Millaista oli se henkinen väkivalta mitä koitte lapsena?

yksinhuoltajaäitini uhkaili selkäsaunalla tai viemisellä lastenkotiin. Sinne kuulemma joutuu kaikki tuhmat lapset. Syyksi riitti se etten 5-vuotiaana muistanut pestä käsiä ulkoa tultua. Vastaavia esimerkkejä on useita.



Eipä ihme että minusta kasvoi hyvin pelokas lapsi ja nuori. Vasta aikuisena olen uskaltanut irtisanoutua äidistäni ja hänen "käskyistään".

Äiti vertaili jatkuvasti muihin lapsiin (Niina se on niin hoikka ja siro, eloisa ja kaunis, reipas jne).Ei suoraan sanonut että olen huonompi, mutta katse ja merkityksekäs hiljaisuus kommenttien jälkeen kertoivat kaiken.Myös vertailu äitiin joka oli myös kaunis, hoikka jne..varsinkin äidin alkoholisti miesystävä teki aina selväksi kuinka ihana, notka ja kaunis äitini oli ja kuinka minä en ollut lainkaan kuten hän.Aikuisena olen kamppaillut huonon itsetunnon kanssa helvetisti, sekä rakentanut itsearvostukseni suorittamiseen nojaten.

Mitään negatiivisiä tunteita ei saa näyttää/ ei surua eikä etenkään vihaa.



Isovanhempia piti kunnioittaa kaikessa ja 70-luvun lapsella kaikki oli "paljon paremmin kuin ennen" eikä mistään saanut valittaa. Pahinta kaikessa oli olla ylpeä jostain. Koskaan ei ollut tarpeeksi hyvä eikä ahkera; aina olisi voinut tehdä paremmin.



Siihen kun kasvaa niin elämä on aika ahdistavaa...

- "lempinimien" anto: saatanan epäsikiö, nartun penikka, kusipää kakara jne...



- vähättely / elämisen oikeuden vienti: " sinä et koskaan kelpaa kellekään, olet ikuisesti minun vaivoinani"



"etkö sinä mitään osaa typerä lapsi!" "älä kävele noin, näytät ihan... (milloin miltäkin pahalta)



lisäksi ulkonäön arvostelua, ajatusten vähättelyä jne...

En ollut koskaan (äidilleni) tarpeeksi hyvä _missään_ kodin seinien sisäpuolella. Vieraille hän oli mairea kuin viekas kettu ja kehui minua heille samoista asioista kuin mistä haukkui minua kahden kesken. Yksityiskohtiin en halua edes mennä, ne saavat minut vain voimaan pahoin.

Yhteen aikaan tavallinen uhkailu oli "mä tapan itteni kun mua ei arvosteta". ja tämä yleensä sen jälkeen kun minä ja murrosikäinen veljeni olimme arvostelleet tarjottua ruokaa, huonokuntoista kotiamme tms. Ok oli tuo huonoa käytöstä meiltä lapsilta mutta itsemurhalla uhkaaminen ei sekään ollut millään lailla aikuismaista.

näissä aiemminkin

vähättelyä, nimittelyä, muihin vertaamista, selkäsaunalla uhkaamista ja selkääni sainkin silloin tällöin, hylkäämisellä pelottelua.

kahden kesken ollessamme juurikin kaikkea alistamista ja haukkumista. Joskus pientä fyysistä väkivaltaa. Kukaan ei asiasta tiennyt ja ilmeisesti pelkäsin häntä niin paljon että en uskaltanut kertoa kenellekkään akuiselle. Pahat asiat ovat ajan saatossa unohtuneet, joten en enää edes muista kaikkea, mutta tiedän että jotain todella pahaa on ollut.



Nämä asiat on jo aikuisiälläni käsitelty ja omalla tapaa anteeksi annettu.

Olen kokemani takia kenties vahvempi ihminen, osasin kaiken paskan kääntää voitokseni :)

"Voi Lihapulla..!" ja muka-hyväntahtoinen, säälivä sättiminen siitä miten en ollut kovinkaan sopivanlainen tytöksi. Aina oli jotain huonosti; housut roikkuivat, mekko likainen, pissa tuli housuun, oksensin pitkällä automatkalla kesäkuumalla. Äitini oli mielisairas mutta enhän minä sitä voinut lapsena tietää! Eikä se mielestäni edes oikeuta tuollaiseen käytökseen...



Isäni teki aina liikaa töitä, oli harvoin läsnä henkisestikään. Hän kyllästyi siihen että puhelinlaskuni olivat "liian suuria" teininä, joten hänpä teki niin että pystyin vastaanottamaan puheluita mutten soittamaan niitä. Nettiliittymää hän kyttäsi myös, syytti pornon katselusta jos lasku meni yli hänen tiukkoje laskelmiensa (siihen aikaan maksettiin minuuttitaksalla netistä, minulla oli 30 minuuttia aikaa per päivä) eikä kuunnellut kun yritin selittää että hitaalla liittymällä on mahdoton tehdä mitään netissä ja siksi kesti.



Myöhemmin minut huostaanotettiin ja tämän perheen "äiti" oli vieläkin pimeämpi päästään. Odotti asioita joista en voinut edes tietää, hetkeäkään ei saanut olla joutilaana vaan piti tehdä töitä hänen hyväkseen jatkuvasti. Esim. sain kutsua ystäväni mökille pitkän maanittelun jälkeen. "Äiti" pistää meidät molemmat töihin KOKO PÄIVÄKSI. Itse istuu sisällä ja juo kahvia, kyttää työntekoamme ja antaa ohjeita. Olin niin nolona!! Myös oman rippijuhlani aamuna kitkin takapihan kukkapenkkiä, en ehtinyt meikata ollenkaan (eikä kuulemma tarvinnutkaan, enhän minä osannut meikata!) ja olin aivan puhki iltapäivästä. Olin huostaanotettu vanhempieni juomisen vuoksi, mutta huoneeseeni tehtiin tupatarkastuksia joissa käytiin läpi niin päiväkirjani, siteeni kuin vaatteenikin. Ruoka-annoksiani säännösteltiin, usein olin 6-7 tuntia syömättä koska "sinä et tarvitse välipaloja". Ikää tuolloin 15 vuotta...terveydenhoitaja ehdotti minulle e-pillereitä ratkaisuksi kivuliaisiin kuukautisiin, "äiti" kysyi että "vai sellainenko HUORA sinä olet...kuinkas monen pojan kanssa olet jo ollut??". En ollut edes ensisuudelmaani saanut...



Aikuisista jäi paha maku ja kesti kauan että pääsin edes välttävästi yli näistä kokemuksista.

Mitätöinti, selkäsaunalla uhkailu (ja niiden toteuttaminen) puheet siihen tyyliin miten veljeni oli aina minua parempi, "MITÄ SÄ NYT NOIN?" kun kerroin omia ajatelmiani ja aina mitä tein tai sanoinkin olin väärässä, pöydänkin pyyhin väärin ja mistää ei saanut kiitosta. Koko ajan piti nöyristellä ja käyttäytyä kuin ennenmuinoin piiat Mittään arvoa ei ollut minulla. Tykkäsin vääristä asioista, pukeuduin väärin, kuuntelin väärää musiikkia jne.
Viimeksi kun olin vanhemmillani, 5h ajanenna menin sinne sitten kuuntelemaan vittuilua ja sitä että minä, aikuinen ihminen otan liian ähä ruokaa, ja miten olen meikannut kamalasti. Sanoin isälle tyynen rauhallisesti, silmiin katsoen että "se on kuule isä tosi ikävää jos minä ja mun tyyli ei miellytä sua".
Hän hätkähti ja lopetti sitte.
Olen nyt 26vuotias ja menossa terapiaan sen kaiken henkisen ja fyysisen väkivallan takia mitä lapsena koin.

Isä uhkas heittää ulos vähän väliä ja uhkaili myös että testamenttaa kaiken mustalaisille. Äitikin oli masentunut ja huuti ja valitti kaikesta.

Isäni oli väkivaltainen alkoholisti. Äiti ei koskaan halunnut erota ja vieläkin miettii olisiko pitänyt erota lasten takia? Sitten hän lakaisee kaiken maton alle sanomalla, ettei se elämä  sittenkään parempaa olisi ollut.  Meillä lapsilla ei ollut mitään omaa, meitä eriarvoistettiin jo lapsena. Miellyttämisen halu jäi ja epävrmuus elämästä. En ole käynyt terapiassa ja nyt nelikymppisenä on kaikenlaisia fyysisiä vaivoja. Olen lihava ja en jaksa pitää itsetäni huolta, Vihaan usein itseäni ja elämääni sekä tunnen toivottomuutta tulevaisuuden suhteen. En ole koskaan ollut vaikkapa onnellisesti rakastunut. Tunnen itseni helposti hyväksikäytetyksi vaikka sitten syytänkin kaikesta itseäni. Vihaan haaveita, jotka eivät koskaan toteudu. Siksi kaikenlaisten pilvilinnojen rakentelu on minulle hyvin vastenmielistä. Tämä johtuu siitä, että kotona usein pakenimme todellisuutta me lapset ja äiti vaikkapa kuvitelemalla meille hienon talon tai kauniit vaatteet tai rauhallisen illan. Kuvitelmat murenivat kun isä tuli baarista ja ainakin äiti sai turpaan usein myös me pennut. Äiti oli aina väsynyt, ärtyisä ja kuitenkin ulospäin aina tiptop, mustelmat piioon meikattu.