Teetkö itse joululahjoja? Entä hankitko kierrätyslahjoja kirppiksiltä?
Kommentit (11)
Jäi avauksesta pois kun piti kysyä vielä, ehditkö saada kaikki valmiiksi?
Vai käykö samoin kuin mulle, joku jääkin kesken ja joutuu antamaan lahjakortin tai mietimään uuden lahjan :-)
on säärystimet ranteille (ja käsivarsille)
täksi jouluksi mm.kirjoja ja barbin tarvikkeita huuto.netistä. Ostan kyllä myös uusia lahjoja.
en jostain syystä saa aikaiseksi lähteä, mutta arvostaisin kirppislahjaa näin saamispuoleltakin.
Itse teen niin paljon kuin ehdin, neulon/ompelen/virkkaan/kirjon, ja jos kaveri on syksyllä "tilannut" lapaset jollain tietyllä kuviolla, niin aika suurella todennäköisyydellä ne päätyvät käärepaperiin.
joulukalenterit kuvasellaiset tein tänä vuonna, on kyllä ostetutkin. Nyt tuli ostettua joitain lahjoja kirppikseltä, kaupan lahjojen lisäksi. Ei mitenkään tavallista mulle, mutta tiedän tyttöjen tykkäävän. Olisi ollut ihan uuden veroista muutakin lelua.
Neulonut, ommellut ja tehnyt koruja. Yksi isompi lahja on ostettu käytettynä. Lapsille kyllä tulee ostettua uuttakin pukinkonttiin.
Useammat villasukat on tullut tehtyä joulupaketteihin. Karkkeja teen myös itse. Kirpparille en ole vielä kerennyt, mutta voisin hyvinkin ostaa jotain käytettyä lahjaksi.
jos ehtisin. En ole vielä aloittanut yhtäkään lahjaa ja hirveästi olisi toiveita :(
Kaulahuiveja ja sukkia enimmäkseen. Olen tehnyt niitä pitkin vuotta ja viimeisen ennakkoon suunnittelemani sain valmiiksi marraskuussa, parit ylimääräiset sukat on valmistunut senkin jälkeen. Suurin osa oli toiveita, joten luulisi menevän käyttöönkin. :)
Kirppiksillä en käy, kun täällä ei oikein kunnollisia ole.
Varsinaiset lahjat ostan kaupasta ja noita neulomuksia laitan lisäksi.
miehelle ajattelin katsastaa divarista muutaman kirjan jos vaikka löytyisi hyväkuntoisia hyviä yksilöitä. Koululaiset saa sit ihan kaupan leluja :).