Jos mt-ongelmainen ei kykene huolehtimaan itsestään,kuka huolehtii?
Kommentit (9)
hänen paikkansa on sairaalassa. Tällaisen ihmisen luokse voi mennä ja hälyttää sinne ambulanssin. Lääkäri tekee tilannearvion ja tekee tarvittaessa M1- tarkkailulähetteen eli ns pakkohoitolähetteen.
Jos sairas ei halua läheisiä mukaan avohoitoon, muttei pärjää yksinäänkään?
Potilasta ei voi pakottaa hoitoon enempää kuin M1-sääntöjen rajoissa, jolloin potilas on vaaraksi joko itseleen ja/tai muille. Kyllä ihmiselle tarjotaan mahdollisuutta avopuolen käynteihin ja lääkitykseen. Sitten ei voi muuta kuin tarkkailla tilannetta ja tarvittaessa taas soittaa sitä ambulanssia hakemaan.
raha-asioistaan, ei muista ottaa lääkkeitä, ei syö eikä peseydy, yms. Silti kotiutetaan sairaalasta oman onnensa nojaan.
tukiasuntoja on myös olemassa jossa työntekijät käy säänn. väliajoin.
sairaaltakaan ei voida ottaa ihmisoikeuksia pois. Hänellä on oikeus olla peseytymättä ja syömättä ja ottamatta lääkkeitään. Jos sairaalla on lapsia, heidät voidaan ottaa huostaan. Aikuista ihmistä ei voida. Usein ihminen haluaa itsekin laitoshoitoa kun tajuaa tilansa.
Läheisten kannattaa olla silti aktiivisia sairaalan lääkärin suuntaan ja selittää tarkoin tilannetta ja avun tarvetta, kyllä heidän arvioitaan kuunnellaan ja jos ei kuunnella, niin valitusta peliin.
Ette varmaankaan voi tehdä muuta tämän lisäksi, kuin seurata läheistänne päivittäin, miten pärjää, ja yrittää suostutella avohoitoon lääkityksineen ja terapiakäynteineen. Intervallihoitokin voisi olla hyvä ajatus.
poheluihin eikä suostu avaamaan ovea? Kieltänyt hoitavaa tahoa antamasta kenellekään tietoja omasta tilastaan.
Tilanne on tuskallinen, mutta sairaalaan ei voi sulkea kuin vankilaan. Parasta lienee kysellä asiaa hoitavalta lääkäriltä.
ei ole läheisiä eikä ole tarpeeksi sairas sairaalaan niin ei kukaan.