Onko kellään muulla joulun jälkeistä masennusta?
Inhottaa palata arkeen. Rahat loppu, kesä kaukana.
olenko ainut?
Kommentit (13)
mikään ei innosta. (kesää en ainakaan odota). Kaikki paukut meni jouluun.
Kivaa kun joulu meni. Nyt odotellaan uutta vuotta.
Varsinkin huominen töihinpaluu ahistaa rankasti. Onneksi tämä ja ensi viikko ovat mulla kolmepäiväisiä työviikkoja.
Ajankohtaista minullekin, huomenna työpäivä.
Vanha aloitus, mutta ei oikeastaan ole. Joulunaika oli kyllä ihanaa, mutta odotan innolla että vuosi vaihtuu ja aletaan menemään kohti kevättä.
Minulla on todella haikea mieli. Johtuu masennuksesta, mutta siitä huolimatta nautin joulusta kovasti. Kynttilöiden polttaminen ja joululaulujen kuunteleminen on minulle tärkeää. Tuntuu, ettei nyt ole enää mitään iloa. Miten eteenpäin?
Sama täällä. Tuntuu, ettei mikään innosta. No, pulkkamäkeen kohta lasten kanssa. Onneksi on lunta!
Minulla myös masennusta, mutta nautin joulunajasta. Siinä on tiettyä melankolisuutta ja hartautta. Kesällä on vaikeaa nauttia, kun ympärillä kaikki iloisia. Myös se valoisuus ahdistaa. Tyhjä olo aina joulun jälkeen.
En voi käsittää miten jotkut eivät tykkää joulusta. Minä voisin viettää joulua joka päivä :D
Kärsin tästä joka vuosi, tai minun kohdalla voi puhua juhlapyhien jälkeisestä masennuksesta koska se alkaa vasta nyt tammikuussa kun joulu ja uusvuosi ohi. Syksy menee joulua ja juhlapyhiä odotellessa, varsinkin joulukuussa pimeys ei paljon tunnu missään kun on hieno odottaa joulua. Työtkin sujuu mukavammin kun juhlapyhät lähenee. Mutta heti kun juhlapyhät ohi, harmaa arki iskee pahasti päin kasvoja. Joulussa on niin hienoa kaikki valot, koristeet, aika perheen kanssa, ruoat jne. ja kaikki loppuu kun tammikuu alkaa. Varsinkin töihinpaluu on yhtä tuskaa nyt tammikuussa.
Esim juhannuksen tai kesäloman yhteydesä en kärsi tästä, johtuu varmaan siitä ettei kesälomalla ole erityistä juhlaa tai vastaavaa hienoutta kuin joulussa.
Mullakin samaa ongelmaa. Ite alotan joulun odottelun jo lokakuussa, laitan joulukuusen, suunnittelen lahjoja ja ostan lahjoja. Kuuntelen joululauluja. Joulu vietetään runsaasti syöden, pelaillen lautapelejä lapsuuden perheen kanssa ja näkee pitkästä aikaa kunnolla omia rakkaita sisaruksia ja vanhempia. Sitten kun joulu on ohi, on olo kolkko. Ei oo nyt mitään odotettavaa 😖
Et ole ainut. Pimeä alkutalvi oli täynnä joulun odotusta, ihanaa jännitystä, kodin koristelua, lahjojen ostelua, iki-ihanaa joulutunnelmaa parhaimmillaan. Nyt kun joulu on ohi, olo on kovin tyhjä ja haikea. Joka vuosi sama juttu. En hössötä joulusta liialti, mutta lapsesta saakka on säilynyt rakkaus jouluntunnelmaan, ja joka vuosi tuntuu olevan aina yhtä haikeaa kun se joulu sitten onkin ohi. Jos olisi rahaa, voisi ajoittaa vaikkapa matkustelun näin joulun jälkeiseen aikaan, se voisi piristää.