pneumokokkirokotteesta
Lapsella olis nyt aika saada pneumokokkirokote. Olen kuitenkin kahden vaiheilla, että annanko sen vaiko enkö. Kun tuntuu jotenkin "väärältä" rokottaa ihan perus lastentauteja vastaan, joista ei välttämättä seuraa yhtään mitään (eli korvatulehdus). Toki jälkitautina pneumokokki voi aiheuttaa sepsistä tai meningiittiä mutta todennäköisyys näille on kuitenkin aika pieni. Ja mitä tuosta rokotteesta seuraa? Onko se tarpeeksi hyvin testattu? Ei voi tietää, kun on uusin tulokas rokotusohjelmassa... Sitäpaitsi, eihän tuo rokote suojaa kuin 7 erilaista pneumokokkia vastaan, kun niitä on tunnistettu joku 90 erilaista. Ja tuo 7 on siis poimittu 23 yleisimmän pneumokokkimuodon joukosta...
Ymmärrän ja kannatan rokotuksia vakavia, henkeäuhkaavia sairauksia vastaan (jäykkäkouristus, polio...) mutta en oikein sulata ajatusta, että rokotetaan "kaikkea mahdollista" vastaan ja sitten lapset eivät sairasta niitä perustauteja ja hanki normaalia immuniteettia. Kai elimistö jotenkin reagoi tähän puuttumiseen esim allergioiden tai vakavampien sairauksien muodossa?
Kommentit (49)
sairasti pneumokokin aiheuttaman sepsiksen n. 1,5 vuotiaana. Oli todella sairas ja luonnollisesti sairaalahoidossa, antibioottitipassa. Tuon kokemuksen jälkeen ottaisin ennemmin rokotteen.
mutta tärkeimpänä itse pidän suojaa aivokalvontulehdusta ja keuhkokuumetta vastaan. Itsellä on myös ollut koko ikäni korvatulehduksia, joten toivottavasti rokote suojaisi edes niiltä pahimmilta omaa lastani.
Tietoa rokotteesta:
Pneumokokkikonjugaattirokote
•Kansallisen rokotusohjelman rokotukset aloitetaan Synflorix-pneumokkikonjugaattirokotteella, jota käytetään ainakin tammi-helmikuulle 2011.
•Rokote on kehitetty antamaan suojaa kymmentä yleisintä pneumokokin serotyyppiä vastaan. Nämä serotyypit aiheuttavat kaikkiaan noin 80 prosenttia lasten vakavista pneumokokkisairauksista Suomessa.
•Näiden tyyppien joukossa ovat myös Suomessa todetut, penisilliinille ja erytromysiinille eniten vastustuskykyiset pneumokokkikannat
•Rokote sisältää myös kapselittoman Hemofilus-bakteerin proteiinia. Tsekissä tehdyn tutkimuksen mukaan rokoteella on suojatehoa myös kapselittoman Hemofilus-bakteerin aiheuttamia sairauksia vastaan. Kapseltion Hemofilus aiheuttaa lapsilla enimmäkseen korvatulehduksia ja aikuisilla nenän sivuontelon tulehduksia.
•Rokotteessa on tehosteaineena alumiinisuoloja, jotka vahvistavat sen vaikutusta
•Rokote ei sisällä säilytysaineita
•Rokote ei sisällä eläviä bakteereita, joten se ei voi aiheuttaa pneumokokkitauteja.
Synflorix-rokotteen valmisteyhteenveto
Rokottaminen
•Kaikki 1.6.2010 ja sen jälkeen syntyneet lapset ovat oikeutettuja ilmaisiin pneumokokkirokotuksiin.
•Rokote annetaan, kun lapsi on 3, 5 ja 12 kuukauden ikäinen.
•Rokote voidaan antaa yhtaikaa tai millä aikavälillä tahansa muiden rokotteiden kanssa. Yhtaikaa annetut rokotteet eivät lisää toistensa haittavaikutuksia.
Pneumokokkirokotteella on useita hyötyjä
Aiempien tutkimusten perusteella on odotettavissa, että pneumokokkirokote vähentäisi rokotettujen pikkulasten
•pneumokokin aiheuttamia aivokalvotulehduksia ja verenmyrkytyksiä noin 90 prosenttia
•vakavaa keuhkokuumetta noin 25 prosenttia
•kaikkia välikorvatulehduksia vähintään kuusi prosenttia.
Kun tartunnat rokotusten ansiosta vähenevät, voivat myös rokottamattomien, esimerkiksi ikääntyneiden, pneumokokkitaudit vähentyä. Yhdysvalloissa näin on tapahtunut.
Millaisia haittavaikutuksia rokotteella voi olla?
Pneumokokkirokote on tutkimuksissa todettu turvalliseksi.
•Pistoskohdassa voi ilmetä paikallisreaktioita, kuten kipua, punoitusta, turvotusta ja kovuutta
•Yleisinä rokotusreaktioina voi ilmetä ärtyneisyyttä, itkuisuutta, ruokahaluttomuutta, oksentelua, ripulia, kuumetta ja uneliaisuutta.
Nämä oireet menevät nopeasti ohi. Paikallisreaktioita, kuumetta ja ärtyisyyttä voi lievittää tavallisilla kuume- ja tulehduskipulääkkeillä. Vain varmuuden vuoksi näitä kuumelääkkeitä ei pidä antaa, sillä ne saattavat vähentää annetun rokotteen suojatehoa. Paikallista punoitusta, kuumotusta ja turvotusta voi lievittää myös viileillä kääreillä.
aivokalvontulehduksen, jotta saat olla töistä pois!!! Pikkaisen ontuu tuo perustelusi tai sitten olet sadisti. Miettippä vähän, mitä kirjoitat!
" Tuntuu, että rokotuksella lähinnä yritetään estää vanhempien työstäpoissaoloja. " Juuri tällainen ajatus mullekin on tullut. Ja siksi en rokotuttaisi.
Itsellä on ollut elämäni aikana n. 70 korvatulehdusta ja yksi keuhkoputkentulehdus (jonka jälkitautina ei muuten tullut korvatulehdusta).
pneumokokkibakteeri aiheuttaa esim keuhkotauteja, kuten keuhkoputkentulehdukset, keuhkokuume. Ovat kuule ihan yleisiä tauteja. Paljon mieluummin olisin ilman niitä antibioottikuureja, joita olen näihin jokavuotisiin riesoihin joutunut ottamaan.Olen myös käynyt läpi sen sepsiksen, joten vaikka onkin harvinainen, niin kyllä se kohdalle saattaa osua. Nyt olen itsekin ottanut rokotuksen, tietty. Korvatulehduksilta rokote suojaa varmaankin siinä mielessä, kun nehän on usein jälkitauteja. Eli kun et sairastu siihen keuhkoputkentulehdukseen, niin jää se korvatulehduskin sitten väliin.
pistele mitään rokotteita lapsiini. Eihän kukaan edes sairasta mitään jäykkäkouristuksia tai polioita nykyään? Miksi pitäs rokottaa?
Ne on myrkkyjä kaikki.
Jäykkäkouristus ei ole mikään tartuntatauti vaan sen voi saada helposti esim. mullasta. Myös aikuisten pitäisi muistaa uusia rokotteensa.
pistele mitään rokotteita lapsiini. Eihän kukaan edes sairasta mitään jäykkäkouristuksia tai polioita nykyään? Miksi pitäs rokottaa?
Ne on myrkkyjä kaikki.
Jäykkäkouristus ei ole mikään tartuntatauti vaan sen voi saada helposti esim. mullasta. Myös aikuisten pitäisi muistaa uusia rokotteensa.
aivokalvontulehduksen, jotta saat olla töistä pois!!! Pikkaisen ontuu tuo perustelusi tai sitten olet sadisti. Miettippä vähän, mitä kirjoitat!
" Tuntuu, että rokotuksella lähinnä yritetään estää vanhempien työstäpoissaoloja. " Juuri tällainen ajatus mullekin on tullut. Ja siksi en rokotuttaisi.
Nyt ei tajua? Siis kuka on puhunut mitään, että "vitsi kun lapsi sairastais mahdollisimman paljon, että sais olla töistä pois!".
Kyse kai siitä, että työpanosten säilyttäminen ei ole riittävä syy antaa rokotetta.
aivokalvontulehduksen, jotta saat olla töistä pois!!! Pikkaisen ontuu tuo perustelusi tai sitten olet sadisti. Miettippä vähän, mitä kirjoitat!
" Tuntuu, että rokotuksella lähinnä yritetään estää vanhempien työstäpoissaoloja. " Juuri tällainen ajatus mullekin on tullut. Ja siksi en rokotuttaisi.
lapseni sai tuon rokotteet sen rokotetutkimuksen kautta ja jäin nyt oikein miettimään, mitä sivuvaikutuksia siinä saattoi olla. Lista oli pitkä mutta yksi oli aivokalvontulehdus. Eli lapsi olisi voinut saada sen rokotteen kautta. Toki tuo oli osiossa todella harvinaiset sivuoireet mutta kuitenkin. Oli myös ohjeet, mitä tehdä jos lapsi saa aivokalvontulehduksen oireet rokottamisen jälkeen.
Tuo rokote siis lienee täysin sama kuin nyt neuvoloissa annettava.
-kolmonen-
joten kakkonen ja kolmonen ovat saaneet sen. Ei ainakaan ole mitaan negatiivista sanottavaa. Eika mitaan pahoja tautejakaan.
Vaikea päätös on rokottamattajättäminen... Sitä kammoaa mitä voi seurata rokotteesta ja sitä mitä voi seurata jos sitä ei annakaan.
Lapsia kuolee edelleen joka vuosi pneumokokin aiheuttamaan aivokalvontulehdukseen. Suomessakin ja tehohoidosta huolimatta. Onhan se todennäköisyys toki pieni että juuri minun lapseni saa sen mutta jos on mahdollisuus estää se, en jättäisi tilaisuutta käyttämättä.
Minulle on ihan sama vaikka yksi lasten rokotusten tavoitteista olisi estää vanhempien työstä poissaoloja ja vanhusten keuhkokuumeita. Vakavien tautien estäminen on minusta hieno asia ja haluan säästää lapseni niiltä, jos vain mahdollista.
kellään ei taida olla negatiivista sanottavaa tästä rokotteesta. Siis niillä jotka ovat rokotteen jo ottaneet? Jotenkin inhottaa pumpata vauva täyteen rokotteita.. Rotakin jo otettiin. Entä jos saakin vakavia sivuvaikutuksia. Huoh, ei osaa päättää.
Esikolle kustannettiin itse rotta, mutta mitään muuta ylimääräistä ei otettu. Nyt tuo rotta tulee rokoteohjelmassa ja pneumokokki olis uutena.
Tekee mieli jättää ottamatta.
ei tutkita vaan rokotuksen vaikutuksia lasten lääkärinkäyntien määrään tutkitaan. Rokotus sinänsä on jo useamman vuoden käytetty muissa pohjoismaissa osana rokotusohjelmaa.
Pneumokokki-rokotetta tutkitaan parasta-aikaa suomessa n. 50 000 lapsen ihmiskokeella. Tämän sanoi tutkimusta johtava lääkäri tiistai iltana ajankohtaisessa kakkosessa. Tutkimukseen oli pari vuotta sitten haettu n 90 000 lasta, 50 000 oli saatu mukaan. Eli tutkittu tuo rokote ei suinkaan ole, rokotetta taisi muuten valmistaa GSK (se sikpiikin värkkääjä).
Meidän perinteisellä tuurilla sairastui pneumokokkisepsikseen. Oli ihan kamala tauti. Kuopukselle rokote pistettiin. Ei huvittanut riskeerata toista kertaa.
Meilläkin lähipiirissä on 3 v lapsi, joka kuoli pneumokokkibakteerin aiheuttamaan sepsikseen.
Tuo on mun mielestä outo perustelu, että rokotus olisi tarkoitettu vähentämään vanhempien työstäpoissaoloja.
Eiköhän syy ole, että on tarkoitus vähentää lasten sairaalajaksoja. Nuo sairaudet, joita rokotteella estetään, vaativat usein ellei poikkeuksetta tehohoitoa ja tosiaan kuoleman mahdollisuus on olemassa.
että otettiin vain yksi pistettävä rokote kerrallaan. Eli että sai ensin rotan ja sen yhdistelmärokotteen, seuraavassa kuussa pneumokokin ja rotan, ja nyt taas 5kk neuvolassa rotan ja yhdistelmän. Jotenkin tuntui vaan melkoiselta shokilta vauvan elimistölle kolmen rokotteen pumpsi.
Meidän perinteisellä tuurilla sairastui pneumokokkisepsikseen. Oli ihan kamala tauti. Kuopukselle rokote pistettiin. Ei huvittanut riskeerata toista kertaa.
vanhemmille myös. Oma vauvani on kuollut sepsikseen eli verenmyrkytykseen ja vaikka se kuulostaa harvinaiselta ja sattumalta, niin kun se omalle kohdalle osuu, niin sillä ei enää ole väliä.
Todennäköisesti lapsesi ei siihen sairastu, mutta jos sen voi estää, niin miksi ei?
pistele mitään rokotteita lapsiini. Eihän kukaan edes sairasta mitään jäykkäkouristuksia tai polioita nykyään? Miksi pitäs rokottaa?
Ne on myrkkyjä kaikki.