Lue keskustelun säännöt.
Voi että mua alkaa riepoa perusnegatiiviset ihmiset
03.12.2010 |
tuli mieleen jo aamulla kun luin kun yksi kirjoittaja kertoi olevansa menossa perheensä kanssa etelään viiden vuoden säästämisen jälkeen. Moni onnitteli ja toivotteli hyvää lomaa (minäkin etunenässä) mutta sitten ketjussa vastailivat myös nämä negatiivikot. Ihmettelen onko totta tosiaan nyt oikeasti vaikea asettua toisen asemaan ja olla hänen puolestaan iloinen? Onko toisen onni sinulta henkilökohtaisesti pois? En käsitä. Ja jos oikeasti ei hyvää sanottavaa keksi, onko pakko kommentoida yhtään mitään?
Ihan omasta elämästäkin tulee vastaava esimerkki mieleen kun yksi tutuntuttu on aina naama väärinpäin ja valittaa jatkuvasti. Näemme suht usein bussissa ja aina keskustelu menee hänen asioidensa voivotteluun.
Jotenkin ihmetyttää voivatko nämä perusnegatiiviset ihmiset itse hyvin? Epäilen ettei se oma elämäkään kovin herkkua ole, kun aina ja jatkuvasti löytää asiasta kuin asiasta vain ja ainoastaan huonoja puolia - vaikkei niitä oikeasti edes olisi (kuten tuossa lomatapauksessa), ne kehitetään vaikka sitten matkan "hinnasta" valittamalla.
Nyt vähän positiivisuutta kehiin ihmiset, se tekee kuulkaa ihmeitä ihan teille itsellennekin!
Kommentit (5)
Nääs kun olin oppinut sen tyylin kotoa. Se oli niin perustaavaa laatua oleva tapa suhtautua asioihin meillä kotona, että oletin sen olevan miten eletään. Tai en edes olettanut, en koskaan edes ajatellut asiaa, se nyt vaan oli itsestään selvää. Että kun kuullaan jostain asiasta, ensin mietitään mikä voi mennä pieleen tai mitä vikaa siinä on.
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Mitä kurjempaa, sitä parempi; kellään ei tässä maassa saa mennä hyvin.
Miehen suvun naiset on tässä suhteessa aivan omaa luokkaansa, mistä muusta ei puhuta kuinka huonosti voivat ja kuinka kamalan rankkaa töissä on. Olin aivan ällikällä lyöty kun minulle selvisi että yksi sukulainen, joka taukoamatta valitti työnsä hirveästä rankkuudesta, tekikin 6h työpäivää! ( eikä kyseessä ollut mikään fyysisesti äärettömän rankka työ vaan kaupan kassa isossa marketissa)
Mä olen pyrkinyt välttämään pitkälle kaikkia negatiivisuus moottoreita; ei sellaisen seuraa jaksa
Minä olin sellanen ekat 30 vuotta kunnes huomasin sen Nääs kun olin oppinut sen tyylin kotoa. Se oli niin perustaavaa laatua oleva tapa suhtautua asioihin meillä kotona, että oletin sen olevan miten eletään. Tai en edes olettanut, en koskaan edes ajatellut asiaa, se nyt vaan oli itsestään selvää. Että kun kuullaan jostain asiasta, ensin mietitään mikä voi mennä pieleen tai mitä vikaa siinä on.
Luo uskoa elämään ;)
Luo uskoa elämään ;)
Mutta ympäristölle se tietysti on kypsää kun ei sellaiseen elämänasenteeseen ja kommunikointityyliin ole totuttu.
Totta kai saa puhua myös negatiivisista asioista, mutta sitten on nää märisijät, jotka naama norsunvitulla kääntää kaikki asiat aina ikäviksi. Mulla on ollut menneisyydessä pari semmoista työkaveria ja HUH.