Maitoallergisen kiinteiden aloitus, etenkin velli?
Maitoallergiselle vauvalle pitäisi kohta aloitella kiinteitä ja alunperin olin ajatellut het alkuun totuttaa velleihin, kuten esikoistakin. No nyt kun katselin kaupan valmishyllyä, niin ihan kaikessa on tietty maitoa mukana. Yksi maidoton Muksu (?) riisipuurojauhepaketti löytyi, siitäkö sitten teen vellit apteekin korvikkeella? Kasvis- ja hedelmäsoseet eivät ole ongelma, paitsi että notkistetaanko esim. muussattu peruna korvikemaidolla vai vedellä vai mitenkä?
Niin ja muuta purkkiruokavalikoimaa en käynyt läpi, mutta olenko oikeassa veikatessani, että maidottomia ruoka-ruokia ei hirveästi löydy? :)
Kommentit (8)
lapsilleni lainkaan vauvana vellejä vaan heti veteen keitettyä kaurapuuroa.
Muut soseet kaupoissa, esim. hedelmä-, marja-, kasvis-, peruna-, liha-, kala-, kana- yms soseet on lähestulkoon kaikki maidottomia ja siis veteen tehtyjä.
Eriasia on ne ns yogurttisoseet.
Hyvin on meillä kolme vauvaa kasvanut ilman mitään vellejä.
tai tavispuuronkin saa velliksi teho- tai sauvasekoittimella.
Meinaakko, ettei muutu liisteriksi? :O
suoraan vihannessoseilla ja lihaisemmilla eli kanan- ja naudanlihaa sisältävillä soseilla. Vasta 8 kk iässä aloitettiin kaurapuurolla, joka oli veteen keitettyä. Puuroon oli lisätty myös vähän ruokaöljyä (ei rypsiä!) ja vauvojen hedelmäsosetta. Neuvola suositteli, että viljat aloitettaisiin tuossa iässä. Olikohan syynä B-vitamiinien saanti, jos oikein muistan. Imetin kauan.
riisi- ja kaurapuurot on maidottomia. Lähes kaikki 4-5kk soseet ovat maidottomia. Meillä kaks maitoallergikkoa ja hyvin löytyy valmiita ruokia joa ei ole muita allergioita. Itse tosin oon tehny pääosin ruoat molemmille. Tsekkaa myös verkkokaupat! Allermiina Tampereella myy ainakin täysin maidottomia puurojauheita ja muita allergiatuotteita.
Miksi vellejä? Tee tavallista puuroa. eipä tuu ns. sihtisuu ongelmaa myöhemminkään, kun lapsi oppii heti siihen että ruoassa voi olla möykkyjä yms.
mut meillä purkkiruokavalinnat ei yleensä kariutunut maitoon vaan muihin ruoka-aineisiin mille poika oli allerginen
meillä ei kukaan neljästä lapsesta ole koskaan suostunut muutenkaan syömään vellejä ikinä. Valmista puuroa löytyy useampia maidottomana (8kk alkaen ainakin, joku oli ehkä jo aiemmin, en muista enää), ja hedelmä ym. soseissahan ei maitoa myöskään ole. Ei mitään ongelmia.
Ja jos itse tekee soseita, niin vedellähän sen saa sopivaksi. Eikö äidinmaitoa/korviketta siihen usein laiteta sen takia, että olisi tuttu maku mukana?
tai tavispuuronkin saa velliksi teho- tai sauvasekoittimella.