Anoppi teki perheestämme ilmoituksen lastensuojeluun
Olen erittäin ärsyyntynyt, joten tekstini saattaa olla sekaista luettavaa. Olen mieheni kanssa ollut yhdessä 10 vuotta ja meillä on kaksi lasta, 4v ja 5kk. Anopilla on aina ollut joku minua vastaan, syyttää minua mieheni valinnoista ja kaikesta ylipäätään.
Tässä jonkin aikaa sitten 4v uhmiksemme laittoi ranttaliksi, levitti kaikki barbinsa lattialle ja hyppi sängystään barbien päälle. Leikki kuulemma uimakoulua. Kielsin hyppimästä barbien päälle, koska eihän se mukavalta tunnu. Tietysti tyttö lensi sängystään rähmälleen lattialle, tästä sitten tuli jalkoihin ja toiseen käteen pari mustelmaa. Anoppilassa kerroin jo vähän nauraen tytön kommelluksista, kun anoppi uteli mustelmien syytä.
Mieheni on työmatkalla ja yllätys oli kova, kun sossusta soitettiin heidän tulevan kotikäynnille PERIAATTEEN VUOKSI tarkistamaan, että kaikki on hyvin. Tulivat sitten käymään, kaikki oli hyvin ja toivottivat hyvää joulunodotusta. Hieman olin suu auki, luulin että tämä on käytäntö heillä tulla koteihin katsomaan onko kaikki kunnossa.
Mieheni sisko kertoi, että anoppini oli soittanut sossuun. Oli jaaritellut, että MINÄ lyön tyttöämme, annan remmiä ja olen masentunut synnytyksen jälkeen syvästi. Lapsillamme on kuulemma turvaton olo kotona ja 4v tyttömme on aina itkuinen ?!?! Miehen sisko asuu vielä kotonaan opiskelujensa vuoksi. Anoppi oli varmaan luullut, että hän on luennolla. Anoppi ei tiedä, että tiedän tästä asiasta. Alkaa pikkuhiljaa usko ja toivo hiipumaan sen ämmän suhteen, niin paljon kuin olen yrittänyt tulla hänen kanssaa toimeen..tämä on todellakin vika tikki. Kun mies palaa työmatkaltaan, kerron hänelle todellakin asiasta. Ja jos mies uskaltaakin väittää, ettei oma ihana äiskä ole tehnyt mitään (niinkuin yleensä sanookin) niin mies lentää pihalle. Vituttaa anopin tapa manipuloida miestäni...SAATANA! Minun pitäisi itse soittaa sossu heidän luokseen, kun anoppi juoksee ryyppäämässä jättäen 10v poikansa yksin kotiin. Kiitos kun sain avautua, enkä todellakaan jaksa kuunnella mollaamista. Kuvitelkaa itsenne minun tilanteeseeni!
Kommentit (71)
tilanteessasi puhuisin anopin kanssa asiasta, käskisin hänen pysyä erossa perheestämme ja käskisin lopettaa valehtelun. Sanoisin, että lapsenlapsia ei tule näkemään jos meno ei muutu. Ja jos ei mene jakeluun,laittaisin välit poikki. Yritä puhua miehesi kanssa!
Kamala tilanne teillä :( Mutta, ei anoppisi pysty todennäköisesti enää uutta ilmoitusta tekemään, sillä ei ne ota enää todesta. On olemassa tapauksia, joissa on pystytty osoittamaan että ilmoituksia tehdään kiusallaan ja asia sitten kaatunut kiusaajan niskaan. Se toki vaatii sen järjestelmällisen ja usean ilmoituksen tekemisen, mutta kyllä se loppumaan saadaan jos niikseen tulee.
Ja ole vaan kuin et olisikaan? Ei saa eukko tyydytystä siitä, että olisi kostossaan onnistunut.
Minun sukulaisnaiseni teki meistä 40 ilmoitusta ja meistä tehtiin selvitystä melkein vuosi.
Kyllä ottavat vakavasti, jos sinne virastoon sattuu joku pöpi - mikä todennäköisyys on valitettavan suuri.
vaan olla ajattelematta koko asiaa, mutta en pysty. Miten joku ihminen jaksaakin näin perusteellisesti yrittää pilata minun ja mieheni välit. Minulla taitaa olla maailman pahin anoppi, luoja sentään. Haluaisin niin haukkua koko ämmän pystyyn, en jaksa tätä paskaa enää. Pitäisi mennä jouluna heille syömään, tekisi mieli peruuttaa koko homma! Soittaisin jouluaamuna, että emme tulekaan. Äh en tiedä, kun olen niin sekaisin..Minulla on tapana uskoa kaikista ihmisistä hyvää, enkä halua kostaa. Silti, tämä menee niin yli hermojeni että ajattelen asioita joita en edes kehtaa sanoa ääneen.
ap
mutta sen haluan sanoa, että anoppisi on täys ku**pää ja mulkku!!!!
miehelle välittömästi, en tosiaan odottelisi kotiinpaluutaan :)
vaan olla ajattelematta koko asiaa, mutta en pysty. Miten joku ihminen jaksaakin näin perusteellisesti yrittää pilata minun ja mieheni välit. Minulla taitaa olla maailman pahin anoppi, luoja sentään. Haluaisin niin haukkua koko ämmän pystyyn, en jaksa tätä paskaa enää. Pitäisi mennä jouluna heille syömään, tekisi mieli peruuttaa koko homma! Soittaisin jouluaamuna, että emme tulekaan. Äh en tiedä, kun olen niin sekaisin..Minulla on tapana uskoa kaikista ihmisistä hyvää, enkä halua kostaa. Silti, tämä menee niin yli hermojeni että ajattelen asioita joita en edes kehtaa sanoa ääneen. ap
tuollaiseen paikkaan syömään ja joulua viettämään! Soittaisin myös anopille ja haukkuisin, samoin käskisin mieheni soittaa. Oikeasti, ei tuollaista voi tehdä kenellekään! Vähiten läheisille ihmisilleen!! Ei voi muuta sanoa, kuin että anoppisi on mielenvikainen!
mieli soittaa miehelle, mutta hän tulee jo ylihuomenna kotiin. En viitsi 'häiritä' häntä, mies varmaan soittaisi äidillensä asiasta heti. Haluan, ettei anoppi saa vielä tietää että tiedän. Anopilla on muutenkin ollut tapana sabotoida liittoamme ja kusettaa miestäni silmät ja korvat täyteen. Anoppi väitti yhdessä vaiheessa, että minulla on suhde toiseen mieheen. Siinähän yritin selittää miehelle, että en todellakaan ole missään sivusuhteessa. Anoppi jäi itse kiinni kusetuksesta, kun soitti aamupäivällä miehelleni sanoen, että siellä se vaimosi istuu nuolemassa vierasta miestä keskustan bussipysäkillä. Oltiin miehen kanssa kotona molemmat :D Silti, jollain ihmeellisellä voimalla anoppi saa manipuloitua mieheni uskomaan valheitaan. Mikä hitto siinä on, että anopit yrittää aina suojella poikiaan? Tai aina tiettyä poikaansa? Ei anoppia kiinnosta muiden poikiensa avioliitot, meidän liittoa pitää aina vatvoa ja yrittää rikkoa.
ap
sun mieheskin vähän tyhmältä... sori.
Kun luin mietin, että anopilla jotain muistisairautta, dementiaa tai vast. Mutta sitten kun luin että sinulla on 10-vuotias "lankomies", niin eihän mistään vanhuusvaivasta voi olla kyse.
Sanot, että anoppi manipuloi miestäsi. Ehkä tämä tapahtuma kuitenkin avaa miehesi silmät. Kerro hänelle ja käykää yhdessä anoppia vastaan. Tehtyähän ei saa tekemättömäksi, mutta jos saisitte jonkun suunnanmuutoksen aikaan sentään kun olette samassa rintamassa. Ainakin sinun pitää varmistaa että mies pysyy oman perheensä puolella, vaikkei hän uskaltaisi äitinsä kanssa riidelläkään.
Sossu ei voi lähteä siitä, että ilmoittaja valehtelee ja tekee kiusaa, pakko niiden on selvittää.
Jaksamista!
en menisi jouluna, enkä enää koskaan muulloinkaan. Anoppisi on kertomuksesi perusteella vakavasti häiriintynyt ja tulevaisuudessa yrittäisi myrkyttää lastesikin mielen valheillaan. Liekö ehkä narsisti?
minun tekisi mieli lähteä anoppilaan jouluksi ja tehdä koko päivästä anopille yhtä helvettiä, mutta en samalla halua pilata muiden joulua. Pitäisikö siis vain jäädä kotiin? Sanoa anopille, että vietämme tämän joulun PERHEEMME KESKEN, kotona nelisteen. Siinä olisi kyllä anopille tarpeeksi nieltävää. Pitäisi vielä lähettää perään joku vittumainen joulukortti, semmonen missä on keskisormea näyttävä pipariukko tai jotain...
ap
Ihmettelen kyllä, että miten ne tulivat kotiinne ilman että miehesikin joutui tilille.
Yhtä kaikki mitään joulunviettoa en edes moittisi moisen ihmisen kanssa.
lastemme synnyttyä anoppi oli se, joka osaa hoitaa lapsiamme parhaiten. Minun vanhempani eivät osanneet antaa neuvoja, ne olivat ehdottomasti vääriä. Minä en osannut enkä vieläkään osaa lapsia hoitaa, 4v on minun takiani holtiton. Mieheni on oikea esimerkki-isä, koska on anopin poika. Anoppi on kasvattanut miehestäni kunnon isän. Minusta tuntuu, ettei mieheni uskalla sanoa asioista vastaan omalle äidilleen. Äidinsä edessä mieheni on vieläkin kuin pikkupoika. Pitäisi ottaa mieskin pieneen puhutteluun..Ei tästä muuten tule mitään ja minä en todellakaan tätä paskaa enää niele.
ap
kotiimme kun mies oli lähtenyt kolme päivää aikaisemmin sinne työmatkalleen. Sossu luuli minun olevan yksinhuoltaja, en tiedä mitä kaikkea soopaa anoppi loppujen lopuksi on heille selittänyt, vai odottiko anoppi vaan että mieheni on ehtinyt lähteä 'alta pois' ?
ap
Ja sanoi kyllä anopille, että teitpä itsestäsi aikamoisen pellen kun menit tekemään perättömän ilmoituksen. Ja että kyllä sosussa olivat sun puheesta kuulleet heti, että taisit olla taas kännissä. Tekisin selväksi, että anoppi on nolannut vain itsensä. En antaisi lahjoja, enkä menisi joulun viettoon perheeni kanssa. Toteaisin vain, että johan sinä meille aikamoisen "joululahjan2 annoitkin.
anoppisi on kusipää narsisti, joka on kietonut poikansa pikkusormensa ympäri. Hän on nyt mustasukkainen pojastaan - narsistihan haluaa omistaa läheisensä eikä tajua rajoja, ja on kykenevä manipuloimaan, syyllistämään ja kiduttamaan kaikkia tielleen sattuvia ihmisiä, mikäli kokee sen tarpeelliseksi.
Laita välit heti poikki, äläkä jää väittelemään tai riitelemään sen kummemmin. Muutamalla lauseella voit vaikka kirjeessä kertoa, mitä ajattelet, mitä on tapahtunut, ja että kiellät anoppia lähestymästä perhettäsi. Sitä ennen, vakava keskustelu miehen kanssa, jotta pystytte vetämään samaa linjaa.
Voisi olla hyvä miettiä, olisiko perheenne ulkopuolisen avun tarpeessa, esim perheasiain neuvottelukeskus voisi olla hyvä osoite, varsinkin jos miehesi ei kykene irrottautumaan sairaalloisesta riippuvuudesta äitiinsä.
mikä lehmä ämmä anoppisi on!!! Tsemppiä sinulle! T: Kusipäisen appiukon uhri.
nauhoita puhelut, keskustelut jne.
Jos häirintä ei lopu, todisteita tarvitaan lähestymiskiellon saamiseksi.
t. saman kokenut
Narsistien/luonnevikaisten kanssa ei pärjää niiden kotikentällä eli törkeä temppu/kiero temppu osastolla. Tee ap mitä teet, mutta pidä asiat erittäin yksinkertaisina ja sellaisina että oma pääsi ne kestää.
Kosto/kieroilu-osastolla et pärjää, koska vaikutat täysin normaalilta. Vaikka anoppi saisi vastapallosta niin vaikutus kestää sekunneista minuutteihin, mutta vie sinulta voimia.
Ja nämä, jotka vaativat, että jätä mies jos mies ei sitä tai tätä pelaavat nyt anopin pussiin. Parisuhdettasi se anoppi on rikkomassa ja suojeluilmoitus on vain ollut yksi keino siihen.
Muista, että miehesi ei ole voinut valita äitiään ja äitiä rakastetaan, se on vain luonnonlaki. Rakastaa se mies sinuakin.
Tsemia vaikeaan tilanteeseen ja voimia miehelle. Voimia tämä soppa vie teiltä molemmilta.