Onko muita, joiden mielestä pikkuvauva-aika on tuskaa?

Josa tuo on tuskaa, niin sulla ei ole hajuakaan siitä, mitä on edessä.



Koska tuo on helpointa aikaa.

Joskin yöllä ei tunnu siltä, kun vaavi on kunnostautunut heräilemään 1-2 h tunnin välein, siksi nukkuukin isänsä kainalossa ensi yön, jotta minä saan nukkua. Muuten rakastan vauvoja, onneksi niitä on meillä ollut jo 4 kpl.

Sitten juuri ikävuodet 1-3 v joku saiskin adoptoida ja palauttaa kun ovat omatoimisia.

osittain. Ei pikkuvauva-aika mitään helpointa aikaa todellakaan ole, jos on vauva joka vaatii jatkuvaa huomiota valvoessaan. Kyllä se on aika rankkaa, kun omaa aikaa ei ole.

Jos vauva tosiaan nukkuu noinkin paljon. Tuo oli kyllä kamalaa aikaa ja siksi en toista lasta onneksi tehnytkään.



Ihan siis täällä onnenkyyneleet melkein valuu kun tiedän ettei KOSKAAN ENÄÄ :)

Ja sitten jossakin vaiheessa meni niin pahaksi, että todettiin synnytyksen jälkeinen masennus :(. Masennus oli osa huonoa oloani, mutta totesin muutenkin etten ole vauvaihmisiä. Olin jotenkin aivan avuton vauvan kanssa ja koin huonoa omatuntoa jokaisesta sekunnista, jonka aikana en ollut häntä viihdyttämässä. Nyt hän on melkein 3v ja uhmaikäkin tuntuu paremmalta kuin vauvavuosi, kun nyt lapsen kanssa pystyy kommunikoimaan. Rakastan lastani aivan täysillä - kun hän oli vauva, sitä tunnetta en kokenut ollenkaan näin vahvana.

ensinnäkään ei todellakaan ole helpompaa sitten kun 1 v :-)



Pakkoko sille vauvalle on koko ajan jotain helistellä? Puuhaa niitä omia juttuja ja pidä vauva sylissä, siinä on hyvä ja turvallista olla, lepertelet samalla vähän, näkee mitä puuhailet jne. Luuletko, että jos on useampia lapsia kukaan istuu lattialla helistimiä heiluttelemassa... ei tuon ikäistä tarvitse viihdyttää!



Ja ole todella onnellinen, kun lapsi nukkuu noin paljon ja noin hyvin. Sulla on todella helppoa.Ei siitä tarvii tietenkään tykätä, mutta ole edes kiitollinen, että pääset helpolla.

tuo on sitä helpointa aikaa!

3 kk vanhan vauvan äiti. Tämäkin tapaus suht helppo, nukkuu 21-9 kahdella syötöllä, mutta päivisin saakin sitten viihdyttää ja kanniskella ja päikkäreille meno yhtä tuskaa. Paljon käynkin kavereilla ja kaupoissa, ettei seinät kaadu päälle. Ja toista lasta EN tee! Mää ootan, et täyttäis kaks, silloin yleensä viimeistään nukutaan jo yöt läpi ja tosiaan viihtyy myös yksikseen :)

ja olihan vauva-ajat rasittavia. itse en kyllä helistelly mitään leluja, vaan tein omia juttuja ja lapset istui sitterissä tai olivat rintarepussa mukana.

Jätä kotityöt minimiin ja rentoudu.

Minun lapseni huusi illat, öisin heräili 10-20 kertaa ja päivisin nukkui 15 minuutin pätkiä. Lattialla ei viihtynyt lainkaan, koko ajan piti kanniskella, laulaa, selostaa, viihdyttää. Isompana viihtyi jo lattiallakin, kunhan äiti oli paikalla jatkuvasti. Vauva ei viihtynyt lainkaan isän kanssa; jos esim. kävin suihkussa, vauva karjui koko ajan. Eikä isäkään tämän takia viihtynyt vauvan kanssa. En muista tuosta ajasta juuri mitään väsymyksen takia. Onneksi nyt on helpompaa.



Tarkoituksena ei ollut kertoa, että sinulla ei ole aihetta valittaa, mutta ehkä joskus auttaa tietää, että asiat voisivat olla vieläkin huonommin :D



Mutta vakavasti ottaen: koeta saada itsellesi seuraa. Kutsu kavereita käymään, käy perhekerhossa, jne. Aikuisten seurassa vauvan viihdyttäminen on vähemmän rankkaa, kun voit samalla vaikka jutella jostain. Vauva-aikana opin, että yksinäisyyttäkin pahempaa on kosminen yksinäisyys - se, että on seurassa, mutta silti henkisesti yksin. Koin vauvan kanssa tällaista.

en ole pikkuvauva-ajan fani, vaan esikoisen kohdalla koin just että 1v jälkeen helpotti. Toki siinä omat juttunsa, saati 2 ja 3 vuoden välissä, ja sitä huomas miettivänsä et kyl vauvan kans oliki iisiä:) Silti vauvavuosi ei oo favorite ja koin sen raskaaksi. Nyt kuopus 6kk, ja meidän pikkuvauva vuodet on lusittu :D Tästä etiäpäin ja ylöspäin :D Mul vaikuttaa kyl se, et olen imetyksen takia tosi kiinni vauvas tälläkin kertaa, vuoden jälk viimestään yöhanat kii ja muutenki saan omaa elämää takas vauvan kasvaes ja isän kelvates esim. nukutukseen.

Mutta ap, se helpottaa pian! Meillä 4kk oli esikoisen kanssa se rajapyykki, että elämä helpottui.



Alkuun kaikki oli yhtä tuskaa. Imetys takkusi, maitoa ei ensin tullut tarpeeksi, vauva raivosi rinnalla. Sitten 3 viikon iässä alkoi koliikki, huusi kaikki illat klo 19-23... Vauva nukkui päivisin huonosti, oli kärttyinen ja vaati kantamista. Ei viihtynyt vaunuissa, eikä auton turvakaukalossa - minnekään ei voinut lähteä ilman karseaa huutoa.



Sitten vauva tuli 4kk, ja yht'äkkiä koitti ilta, jolloin lapsi ei enää huutanut! Hän oppi viimein syömään tuttia, ja näin ollen kauppareissut vaunuilla tai autolla onnistuivat ilman kamalaa karjumista (joka nostaa stressitason taivaisiin). Kun hän lähti ryömimään, maailma avautui ja viihtyi tutkimusretkillään ilman jatkuvaa hyssyttämistä.



Nyt esikoinen on 2½v, ja olen todella sitä mieltä, ettei mitkään uhmat ja muut ole lähellekään yhtä rasittavia ja ahdistavia, kuin se vauva-aika.



Nyt meillä on toinen lapsi, hän on 1kk ikäinen. Sinällään helpompi ja tyytyväisempi kuin esikoinen, mutta hän valvoo öisin. Voi miten odotankaan sitä aikaa, kun pikkuvauvatouhut on takana :)

on vastaus ongelmiisi.



Oikeasti, eihän tuon ikäinen välitä helistelyistä pätkääkään, vaan äidistä.



Itse en ollut esikoisen syntymän aikoihin liinailija, en edes ajatuksen tasolla, mutta onneksi tuttavani oli.



Sain häneltä liinan lainaan kun lapsi oli 2kk vanha ja kyllä helpotti! Vauva kulki jatkuvasti mukana, mutta minulla oli kaksi kättä vapaana. Ja meillä siis ei nukuttu kuin max. 30 min putkeen.



Kokeile edes, ei siinä mitään häviä:)

jälkikäteen ajateluna. Nyt se vaikeus on alkanut. Taapero 1.5v, ja on ihan mahdoton. Odotan innolla/kauhuissani mihin tämä menee =)



Eikä mulla ole edes eka lapsi. Esikoinen oli helppo muuten mutta todella pahat allergiat ja ihottumat. Sairaala hoitoa takana ja 4 vuotiaaksi yö valvomisia ihan kuukauden iästä alkaen. Nyt jo parempi, ikää on 8 vuotta.

Tarvitset selvästi vertaistukea, muita äitejä ja vauvoja. Vauvasi ihmettelee varmasti näitä uusia kuvioita ja sinä pääset hetken helpommalla. Kotona sitten jaksat paremmin.



Kantoliinaa suosittelen myös, vaikka meillä se ei toiminutkaan suunitellusti. Esikoinen ei sietänyt koko kapistusta, kuopus jaksoi noin tunnin, mutta mikä ihana tunti se olikaan! Usein nukahti liinaan ja sain ylimääräistä aikaa hetken. Harmi, että tuo ihanuus loppui, kun vauva oli reilu 3 kk, kun ei enää oikein mahtunut kehtoasentoon mutta ei sietänyt muuta asentoa liinassa. Sitten pari kuukautta myöhemmin keksin laittaa vauvan kasvot menosuuntaan ja taas viihtyi tunnin verran päivässä ihan kepeästi. :)

Että vauvan ja lapsen kanssa voi olla kahdella tapaa - joko niin että on vaan puoliksi läsnä, "viihdyttää" lasta mutta koko ajan ajatukset on muualla ja vaan laskee minuutteja koska pääsee pois. Aika tuntuu matelevan. Tai sitten oikeasti on läsnä siinä tilanteessa, tutustuu siihen IHMISEEN, mikä vauvakin on. Jo jostain 5kk eteenpäin vauvan kanssa voi olla tosi paljon vuorovaikutuksessa, kun vaan antaa sille mahdollisuuden. Tää ei ole mikään pyhimyssaarna, vaan tuo ajatus oli mulle itselleni silmät avaava asia, ja kun aloin kiinnittää siihen huomiota, sain jotenkin uudella tavalla kontaktin vauvaani ja siihen pieneen persoonaan, joka hän jo on.

Että vauvan ja lapsen kanssa voi olla kahdella tapaa - joko niin että on vaan puoliksi läsnä, "viihdyttää" lasta mutta koko ajan ajatukset on muualla ja vaan laskee minuutteja koska pääsee pois. Aika tuntuu matelevan. Tai sitten oikeasti on läsnä siinä tilanteessa, tutustuu siihen IHMISEEN, mikä vauvakin on. Jo jostain 5kk eteenpäin vauvan kanssa voi olla tosi paljon vuorovaikutuksessa, kun vaan antaa sille mahdollisuuden. Tää ei ole mikään pyhimyssaarna, vaan tuo ajatus oli mulle itselleni silmät avaava asia, ja kun aloin kiinnittää siihen huomiota, sain jotenkin uudella tavalla kontaktin vauvaani ja siihen pieneen persoonaan, joka hän jo on.

Mäkin koin tuon saman valaistumisen. Toki siihenkin asti olin jutellessani katsonut vauvaa kasvoihin jne., mutta vasta kun aloin todella tarkkaavaisesti katsoa vauvaa suoraan silmiin, aloin paremmin hoksata, millä mielellä vauva milloinkin on, mistä asioista hän erityisesti pitää jne. Ja meillä vielä vauvan vasen silmä on jotenkin "määräävämpi", häntä pitää katsoa vasempaan silmään jos haluaa mahdollisimman tarkan katsekontaktin.

Ap, koeta sinäkin katsoa suoraan vauvan silmiin. Meillä ainakin vauva tykkäsi jo ihan pienenä, kun oli mummin sylissä ja mummi vei aina sinne minne vauva katsoi. Välillä ikkunan luo, välillä taulua katsomaan jne.

Meillä suht helppo 2 kk ikäinen vauva, joka nukkuu 12 h yöunet ja yhden pidemmät päikkärit + 2 lyhyempää päikkäriä per päivä. Mutta aina, kun vauva on hereillä, koen vauvan viihdyttämisen todella työläänä. Koko ajan pitää laulaa, jutella, leikkiä leikkimatolla, helistää jos jonkinmoisia helistimiä ja heilutella leluja nenän edessä. Vauva viihtyy yksikseen leikkimatolla roikkuvia lelujaan katsellen n. 15 min, sitten alkaa taas huuto. Iltaisin olen aivan poikki, kun olen 3 tuntia putkeen yrittänyt viihdyttää vauvaa. Isä saattaa joskus osallistua, että pääsen suihkuun, mutta hänellä on pitkät työpäivät omassa firmassa, ei pysty olemaan paikalla kovin paljoa vauvan valveillaoloaikana. Miten te muut olette jaksaneet vauvaanne viihdyttää? Tuntuu, että elämä on pelkkää päiväunista toiseen selviytymistä. Kun kello lyö 21 olen niiiin helpottunut, silloin vauva menee yöunille ja alkaa vihdoin minun oma aikani, vaikka en jaksakaan valvoa kun ekä 22.30 asti. Imetän vauvaa yöllä 2h välein. Vauva nukkuu vieressäni, koska olen kokenut sen voimiani säästävänä. Päiväunien aikana en voi nukkua, koska on pakko siivota, laittaa pyykkejä jne. Mies ei tosiaan voi auttaa kotihommissa juuri ollenkaan. Tuntuu, että odotan kun kuuta nousevaa, että vauva täyttää 1 v. Silloin viihtyy jo hieman yksikseen ja ymmärtää leikkiä leluillaan. Puuh.. Kamalaa, kun vauva oli niin toivottu ja nyt en jotenkin saa hänestä mitään iloa irti, kaikki tuntuu pakkopullalta..

No jatka vaan ja eräät jaksavat vielä vastata:)