12-vuotias kuoli ambulanssiin. Voikohan edes kuvitella tämän lapsen vanhempien VIHAN määrää?!
Kommentit (50)
Ei kerro kovin hyvästä keskustelu- ja väittelytaidosta, että kaikkea painotetaan vitulla.
Mutta asiaan: Valitettavasti maailma ei ole turvallinen paikka. Mikään hoitoonpääsykään ei välttämättä olisi taannut lapsen selviämistä. Toki asia pitää selvittää, ja siitä ottaa opiksi mikäli mahdollista.
Niin, ja minä äänestän porvareita - ja käytän terveyskeskuksen kaikkia palveluita.
Kautta aikojen ihmisiä on kuollut ja tulee kuolemaan sairauksiin; kukaan ei ole kuolematon. Keuhkokuume on lisäksi kaiketi edelleen suurin kuolemanaiheuttaja koko väestössä, joskin pääsääntöisesti vanhuksille tappava. Tämän lapsen yleiskunnosta ja muista sairauksista ei ole julkisuudessa ollut mitään, eikä tarvitsekaan olla.
Väkivaltarikosten yhteydessä -varsinkin jos tekijä uusija/ vankilassa jo aiemminkin ollut - ymmärrän vihan, mutta sairastapausten kohdalla en.
Ikävä ja surullinen tapaus ja varmasti systeemissä on kehittämistä ja toivottavasti tästäkin tapauksesta opitaan jotain. Mutta lääkärien tai hoitohenkilökunnan vihaaminen ei auta yhtään mitään.
lasta ei oltu tutkittu kunnolla?
Influenssaan ei ole ihmelääkettä, vaan hoidetaan oireita. Jos oireet pahenee yhtäkkiä kotona niin sitä ei voi tietää kukaan etukäteen.
On tilanteita, joissa mitään ei vain ole enää tehtävissä. Entä onko kukaan miettinyt sitä, veikö vanhemmat lapsen liian myöhään uudestaan lääkäriin?? Kuka sen tietää, kuinka huonossa kunnossa lapsi jo oli ja vanhemmat vain omalla autolla lähtee viemään lääkäriin ambulanssin hälyttämisen sijaan?? Ja ketä se syyllisten etsiminen auttaa?? Tässä tapauksessa tuskin on tapahtunut mitään virhettä; lapsi on saanut oireenmukaista hoitoa ja kehoituksen tulla uudestaan mikäli vointi huononee. Ja kun kyse on lapsesta, niin arvion voinnista tekevät vanhemmat. Ei lääkäritkään pysty ennustamaan etukäteen, kenen kohdalla sairaus muuntuu nopeasti henkeä uhkaavaksi...
Surullinen tapaus ja vanhemmille varmasti valtava menetys...
Miksi aina syytetään hoitohenkilökuntaa? Surullinen tapaus ja vanhemmille varmasti valtava menetys...
Oletatteko tosiaan että kaikki olisimme kuolemattomia kunhan vaan olisi tarpeeksi loistavia lääkäreitä koko ajan jokaisen vierellä? Tai että lapsen kuolema olisi aina ja kaikissa tapauksissa estettävissä?
lääkäri edes näe potilasta, kuten se sikainfluenssakuolema viime vuonna Oulussa tai Torniossa, tai missä lie.
Ei tässä pojan tapauksessa taas tiedä miten monta kertaa on pyydetty ja haettu apua, ja millaisen vastaanoton saaneet keneltäkin.
Tampereellakin kaupunki määrää että raskaudn yliakiakontrollien kokonaismäärää pitää vähentää säästösyistä, ja äitejä ei siis enää automaattisesti kutsuta tarkastukseen. Tilastollisesti ei haittaa, mutta aina on sitten joku jonka kohdalla se kontrolli olisi oikeasti pitänyt tehdä... ja ikävyyksiä seuraa.
Siinä Torniolaistapauksessa oli käännytetty vaikka kuinka monta kertaa sairaalasta, ja vielä kuoliniltana lääkäri puhelimitse akateemisesti luennoi lapsen äidille jostain katkonaisesta hengityksestä kun lapsi teki siis kotonaan kuolemaa.
Todennäköisesti Torniolaistyttö oltaisi voitu pelastaa viime vuonna, jos hänet oltaisi otettu sairaalaan aiemmin.
Etkö ymmärrä, että tässä saattaa paljastua samankaltainen tapaus, jossa yksinkertaisesti aikaisempi tehokkaan hoidon aloittaminen olisi voinut pelastaa pojan hengen.
Kuitenkin tehokkaan hoidon antamista rajoitetaan säästösyistä. Haluatko sinä 29 yhteiskunnan, jossa akuutteja sairauksia voidaan hoitaa, mutta hoitoa ei anneta koska pidetään pedit tyhjillään jos tulisi joku vielä sairaampi?
tulevat olemaan vielä arkipäivää jos asialle ei tehdä jotain. Terveyskeskukset ovat täynnä epäpätevää ja silti ylityöllistettyä ulkomaalaista lääkärikuntaa.
Minkä takia julkinen terveydenhuolto sitten on niin huonoa? Vastauksia..
a) Henkilökunta on epäpätevää
b) Henkilökunnalla on kiire
c) Tekniset laitteet/puitteet ovat puutteelliset
d) Jokin muu, mikä...
Ja miten sitä tulisi parantaa?
Jokainen julkisella puolella tehty lääkärikäynti maksaa valtiolle vähintään 60 euroa. Eli määrärahoja terveydenhuoltoon tulisi lisätä?
Suomen valtio kuluttaa tällä hetkellä noin 50 miljardia vuodessa ja verotuloina saadaan noin 40 miljardia. Miten ajattelitte jakaa ylimenevän osan??
päivystykseen ja nirppanokka hoitaja sanoo, että lapsia ei oteta viikonloppuisin. Soita aika maanantaina oman tiimisi hoitajalle.
Jos sanoo, että en lähde lapsen kanssa, hoitaja tilaa vartiat.
Tai tällainen tilanne, että käytin lasta maanantaina lääkärissä tk.ssa. Ei kuulemma mitään. Keskiviikkona tilanne tosi paha ja soitin sinne. Vastaanottohoitsu sanoi, että vastahan te olette maanantaina käynyt, uutta aikaa ei tule ja toinen lääkäri ei saa kumota toisen lääkärin diagnoosia.
Lapsi saatiin onneksi ensiavun kautta osastolle hoitoon.
Entäs tämä kun soitin päivystykseen vauvan flunssan takia (2 viikkoinen keskosvauva). Sanoivat, että ei tarvitse lääkäriä tai voit tuoda jonottaan, mutta täällä on 6 tunnin jono. 2 tunnin päästä vauvan tila romahti ja tilasin ambulanssin ja vauvalla rs-virus ja happiarvot tosi alhaalla. Sairaalan lääkäri teki valituksen päivystyksestä, koska vauva olisi kuulemma kuollut sinne jonoon jos olisin heitä totellut. Ai niin, päivystys kielsi minua vielä viemästä lasta ensiapuun kun kysyin sitä. Sanoivat, että ei saa viedä sinne vaan pitää hakea heiltä lähete, mutta saamme odottaa sen 6 tuntia.
Että eikö hoitohenkilökuntaa saa kritisoida.
On tilanteita, joissa mitään ei vain ole enää tehtävissä. Entä onko kukaan miettinyt sitä, veikö vanhemmat lapsen liian myöhään uudestaan lääkäriin?? Kuka sen tietää, kuinka huonossa kunnossa lapsi jo oli ja vanhemmat vain omalla autolla lähtee viemään lääkäriin ambulanssin hälyttämisen sijaan?? Ja ketä se syyllisten etsiminen auttaa?? Tässä tapauksessa tuskin on tapahtunut mitään virhettä; lapsi on saanut oireenmukaista hoitoa ja kehoituksen tulla uudestaan mikäli vointi huononee. Ja kun kyse on lapsesta, niin arvion voinnista tekevät vanhemmat. Ei lääkäritkään pysty ennustamaan etukäteen, kenen kohdalla sairaus muuntuu nopeasti henkeä uhkaavaksi...
Surullinen tapaus ja vanhemmille varmasti valtava menetys...
asiat ei mene parempaan suuntaan, jos kukaan ei sano ja tee mitään
eli tehkääpä ihan kirjallista hoitovirhe raportteja potilasvahinkolautakunnalle,
kyllä aletaan herään kun tulle paljon tietoon selkeitä virhearviointeja
ja hankkikaa jo raskausaikana se vakuutus, maksaa kyllä pian itsensä takaisin
yksityisellä puolella saa aina sen mitä lapsi tarttee, tai vanhemmat haluaa
Noh, suomessahan vallalla se käsitys, että hoitaja puhelimitse arvioi hoidon tarpeen, eikä lääkäri edes näe potilasta, kuten se sikainfluenssakuolema viime vuonna Oulussa tai Torniossa, tai missä lie. Ei tässä pojan tapauksessa taas tiedä miten monta kertaa on pyydetty ja haettu apua, ja millaisen vastaanoton saaneet keneltäkin. Tampereellakin kaupunki määrää että raskaudn yliakiakontrollien kokonaismäärää pitää vähentää säästösyistä, ja äitejä ei siis enää automaattisesti kutsuta tarkastukseen. Tilastollisesti ei haittaa, mutta aina on sitten joku jonka kohdalla se kontrolli olisi oikeasti pitänyt tehdä... ja ikävyyksiä seuraa.
Vai miten ratkaisette tilanteen jossa valtiolla ei ole tuloja pitää yllä edes nykyistä terveydenhoitoverkostoa? Jostain on pakko luopua tai veroja nostettava rajusti.
Senkun perustatte yksityisen tehohoitosairaalan, jossa on valtakunnallisesti riittävästi paikkoja ja hoitohenkilöstöä kaikille niille, jotka palvelusta ovat valmiita maksamaan. Veikkaanpa vaan että vrk-maksut olisivat sitä luokkaa ettei Suomessa ole kuin kourallinen asiakkaita jotka niitä pystyisivät maksamaan ja ne ihmiset tuskin sairastavat tarpeeksi, jotta sairaalanne pystyisi pystyssä ja kannattavana.
yksityisellä puolella saa aina sen mitä lapsi tarttee, tai vanhemmat haluaa
Samat lääkärit on yksityisellä ja julkisella puolella ja samat hoitosuositukset. Ja tässä ikävässä Karjaan/Mustion tapauksessahan MEHILÄISEN =yksityisen sektori ostopalvelulääkäri oli hoidon tarvetta arvioinut!
Tuskin diagnoosi oli edes oikea. Keuhkokuume, aivokalvontulehdus, jotain sinnepäin.
Olisin aivan raivona ja todella vihainen. Vanhemmat vei lapsen terveyskeskukseen ja parin päivän päästä sairaalaan.
Selkeä hoitovirhe taas kerran eli jätetään hoitamatta todella sairas lapsi.
ETTÄ VITUTTAA!
Olet helkkarin upea äiti. Taistelet lapsiesi puolesta. He ovat turvassa kanssasi.
T.38
Mustiolaispoika kuoli matkalla sairaalaan
17.12.2010 8:00
Elina Laiho
Mustiolla asunut 12-vuotias poika kuoli viime viikolla matkalla sairaalaan Helsinkiin.
Poika oli käynyt ensin lääkärin vastaanotolla Karjaan terveyskeskuksessa.
Mehiläisen lääketieteellinen johtaja Jarmo Karpakan mukaan poikaa hoidettiin tämän jälkeen vielä kaksi kertaa Länsi-Uudenmaan sairaalassa.
Myöhemmällä kerralla vointi oli heikentynyt ja poika lähetettiin Helsinkiin Lastenklinikalle, mutta hän menehtyi matkalla.
Kuoleman syy oli mahdollisesti keuhkokuume.
Raaseporin poliisi selvittää tapausta, mutta rikosta ei epäillä, kertoo radio Vega Västnyland.
Mustiolla on tiedossa toinenkin vakavan infektion saanut sairas lapsi.
Karpakan mukaan taudin aiheuttaja tiedetään ja kyseessä on normaali kurkkutulehduksen aiheuttava bakteeri.
Mustiolla koululaisilta on otettu varmuuden vuoksi näytteitä tällä viikolla.
–Odotamme tällä hetkellä ohjeita HYKSin infektiolääkäriltä.
Karpakan mukaan tämän hetken tietojen perusteella ei ole kyse vakavasta epidemiasta.
–Näytteitä on varmuuden vuoksi otettu laajemminkin. Tämä on varmistustoimi.
Kuolemantapauksesta ei ole vielä valmistunut oikeuslääketieteellistä tutkimusta.
Kun kuumetta oli ollut 5 päivää ja lapsi aika heikko hakeuduimme terveyskeskukseen, jossa pääsimme hoitajalle, ei jatkotoimenpiteitä. Kysyttiin tarvitsenko lapun töihin. 7 päivän kuumeen jälkeen soitin uudestaan, kun lapsi alkoi olla jo tosi voipunut ja huonokuntoinen ja valitti vatsakipua. Taas sairaanhoitajalle ja sormenpäästä joku pikakoe. Ei aihetta toimenpiteisiin eikä aikaa lääkärille, taas tiedusteltiin lapun tarvetta. Toki suositus tuli soittaa uudestaan jos vointi ei tokene ja kuumetta on vielä parin-kolmen päivän päästä.
Illalla meidän oli pakko lähteä päivystykseen kun lapsi oli niin kipeä ettei pystynyt kävelemään ja valitti tosi kovaa vatsakipua. Jonotimme päivystyksessä ensin ns. Triageen 25 min (kun siellä ei ollut ketään ja se oli suljettu ilmeisesti jonkun tauon vuoksi, oli varmaan ollut jo jonkin aikaa koska vuoronumeromme oli n. 7 numeron jälkeen). Sanomattakin selvää, että aulaan kehittyi melkoinen jono, joka ei siis yli puoleen tuntiin liikkunut mihinkään. Lääkärille viimein lähempänä puolta yötä päästyämme pääsimmekin perusteellisiin tutkimuksiin ja lääkärin jo heti ensimmäisistä oireista tullut epäily keuhkokuumeesta varmistui ja pääsimme hoitoon. Lapsi oli todella, todella huonossa kunnossa yli 3 viikkoa.
Kyllä mun usko julkiseen terveydenhuoltoon romahti tässä. Aikaisemmin on sentään päässyt omalääkärille, joka olisi voinut kuunnella keuhkot ja ehkä epäillä keuhkokuumetta. Päivystyksen lääkäri epäili sitä heti.
eikä tuosta synnyttäjästä voi puhua mitään, ennenkuin selviää MIHIN kuoli, sama juttu tästä 12-vuotiaasta. On suurta tyhmyyttä tulla lynkkaamaan, kun ei edes tiedä, ketä pitäisi lynkata.