eron myötä uskoon tullut äiti vastailee hetken:

No Siunausta silti kaikille:)

Oliko hengelliset asiat kiinnostaneet ennen eroa vai miten ne tulivat ajankohtaisiksi eron myötä?

Koitko jonkin ihmevalaistuksen, sisäisen rauhan vai täh?



Haen sisältöä elämääni, olen yksinäinen, vaikka lapsia onkin ja olen miettinyt, että saisinko helpotusta, jos aloittaisin esim. kirkossa käymisen..

Pelkäätkö muuten kuolemaa? Itse mietin tässä vähän aikaa sitten, että vaikka _tiedän_ ettei mun tarvitsisi pelätä kuolemaa, koska pääsenhän parempaan paikkaan, niin silti ajatus kuolemasta on kamala.. lähinnä pienten lasteni vuoksi. Tiedän, että minun tulisi siinäkin asiassa luottaa Jumalaan, että Hän pitäisi lapsistanikin huolta, jos minulle joskus jotain tapahtuisi, mutta jotenkin en vaan osaa luottaa tarpeeksi, ainakaan koko aikaa.. hetkittäin tulee ahdistuksia että mitä jos kuolisinkin kun lapseni ovat pieniä..



Koen sitten syyllisyyttä tästä asiasta, pitäisi uskoa enemmän.. ja toisaalta koen sitten syyllisyyttä siitä että stressaan ja yritän "suorittaa" uskoa, Jumalahan on armollinen, emme me pelastu omista teoistamme ja ajatuksistamme, vaan armosta..



Sekavaa sepustusta varmaan, sorry :)



(usko on kuitenkin ihana asia, olen nykyään niin iloinen ja edellisestä sepustuksesta huolimatta peloton ja luottavainen, elämälläni on merkitystä ja osaan iloita myös pienistä asioista, elämä uskoontulon jälkeen on ollut ihanaa!)

Oliko hengelliset asiat kiinnostaneet ennen eroa vai miten ne tulivat ajankohtaisiksi eron myötä?

vaikka niistä ei ole puhuttukaan koskaan kenenkään kanssa.

Koitko jonkin ihmevalaistuksen, sisäisen rauhan vai täh? Haen sisältöä elämääni, olen yksinäinen, vaikka lapsia onkin ja olen miettinyt, että saisinko helpotusta, jos aloittaisin esim. kirkossa käymisen..

Joyce Meyerin naisille suunnattuja ohjelmia. En kokenut mitään ihme valaistumista sinällään, mutta tajusin, että tämä materialistinen ja paha maailma on jotakin, mihin en halua kuulua. Ymmärsin, että olen aina halunnut seurata Jeesusta ja toiminutkin sen mukaan tietämättäni lähes koko elämäni ja ehkä juuri siksi olenkin kokenut niin paljon pahaa, kun itsekkyys yms. on puuttunut minusta kokonaan. Olin vain kynnysmatto/nyrkkeilysäkki.

ap.

Pelkäätkö muuten kuolemaa? Itse mietin tässä vähän aikaa sitten, että vaikka _tiedän_ ettei mun tarvitsisi pelätä kuolemaa, koska pääsenhän parempaan paikkaan, niin silti ajatus kuolemasta on kamala.. lähinnä pienten lasteni vuoksi. Tiedän, että minun tulisi siinäkin asiassa luottaa Jumalaan, että Hän pitäisi lapsistanikin huolta, jos minulle joskus jotain tapahtuisi, mutta jotenkin en vaan osaa luottaa tarpeeksi, ainakaan koko aikaa.. hetkittäin tulee ahdistuksia että mitä jos kuolisinkin kun lapseni ovat pieniä.. Koen sitten syyllisyyttä tästä asiasta, pitäisi uskoa enemmän.. ja toisaalta koen sitten syyllisyyttä siitä että stressaan ja yritän "suorittaa" uskoa, Jumalahan on armollinen, emme me pelastu omista teoistamme ja ajatuksistamme, vaan armosta.. Sekavaa sepustusta varmaan, sorry :) (usko on kuitenkin ihana asia, olen nykyään niin iloinen ja edellisestä sepustuksesta huolimatta peloton ja luottavainen, elämälläni on merkitystä ja osaan iloita myös pienistä asioista, elämä uskoontulon jälkeen on ollut ihanaa!)

Kuuntele sinäkin Radio Deitä ja katsele TV7:skaa.

Vielä kun löytäisi samoin ajattelevia, samassa tilanteessa olevia mahdollisia uusia ystäviä, niin olisi helpompaa tätä pahaa materialistista maailmaa vastaan.

En voi mitenkään käsittää, miten esim. joku "Sinkkuelämää" -leffa voi olla niin suosittu tjtn vastaavaa.

ap.

Pelkäätkö muuten kuolemaa? Itse mietin tässä vähän aikaa sitten, että vaikka _tiedän_ ettei mun tarvitsisi pelätä kuolemaa, koska pääsenhän parempaan paikkaan, niin silti ajatus kuolemasta on kamala.. lähinnä pienten lasteni vuoksi. Tiedän, että minun tulisi siinäkin asiassa luottaa Jumalaan, että Hän pitäisi lapsistanikin huolta, jos minulle joskus jotain tapahtuisi, mutta jotenkin en vaan osaa luottaa tarpeeksi, ainakaan koko aikaa.. hetkittäin tulee ahdistuksia että mitä jos kuolisinkin kun lapseni ovat pieniä.. Koen sitten syyllisyyttä tästä asiasta, pitäisi uskoa enemmän.. ja toisaalta koen sitten syyllisyyttä siitä että stressaan ja yritän "suorittaa" uskoa, Jumalahan on armollinen, emme me pelastu omista teoistamme ja ajatuksistamme, vaan armosta.. Sekavaa sepustusta varmaan, sorry :) (usko on kuitenkin ihana asia, olen nykyään niin iloinen ja edellisestä sepustuksesta huolimatta peloton ja luottavainen, elämälläni on merkitystä ja osaan iloita myös pienistä asioista, elämä uskoontulon jälkeen on ollut ihanaa!)

Kuuntele sinäkin Radio Deitä ja katsele TV7:skaa.

Vielä kun löytäisi samoin ajattelevia, samassa tilanteessa olevia mahdollisia uusia ystäviä, niin olisi helpompaa tätä pahaa materialistista maailmaa vastaan.

En voi mitenkään käsittää, miten esim. joku "Sinkkuelämää" -leffa voi olla niin suosittu tjtn vastaavaa.

ap.

minulla tuntuu vaan olevan välillä vähän turhan pitkät piuhat tiedosta tunteeseen... tai aina ajoittain se onnistuukin :) Enkä mä kuolemaa ihan jatkuvasti pelkää, hyvin harvoin oikeastaan, mutta viime päivinä mietin tuollaistakin mielessäni.

Itse kävin katsomassa Sinkkuelämää-leffan, kun tykkäsin aikoinani siitä sarjasta (ennen uskoontuloa). Kummasti kyllä elokuva hieman tökki nyt, tuntui niin itsekkäältä ja pinnalliselta moni asia, kuten ylipäätään nykyajan elämänmenossa.

t. äh, en muista numeroani

mutta Joyce Meyer ei minusta ole loistoesimerkki materialismin hylänneestä kristitystä. Rouvahan taitaa edustaa aika puhtaaksiviljeltyä menestysteologiaa ja kylpee rahassa.

toki meyerillä voi olla hyviä ajatuksia mutta elämän evästä kannattaa etsiä muualtakin kuin teeveepastoreilta.