pääasiassa aivan kaiken, miehen keikoista saamat rahat on pienen pieni osa ja niillä yleensä ostetaan uudet renkaat autoon tms hankintoihin.



Minua häiritsee suunnattomasti, että minulle ei kerry mitään (asunto on maksettu kyllä ja sen meidän puoliksi) "säästöön/pahanpäivän varalle/eläkepäivien matkusteluun tai miten sen nimeäisi".



Miehelle on puolestaa tulossa isohko perintö. Heidän suvussaan puolisot on testamentein suljettu pois.



Se että raadan töitä noin 10 h/päivä ja teen suurimman osan kotitöistä yms, ja loppujen lopuksi päädymme siihen, että minulla ei ole varallisuutta esim. hemmotella lastenlapsia ajokorttilahjakorteilla tms, vaan elän eläkkeelläni ja miehellä on rahaa yllin kyllin kaikkeen, ja onko edes silloin enää edes kanssani.



Ymmärtääköhän kukaan pointtiani... (?)

Jokseenkin apeaa tekstiä, jossa jälleen yksi toisilleen sopimaton pariskunta ja nyt toinen osapuoli sitten ihmettelee, miten tähän on tultu. Minulle liittonne näyttäytyy melko tyypillisenä äiti-poika-suhteena, t.s. sinä olet se äiti. Tähän on tultu senkin takia, että temperamenttinne/perusluonteenne on niin erilainen. Eikä sitä voi kirveelläkään muuttaa. Kun et selvästikään nauti siitä, että miehesi on n.s. taivaanrannan maalari, etkä voi hyväksyä hänen ilmiselviä vahvuuksiaan, on ainoa mahdollisuus erota. Se on paras ratkaisu jo senkin takia, ettet rakasta miestä etkä kunnioita hänen vahvuuksiaan vaan haluaisit hänen olevan aivan toisenlainen. Pidät häntä keskenkasvuisena lapsena. Elämä vain olisi kovin tyhjää, jos ei näitä "haaveilijoita" ja taiteilijoita olisi. Itse asiassa se olisi aivan mahdotonta. Ei kukaan jaksa iänikuista suorittamista tyyliin "hyväpalkkainen ja vaativa työ". Eivät lapsetkaan sitä arvosta vaan he haluavat läheisyyttä, läsnäoloa, äitiä, isää. Tässähän teillä onkin ollut jonkinlainen työnjako, mutta se ei sinua tyydytä. Ehkäpä sittenkin kaipaat enemmän sellaista perinteistä mallia, jossa mies on perheen pää, kätevä remonttireiska jne. jne. ja tienaa enemmän kuin sinä. Siinä olisi maailma mallillaan !

Jokseenkin apeaa tekstiä, jossa jälleen yksi toisilleen sopimaton pariskunta ja nyt toinen osapuoli sitten ihmettelee, miten tähän on tultu. Minulle liittonne näyttäytyy melko tyypillisenä äiti-poika-suhteena, t.s. sinä olet se äiti. Tähän on tultu senkin takia, että temperamenttinne/perusluonteenne on niin erilainen. Eikä sitä voi kirveelläkään muuttaa. Kun et selvästikään nauti siitä, että miehesi on n.s. taivaanrannan maalari, etkä voi hyväksyä hänen ilmiselviä vahvuuksiaan, on ainoa mahdollisuus erota. Se on paras ratkaisu jo senkin takia, ettet rakasta miestä etkä kunnioita hänen vahvuuksiaan vaan haluaisit hänen olevan aivan toisenlainen. Pidät häntä keskenkasvuisena lapsena. Elämä vain olisi kovin tyhjää, jos ei näitä "haaveilijoita" ja taiteilijoita olisi. Itse asiassa se olisi aivan mahdotonta. Ei kukaan jaksa iänikuista suorittamista tyyliin "hyväpalkkainen ja vaativa työ". Eivät lapsetkaan sitä arvosta vaan he haluavat läheisyyttä, läsnäoloa, äitiä, isää. Tässähän teillä onkin ollut jonkinlainen työnjako, mutta se ei sinua tyydytä. Ehkäpä sittenkin kaipaat enemmän sellaista perinteistä mallia, jossa mies on perheen pää, kätevä remonttireiska jne. jne. ja tienaa enemmän kuin sinä. Siinä olisi maailma mallillaan !

Kunnioitan kyllä mieheni vahvuuksia ja niiden takia häneen rakastuinkin. Mutta pidän niitä valitettavasti lapsiperheen arkeen huonosti sopivina :-( Arvostan ja kunnioitan kyllä todella paljon hänen tapaansa olla lasten kanssa, mutta koen raskaaksi kaiken arkipäivän vastuun kantamisen.

Perusluonteemme ovat hyvin erilaiset, pitää paikkansa. Ennen lapsia ja ensimmäisinä vuosina lasten kanssa tämä ei kuitenkaan tuntunut kummastakaan ongelmalta. Vasta vuosien myötä asia on muodostunut ongelmaksi.

Äiti-poika -suhdetta tämä kyllä muistuttaa paljon. Mies on kotoisin perheestä, jossa äiti valitsi ja viikkasi aamuisin vaatteet valmiiksi vielä aikuisen poikansa sängyllekin, edes voileipää mies ei ollut lapsuudenkodissaan tehnyt itse. Anoppini on ihana ja hyvin rakastava, lämmin ihminen, mutta valitettavasti opetti poikansa liian helppoon elämään. Mies ei kyllä odota minulta vastaavaa palvelua (eikä saakaan), mutta kun ei ole oppinut pitämään huolta edes itsestään, niin onhan se vaikeaa aikuisena oppia :-(

Ai että elämä olisi vähintään yhtä helppoa ilman miestä! No siinäpä yksi "hyvä" syy eroon.

En näe kirjoituksessasi yhtään todellista syytä eroon. Menkää pariterapiaan tai kehittäkää jotain muuta jolla saatte suhteeseenne ja arkeen eloa.

Nykyään erotaan niiiiin helposti, kun ei enää olekaan kivaa leikkiä kotia.

Miksi menit kimppaan kyseisen miehen kanssa? Miksi piti väsätä vielä lapsiakin?



Ajattelepa välillä vaikka niitä lapsia..

Voin vakuuttaa että saat vuosikausia selitellä ja perustella "miksi isä ei enää asu täällä".. Ja kuunnella että "on isää ikävä". Se lapsen itku ja ikävä on jotain niin karmivaa.. Sen omantunnon kanssa sitten elät.



No, todennäköisesti saat paljon vastauksia että eikun ero vaan vetämään. Ne ovat juuri näiltä minä-minä tyypeiltä jotka ajattelevat että lapset on onnellisia kun äitikin on. Just. No jollainhan sitä pitää sitä huonoa omaatuntoa paikkailla.. Tai yleensä superitsekkäillä ihmisillä ei sitä empatiakykyä ja omaatuntoa edes ole. Mennä porskutetaan vaan muista piittaamatta.



Odota edes sen verran että lapset teini-iässä ennenkuin eroat. Olet sen velkaa lapsillesi!

Kunnioitan kyllä mieheni vahvuuksia ja niiden takia häneen rakastuinkin. Mutta pidän niitä valitettavasti lapsiperheen arkeen huonosti sopivina :-( Ennen lapsia ja ensimmäisinä vuosina lasten kanssa tämä ei kuitenkaan tuntunut kummastakaan ongelmalta. Vasta vuosien myötä asia on muodostunut ongelmaksi.

Vanha kansa taisi sanoa, että se mikä nuorempana ihastuttaa se vanhempana vihastuttaa. Ja on tosiaan elämä ennen lapsia hieman toisenlaista kuin lasten ilmestyttyä :-) Itse asiassa hyvin monen pariskunnan suurimpia vaaran paikkoja on juuri lasten syntymä. Onhan eräiden tutkimusten mukaan jopa niin, että lapsettomat avioparit ovat onnellisempia kuin lapselliset !

Tätä nyt on kuitenkin myöhäistä katua enää tässä vaiheessa...

Mies on kotoisin perheestä, jossa äiti valitsi ja viikkasi aamuisin vaatteet valmiiksi vielä aikuisen poikansa sängyllekin

Melko tyypillinen tapaus: karhunpalvelus lapselle. Minkähän taki erityisesti äidit sortuvat POIKIENSA kanssa moiseen ???

kun ei ole oppinut pitämään huolta edes itsestään, niin onhan se vaikeaa aikuisena oppia :-(

Tämän ehkä tiesit ennenkuin päätit hankkia lapsia ? Vai tuliko kaikki jotenkin yllätyksenä ? Siis, ettei miehellä ollut käytännössä arkipäivän selviytymistaitoja.

Yhtälö on vaikea: mies ei ole koskaan oppinut tulemaan omillaan toimeen ja hoitamaan asioita vaan hän on äitinsä helmoista hypännyt suoraan vahvan naisen - siis sinun - syliin. Vaikuttaa siltä, että rakkauden sijaan on ollut lähinnä kyse hoivavietistä ja mies on ikäänkuin "maskotti". Vietin suuntauduttua - luonnollisesti - lapsiin on mies alkanut ärsyttää, ihan syystä. Ymmärrän kyllä, että kismittää, mutta toisaalta: lapset rakastavat isäänsä ja heidän rakkautensa on ehdoton, pyyteetön. He eivät odota, kaikki tapahtuu tässä ja nyt.

Ai että elämä olisi vähintään yhtä helppoa ilman miestä! No siinäpä yksi "hyvä" syy eroon.

En näe kirjoituksessasi yhtään todellista syytä eroon. Menkää pariterapiaan tai kehittäkää jotain muuta jolla saatte suhteeseenne ja arkeen eloa.

Nykyään erotaan niiiiin helposti, kun ei enää olekaan kivaa leikkiä kotia.

Miksi menit kimppaan kyseisen miehen kanssa? Miksi piti väsätä vielä lapsiakin?

Ajattelepa välillä vaikka niitä lapsia..

Voin vakuuttaa että saat vuosikausia selitellä ja perustella "miksi isä ei enää asu täällä".. Ja kuunnella että "on isää ikävä". Se lapsen itku ja ikävä on jotain niin karmivaa.. Sen omantunnon kanssa sitten elät.

No, todennäköisesti saat paljon vastauksia että eikun ero vaan vetämään. Ne ovat juuri näiltä minä-minä tyypeiltä jotka ajattelevat että lapset on onnellisia kun äitikin on. Just. No jollainhan sitä pitää sitä huonoa omaatuntoa paikkailla.. Tai yleensä superitsekkäillä ihmisillä ei sitä empatiakykyä ja omaatuntoa edes ole. Mennä porskutetaan vaan muista piittaamatta.

Odota edes sen verran että lapset teini-iässä ennenkuin eroat. Olet sen velkaa lapsillesi!

harvinaisen mustavalkoinen ihminen, ihan sain päivän parhaat naurut tästä!