Te, joilla ei vielä yhtään lasta, mutta synnytyspelko,

Itselläni oli myös pelkoja synnytyksen suhteen. Siitä on vaan ollut jotenkin aina sellainen mielikuva,et olis melkeinpä pahinta maailmassa. Tein virheen,kun lueskelin muiden järkyttäviä kokemuksia synnytyksestä ennen omaa synnytystäni, silloin alkoi mielikuvitus laukata toden teolla ja halusin jo "peruuttaa" koko jutun, vaikkei tietenkään ollut mahdollista. Kipukynnyksistä kuulin puhuttavan ja itselläni se oli (mielestäni) alhainen, hiuskarvan nyppääminenkin aiheutti tunnin huudon :D No sitten kun se synnytyksen aika tuli, en edes uskonut että tuntemani lievät poltot alaselässä olisi supistuksia ja että tosiaan olisi synnytys käynnissä. Mieheni pakotti minut autoon ja vei kättärille näytille ja olin 5cm auki. Siitä eteenpäin mentiin tosi vauhdilla, vedenmenon jälkeen alkoi aivan järkyttävät kivut (n.2h ennen syntymää), mutta ne eivät kauaa kestäneet,kun epiduraali vaikutti. Hupskeikkaa olinkin yhtäkkiä täysin auki ja eikun ponnistamaan. Mulla ei ollut tuntoa missään ja tuntui tosi typerältä ponnistaa,kun "mitään ei tapahtunut". Sieltä se vauveli vaan tulla tupsahti kuitenkin 7min ponnistamisen jälkeen ja niin oli synnytys koettu hujauksessa. :)

Käsittääkseni kuitenkin valtaosa synnytyksistä sujuu ihan hyvin, harvalle tulee mitään elinikäisiä vaurioita

Kuitenkin mahdollista on, että itsellä käy ihan hitsin huono mäihä. Pahimmassa tapauksessa äiti ja lapsi vammautuvat synnytyksessä. Toki tätä on turha pelätä etukäteen, mutta toisaalta on raivostuttavaa kuunnella paapatusta miten synnytys on luonnollinen asia ja kaikki käy varmasti hyvin. Kun kukaan ei kuitenkaan voi taata, että synnytys sujuisi ongelmitta.

Pelkäsin alapäähän kohdistuvaa kipua, jota voisi kuvitella tulevan esimerkiksi repeämistä. Jo tieto siitä, että itse ponnistusvaihe on lyhyt, helpotti. Synnytystarinat ovat usein tyyliä 'pitää 10 tuntia pusata selällään jalat levällään kuin tekisit jalkapallon kokoista kakkaa', mutta oikeastihan synnytys on paljon muutakin. Itse ponnistusvaihe on vain lyhyt loppurutistus. Minua helpotti kovasti asiallinen tieto synnytyksen etenemisestä. Se että voi liikkua, tieto kivunlievitysmenetelmistä, tieto siitä miltä supistukset tuntuvat, miten synnytys etenee jne. Me katsottiin synnytysvalmennuksessa kuva oikeasta synnytyksestä, mikä oli musta tosi hyvä juttu.



Minulla oli pitkä synnytys, yli 20 tuntia. Olin siitä ajasta 10 tuntia kotona, miehen kanssa laitetiin ruokaa ja katseltiin telkkaria, välillä huohottelin pitkin seiniä kun pystyssä oleminen helpotti, mutta sitten taas n. 10 min sai levätä supistusten välissä. 10 tuntia olin synnytyssalissa, sain käydä ammeessa, kiikkua yms. Lopulta otin epiduraalin ja ainoa tiukka vaihe oli juuri ennenkuin anestesialääkäri ehti paikalle. Sitten nukahdinkin :)

Tunnin ponnistin, eikä se silleen alapäähän sattunut kuin olin pelännyt, ei ne repeämät tuntuneet kun kyse oli enemmänkin sellasesta paineen tunteesta isommalla alueella ja nopeasti toivuin. Eppari tehtiin ja imukupilla lapsi lopulta vedettiin (napanuora kaulan ympäri), mutta epparialue puudutettiin ja imukuppi vain auttoi ponnistamaan.



Eli vaikka etukäteen pelkäsin, eikä jälkikäteenkään ajateltuna kaikki mennyt käsikirjan mukaan, niin enää ei ole mitään pelkoa!

Minäkin pelkään synnytystä mutta silti lapsia jo 4 puserrettu alakautta. Ja lisää olisi ihana saada.



Jokasesta synnytyksestä on tutissut koko lyyli kun lapsi syntyy tai synnytyksen jälkeen heti.

Esikoisesta vapina kesti tunnin verran, kunnes nukahdin. ;)

t.kahden äiti jolla hyvä alapää ja kaksi alapää synnytystä.

Pelkään kipua. Olen kuullut niin monta synnytyskertomusta ja kaikki toistaan hirveämpiä. Useampi ihminen lähipiirissä ei ole ehtinyt saamaan mitään puudutuksia, vaikka synnytys on kaikkiaan kestänyt useamman tunnin jne.

ja kyseessä ei ole mitenkään absurdi pelko vaan molemmat ovat väistämätön osa alatiesynnytystä!

Olen nähnyt synnytyksestä painajaisia jo pikkutyttönä. Uskoakseni pelkään hallitsematonta kipua. Mutta jos tietäisin tarkasti, mitä pelkään niin kai silloin saisin pelon myös hallintaan. Pahimmista peloista ei saa otetta. Ja minä pelkään nimenomaan synnytystä.

ennen synnytystä, mutta en mitenkään hysteerisesti. Sitten kun se synnytyksen aika tuli, kaikki sujuikin todella luonnollisesti. Kivut oli kyllä kovat (mulla ilmeisen alhainen kipukynnys), mutta kun sain epiduraalin, se helpotti. Yhtään repeämää ei tullut, koska epiduraalin saatuani pystyin rentoutumaan kunnolla ja ponnistusvaihe meni hyvin. Synnytys oli minusta kaiken kaikkiaan todella miellyttävä kokemus.



ap

mutta noin mukavia synnytyksiä ei osu kaikkien kohdalle. Eikä varmasti mun kohdalle. Kanavani on tiukka ja kohtu taaksepäin kallistunut ja olen lukenut että ne molemmat hankaloittaa alatiesynnytystä. En oikeastaan pelkää edes sitä kipua niin paljon kun sitä mitä jälkiseurauksia alatiesynnytyksellä on.

ennen synnytystä, mutta en mitenkään hysteerisesti. Sitten kun se synnytyksen aika tuli, kaikki sujuikin todella luonnollisesti. Kivut oli kyllä kovat (mulla ilmeisen alhainen kipukynnys), mutta kun sain epiduraalin, se helpotti. Yhtään repeämää ei tullut, koska epiduraalin saatuani pystyin rentoutumaan kunnolla ja ponnistusvaihe meni hyvin. Synnytys oli minusta kaiken kaikkiaan todella miellyttävä kokemus.

ap

Vaikka kuinka joku mulle kertoisi millainen synnytys on ja mitä kaikkea voi tapahtua en kuitenkaan voi ymmärtää enkä tietää millaista se on ennen kuin olen sen itse kokenut. Eli se "tuntematon" siinä pelottaa ja se miten sitä itse jaksaa ja reagoi synnytykseen. Kipua en niinkään pelkää.

ja kohtu niin taaksepäin kallistunut ja kohdunsuu niin kaukana ylhäällä, että rv 42+0 lääkäri ei ylettynyt tutkimaan...

Kuitenkin kaikki kolme lastani ovat tulleet helposti ja mukavasti ulos ILMAN REPEÄMIÄ tai MITÄÄN MUITAKAAN VAURIOITA, niin että en todellakaan ollut millään tavalla kipeä synnytyksen jälkeen. Millään kerralla. Ja ponnistusvaihe sattui ainoastaan tässä kolmannessa, jolloin epiduraalin vaikutus oli ehtinyt lakata. Tosin kestikin vain 3 minuuttia eli ei paha.

Et voi millään väittää että kamala kipu ja repeämät olisivat väistämätön osa synnytystä. Paljon useammin kaikki menee hyvin.

mutta noin mukavia synnytyksiä ei osu kaikkien kohdalle. Eikä varmasti mun kohdalle. Kanavani on tiukka ja kohtu taaksepäin kallistunut ja olen lukenut että ne molemmat hankaloittaa alatiesynnytystä. En oikeastaan pelkää edes sitä kipua niin paljon kun sitä mitä jälkiseurauksia alatiesynnytyksellä on.

Kipua en pelkää niin paljon kuin sitä että pakotetaan olemaan selinmakuulla, repeämistä peräaukkoon asti, keisarinleikkausta (nukutus).

Pelkoa aiheuttaa se ettei kaikkea voi kontrolloida

ja suunnitella etukäteen.

En ainakaan ole koskaan kuullut. Sen sijaan puoli-istuva (=lähestulkoon istuva) on ihan paras, koska siinä saa jalat tosi levälleen esim. miehen ja kätilön kylkiä vasten että saa loistavan ponnistusvoiman ja oikean suunnan ponnistukselle.

Kipua en pelkää niin paljon kuin sitä että pakotetaan olemaan selinmakuulla, repeämistä peräaukkoon asti, keisarinleikkausta (nukutus). Pelkoa aiheuttaa se ettei kaikkea voi kontrolloida ja suunnitella etukäteen.

Minulla oli synnytyspelko, pelkäsin lähinnä kaikkea. Ajattelin että synnytys on brutaalia, verta lentää ja kipu on tajuton. Enkä tule sitä kestämään ja inhoan vauvaa sen takia jne.



Sitten iski vauvakuume. Rupesin miettimään, että suht nynnerö äitini on synnyttänyt kolme lasta. Ja, että jos synnytys olisi niin kamalaa kun siitä kerrotaan, kukaan ei saisi länsimaissa enempää kuin yhden lapsen. Kyllä silti raskausaikana pelkäsin ja paljon. Ajattelin kuitenkin, että loppuraskaudessa olo on jo niin tukala, että vauvan haluaa vain ulos keinolla millä hyvänsä. Nyt jo mietin, että voisi toinenkin lapsi olla kiva.. joten synnytyspelko voi olla myös kausittaista

mutta noin mukavia synnytyksiä ei osu kaikkien kohdalle. Eikä varmasti mun kohdalle. Kanavani on tiukka ja kohtu taaksepäin kallistunut ja olen lukenut että ne molemmat hankaloittaa alatiesynnytystä. En oikeastaan pelkää edes sitä kipua niin paljon kun sitä mitä jälkiseurauksia alatiesynnytyksellä on.

ennen synnytystä, mutta en mitenkään hysteerisesti. Sitten kun se synnytyksen aika tuli, kaikki sujuikin todella luonnollisesti. Kivut oli kyllä kovat (mulla ilmeisen alhainen kipukynnys), mutta kun sain epiduraalin, se helpotti. Yhtään repeämää ei tullut, koska epiduraalin saatuani pystyin rentoutumaan kunnolla ja ponnistusvaihe meni hyvin. Synnytys oli minusta kaiken kaikkiaan todella miellyttävä kokemus.

ap

Noin minäkin ajattelin ennen lapsen saamista. Olin ihan varma, että repeän niin pahasti, etten enää pysty pidättelemään ulostetta tms. Kuitenkin vauvakuume oli niin kova, että halusin raskaaksi, ja sitten se olikin jo liian myöhäistä.

Käsittääkseni kuitenkin valtaosa synnytyksistä sujuu ihan hyvin, harvalle tulee mitään elinikäisiä vaurioita. Itse menin sitten loppujen lopuksi synnyttämään aika avoimin mielin turhia etukäteen pohdiskelematta ja suunnittelematta, ja hyvin se sitten siis menikin. Ensin toivoin voivani synnyttää ilman epiduraalia, mutta kyllä sen saaminen oli ihanaa, parhaita hetkiä elamässäni ;)

ap