Poliisi teki lastensuojeluilmoituksen kun tuli kotikäynnille mun ja miehen riitelyn takia,
Kommentit (76)
kannanoton, jonka mukaan lastensuojelun rahoitusmallia pitää muuttaa. Nykyään kunta saa sitä enemmän valtion rahoitusta mitä enemmän siellä tehdään huostaanottoja. Muut lastensuojelutoimet kuin huostaanotto eivät vaikuta kunnan valtiolta saamaan rahaan.
Tilanne on siis varsin kyseenalainen. Huostaanotot tulevat kalliiksi veronmaksajille.
En siis ole ainoa, joka on huolissaan Suomen lastensuojelun tilasta. Myös eduskunta on puuttunut asiaan. Ensimmäisen kerran se otti tähän kantaa yli 3 vuotta sitten, mutta mitään ei tapahtunut.
ja että näin tapahtuu siksi, että huostaanottoon saa valtiolta rahallista tukea? Knen tuo kallis menettely pitäisi maksaa? Tunnetko tapauksia, joissa lapset on riistetty täysin aiheettomasti vanhemmiltaan? Tunnetko tapauksia, jossa väliintulo olisi pitänyt tehdä jo huomattavasti aiemmin, mutta kaiki tapahtui niin myöhään, että lapset olivat jo vaurioituneuta?
Minä tunnen jälkimmäisiä. Ja niitä, joihin ei ole puututtu lainaakn. Rahaa ei ole! Kunnissa ei ole edes perhetyöntekijöitä tekemässä tukevaa tai ennaltaehkäisevää työtä, koska virkoihin ei ole rahaa!
Ja olen sitä mieltä, että Suomessa tehdään turhia huostaanottoja. Sanot itsekin, ettei ennaltaehkäisevään työhön ole varaa. Tilanne on tiedossa myös eduskunnassa.
Voit myös lukea Päivi Lipposen blogia Uudesta Suomesta. Hän käsittelee blogissaan tätä asiaa.
tekevät myös mahdollisen kotikäynnin. Eikä mene tietoa kouluun.
Aikaa on nyt kulunut jo kyseisestä aiheesta.. mutta Mitä teille seurasi tuosta riitelystä? Tekikö lastensuojelu asialle jotakin?
Lasten huostaanotto on Suomessa satojen miljoonien eurojen liikeala.
Näin kirjoittaa Helsingin Sanomat.
Ulkomaisten pääomasijoittajien yksityiset hoivayhtiöt hakevat alalta kasvua.
Helsingin Sanomien mukaan isot yritykset osallistuvat lähes poikkeuksetta kuntien kilpailutuksiin, jotka koskevat lasten sijaishuollon palveluja. Lisäksi suuret yritykset perustavat uusia yksiköitä ja ostavat pienempiä alan yrityksiä.
Valtiontalouden tarkastusviraston mukaan lasten ja nuorten sijaishuollon menot ovat lähes nelinkertaistuneet kymmenessä vuodessa. Kunnat ostavat sijoituspalveluja yli 600 miljoonalla eurolla vuodessa.
Lastensuojelulaitosten ja perhekotien hoitopäivistä lähes 70 prosenttia hankitaan yksityiseltä sektorilta.
Voisiko joku joka itkee turhista huostaanotoista ja ns. sossun kyyläyksestä sanoa MITEN oikeasti kunnon perhe voi edes joutua silmätikuksi? Molemmat vanhemmat siis olleet ikänsä täysin päihteettömiä, ei mitään riitoja, koti siisti ja lapsilla tarpeeksi ravitsevaa ruokaa, leluja, pelejä ja asianmukaiset vaatteet sekä vanhempien läsnäoloa. Miten kukaan lähtisi sellaisten perheiden luokse kun ongelmaperheitä on joka nurkalla?
että menee sukset ristiin päiväkodin hoitajan, opettajan tms. kanssa.
Tai käy kuten meillä, että potkut saanut hoitaja teki 40 kostoilmoitusta - ja siellä sossussa sitten oli ihminen, joka halusi uskoa ne.
Meitä syynättiin vuosi ja prosessi vaati kaksi kantelua ennen kuin saatiin anteeksipyyntö sosiaalivirastosta.
Eikä edelleenkään käytetä päihteitä, ei riidellä, koti on siisti ja lapset ruokitaan ja varustetaan leluilla ja vaatteilla ja minä olen edelleen melkein aina kotona, koska teen työtkin kotona.
Se riippuu paikkakunnasta. Mielestäni sossua ei pitäisi päästää tutkimaan yhtään mitään, ennen kuin sen toiminta on rehellisesti ja avoimesti selvitetty. ari positiivista kokemusta sossusta ei tarkoita, että siellä olisi kaikki kunnossa. Ja mm. Helsingissä se riippuu alueesta.Usein sossu "löytää" aina vain uusia vikoja sitten, kun ongelmat on jo poissa päiväjärjestyksestä.
Siis eiköhän se avun tarvitsija ole ihan oikeasti aina se perhe, ei sossu! Tarkoituksena on auttaa perheitä! En ymmärrä miksi jotkut ongelmaperheet vaan haluaa elää tilanteessa, jossa joudutaan olemaan huolissaan lasten hyvinvoinnista, eikä oteta apua vastaan vaikka lapset sitä tarvitsisivat. Sossulla on muutakin tekemistä kun kyylätä jotain perhettä ihan turhaan.
Ihmiset on välillä aivan sairaita mieletään siinä kuvitelmassa, mikä on ihan normaalia perhe-elämää, ja mitä lasten on ihan normaalia joutua kestämään.
Ihan jo esimerkkinä nämä masentuneet mammat tällä palstalla, joiden mielestä lapsen/lasten on ihan ok kasvaa itsarin partaalla heiluvan umpimasentuneen äidin kanssa, ja jos lapset otetaan huostaan, se on vaan kiusantekoa ja rangaistus sairasta äitiä kohtaan.
Miten se voi olla niin vaikea tajuta, että lapset eivät ole vanhempiensa omaisuutta, ja lapsilla on oikeus terveeseen ja hyvään perheeseen? Jos se perhe on oma, niin ihan mahtavaa. Mutta jos ei omasta perheestä löydy halua parantaa tapoja, silloin sille ei voi mitään, ja lasten on parempi saada apua muualta.
Niin ja meistäkin on aikanaan tehnyt poliisi ls-ilmoituksen, eikä siitä seurannut muuta kuin se, että kävimme lapsen kanssa sossujen luona juttelemassa. Näkivät kyllä heti, että meillä oli lapsen suhteen kaikki hyvin, niin kuin olikin.
että menee sukset ristiin päiväkodin hoitajan, opettajan tms. kanssa.
Tai käy kuten meillä, että potkut saanut hoitaja teki 40 kostoilmoitusta - ja siellä sossussa sitten oli ihminen, joka halusi uskoa ne.
Meitä syynättiin vuosi ja prosessi vaati kaksi kantelua ennen kuin saatiin anteeksipyyntö sosiaalivirastosta.
Eikä edelleenkään käytetä päihteitä, ei riidellä, koti on siisti ja lapset ruokitaan ja varustetaan leluilla ja vaatteilla ja minä olen edelleen melkein aina kotona, koska teen työtkin kotona.
Että oikein 40 kostoilmoitusta, kun te olitte ensin onnistuneet hankkimaan hoitsulle potkut... mitäs niin pahaa se hoitsu oli tehnyt, kieltänyt teidän pikku-Petteriä potkimasta kaveria?
että menee sukset ristiin päiväkodin hoitajan, opettajan tms. kanssa.
Tai käy kuten meillä, että potkut saanut hoitaja teki 40 kostoilmoitusta - ja siellä sossussa sitten oli ihminen, joka halusi uskoa ne.
Meitä syynättiin vuosi ja prosessi vaati kaksi kantelua ennen kuin saatiin anteeksipyyntö sosiaalivirastosta.
Eikä edelleenkään käytetä päihteitä, ei riidellä, koti on siisti ja lapset ruokitaan ja varustetaan leluilla ja vaatteilla ja minä olen edelleen melkein aina kotona, koska teen työtkin kotona.
Ette koskaan tehneeet mitään tavallisuudesta poikkeavaa ettekä riidelleet kys. hoitajan kanssa ja hän teki teistä yli 40 ilmoitusta joissa ei kerrottu missään ilmoituksen syytä ja teitä sitten kytättiin?
Meistä tehtiin ilmoitus kun lapsi itki usein aamulla hoitoon jäädessä ja se kyllä selvisi sitten yhdellä puhelinsoitolla.
Ja tämä hoitaja oli palkattu meille kotiin, joten oltiin hänen työnantajiaan.
Irtisanottiin työsuhde, kun puoli vuotta oli katseltu kaikenlaista epäasiallista.
miksi poliisit tulivat käymään,soittiko joku naapuri kovaäänisen riitelyn vuoksi vai oiko fyysistä väkivaltaa?riippuu ihan siitä mitä seuraa.poliisit tekee aina lastensuojeluilmoituksen,jos asianomaisilla on lapsia vaikkei ne olisi paikallakaan.Esimerkki:jouduttiin mieheni kanssa putkaan yöksi ja siis ei oltu tehty mitään,otiin vaan väärässä porukassa juhlimassa(no eipä olla niiden kavereiden kaa sen jälkeen biletetty)ja lapset(2v ja 10v) olivat mun äidillä yökylässä.Poliisit teki lastensuojeluilmoituksen,kävin vaan sossussa selvittämässä missä lapset olivat tuona iltana/yönä ja sossun täti poisti ilmoituksen,se sanoi vaan että käytäntö on tämä,aina pitää tarkistaa lasten olinpaikka.musta ihan hyvä,jollakin ne lapset olisi voinu olla yksin kotona.
Niitä oli mapillinen. Saimme kopiot kotiin postissa säntillisesti.
Syötimme kuulemma lapsille koiranruokaa, toinen lapsi oli sairaalloisen laiha ja kampurajalkainen ja toinen oli näkövammainen ja kummatkin sairaudet kuulemma laiminlöimme, minä olin hullu alkoholisti, mieheni narsisti, kotimme oli kuulemma kylmä ja homeinen läävä...
Jne.
Ja olen sitä mieltä, että Suomessa tehdään turhia huostaanottoja. Sanot itsekin, ettei ennaltaehkäisevään työhön ole varaa. Tilanne on tiedossa myös eduskunnassa. Voit myös lukea Päivi Lipposen blogia Uudesta Suomesta. Hän käsittelee blogissaan tätä asiaa.
he ovat maailman parhaita vanhempia juuri näille lapsille, joilla tosin on lukuisia luunmurtumia, jotka ovat nälkiintyneitä ja likaisia, vailla kunnon vaatteita ja suojaa. Vanhemmat näkevät aina, että lapsille huostaanotto, ruokaa monta kertaa päivässä, oma sänky, puhtaat vaatteet ja ymmärtäväinen kuulija ovat aina pahasta.
jos vanhemmat riitelee niin, että tarvitaan poliisia paikalle.
sinne miljoonabisneksen pyörteisiin. Sopivasti vielä vaikka sukulaisen hoivakotiin...
Lue Hesarin juttu. Voit oppia jotain.
sinne miljoonabisneksen pyörteisiin. Sopivasti vielä vaikka sukulaisen hoivakotiin... Lue Hesarin juttu. Voit oppia jotain.
ymmärrän paljon paremmin, miksi vanhemmat eivät halua lapsistaan luopua. Niiden ansiosta kun saa yhteiskunnalta satoja euroja tukirahaa ja jos se ei riitä, voi lastaan myydä. Sinustako on parempi, että 3v on setien leluna saunassa kuin sijaisperheessä, jossa hän saa olla lapsi?
miksi poliisit tulivat käymään,soittiko joku naapuri kovaäänisen riitelyn vuoksi vai oiko fyysistä väkivaltaa?riippuu ihan siitä mitä seuraa.poliisit tekee aina lastensuojeluilmoituksen,jos asianomaisilla on lapsia vaikkei ne olisi paikallakaan.Esimerkki:jouduttiin mieheni kanssa putkaan yöksi ja siis ei oltu tehty mitään,otiin vaan väärässä porukassa juhlimassa(no eipä olla niiden kavereiden kaa sen jälkeen biletetty)ja lapset(2v ja 10v) olivat mun äidillä yökylässä.Poliisit teki lastensuojeluilmoituksen,kävin vaan sossussa selvittämässä missä lapset olivat tuona iltana/yönä ja sossun täti poisti ilmoituksen,se sanoi vaan että käytäntö on tämä,aina pitää tarkistaa lasten olinpaikka.musta ihan hyvä,jollakin ne lapset olisi voinu olla yksin kotona.
Ette siis mitään laitonta olleet tehnyt ja olitte molemmat nauttineet vain alle 5 alkoholiannosta ja putkaan laittoivat? Kertakäytön raja on 5 annosta alkoholia ja jos enemmän menee niin jotain vikaa oln elintavoissa.