Lue keskustelun säännöt.
Harkitsen eroa aviomiehestäni toiseen rakastumisen vuoksi..
18.12.2010 |
Enpä suunnitellut elämäni menevän näin... meidän piti olla yhdessä hautaan asti. Lapset vielä pieniä... tajusin vain muutama vuosi sitten olevani aivan yksin tässä suhteessa, miehellä ei ole annettavaa minulle... työ ja telkkari riittää.. minä tarvitsen parisuhdetta, hän vain yhteisen fyysisen olemisen...
Sitten tapasin miehen, joka elää omalla tahollaan vastaavassa suhteessa. Yhdessä löysimme jotain ihanaa ja ainutlaatuista meille.. :) Silti niin pirun vaikeaa luopua kaikesta jo olemassa olevasta, voisinhan periaatteessa jatkaa elämääni näin...yksin avioliitossa..
Syyllisyys piinaa ja pelko tulevasta. Kunpa uskaltaisi vain ottaa ja lähteä ja rakastaa.. monen mielestä olen hullu, kun luopuisin 'mukavasta' ja turvallisesta elämästä hypäten uusperhekuvioon.. Silti tunnen että ennemmin tai myöhemmin tukehdun tähän avioliittoon. Suurin huoli on lasten ikävä, puolin ja toisin. Heitä en enää koko ajan saisi pitää luonani..
Mitenköhän tässä käy....
Kommentit (23)
Pakkoa sanoa lapsuuskokemus niille, jotka ovat (typerästi) sitä mieltä, että lasten takia kannattaa jäädä yhteen. EI KANNATA!
Omat vanhempani pysyivät yhdessä, koska haluasivat suojella minua erolta, vaikka muuten olisivat halunneet erota. Sitä kylmyyttä ja tunteiden kuolemaa oli todella hyytävää seurata lapsena, ja sain siitä pysyvän vamman, kun piti elää niin vihamielisessä, tunteettomassa ja teennäisessä perheessä, jossa vuoroin isällä ja vuoroin äidillä kävi "ystäviä", kun toinen vanhemmista oli jollain työreissulla tai muulla matkalla.
Lopulta kuvioihin tuli väkivalta, ja sitäkin piti "piilotella" minulta etten vain saisi traumoja. Lasten takia, lasten takia!
Ne, jotka eroavat, kun tuntevat sen välttämättömäksi, tekevät lapsilleen palveluksen. Ne, jotka jäävät yhteen lasten takia, vahingoittavat lapsiaan. Tämän sanon omakohtaisesta kokemuksesta.
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Sisältö jatkuu mainoksen alla
eli sorry, jos toistan jo sanottua.
En vain yksinkertaisesti usko eroihin, joissa vaihdetaan yksi mies/ nainen toiseen lennossa. Jos rakastuu toiseen niin ainakin pitäisi kummankin asua omillaan (mahd. lasten kanssa) jonkun aikaa ja käydä edellistä suhdetta ja eroon johtaneita syitä kaikessa rauhassa läpi, ettei niitä samoja virheitä toista uudessa suhteessa.
Kun arki painaa kotona niin näyttäähän kuka tahansa tavallinen tallaaja unelmien prinssiltä tai prinsessalta ja haave-elämä hänen kanssaan iskelmältä.
Ennenkuin mennään pariterapiaan kannattaisi nostaa kissa pöydälle kotona, kunnioittaa elämänkumppaniaan sen verran, että kertoo mitä omassa elämässä on tapahtumassa.
lapset oliva silloin vasta 1,5 ja 3,5 -vuotiaita. Ei tarvinnut edes sen kummemmin harkita asiaa vaan tilanne oli päivänselvä alusta asti.
Erona teidän tilanteeseen lienee kuitenkin se, että meidän avioliitto oli karilla ja me molemmat oltiin siitä tietoisia. Perheneuvonnassa oltiin käyty vuosi, pariin otteeseen aiemminkin, ja terapiassa ilmeni suhteemme tila selvääkin selvemmin, mutta minä enkä ex-mieheni vain jaksanut tehdä itse eropäätöstä (olin työtön ja masentunut).
Uusi mies, joka todellakin on elämäni suuri rakkaus, antoi minulle voimaa päätökseeni jota en myöskään ole koskaan katunut hetkeäkään (erosta nyt 5 vuotta). Lasten kohtalo aiheuttaa edelleen tuskaa ja jatkuvan huonon omatunnon, mutta olen tehnyt parhaani tarjotakseni heille hyvän kasvuympäristön tässä nykyisessä tilanteessa. He asuvat vuoroviikoin mun ja exän luona, ja me ollaan yksi niistä tapauksista jossa tämä todella toimii erinomaisesti. Exän kanssa ollaan ihan ok väleissä, autetaan toisiamme tarvittaessa ja ollaan reiluja toisillemme. Nykyisen mieheni perhe (vanhemmat ja sisarukset ym siis) ovat rikastuttaneet omaa ja lasteni elämää merkittävästi, puhumattakaan siitä kuinka onnellinen olen suhteessamme.
Näinkin voi siis käydä. En kuitenkaan olisi voinut tehdä eropäätöstä, jollen olisi ollut ihan varma siitä että mitään ei enää ole tehtävissä avioliiton pelastamiseksi.