Lestadiolaissaarnaajalle tuomio pedofiliasta
///
Sukulaistyttöä hyväksikäyttäneelle miehelle ehdollista vankeutta
Vanhoillislestadiolaisessa liikkeessä vaikuttava pohjoissuomalainen eläkeläismies tuomittiin Kainuun käräjäoikeudessa lapsen seksuaalisesta hyväksikäytöstä kolmen kuukauden ja 15 päivän ehdolliseen vankeuteen.
Mies tuomittiin maksamaan uhrilleen korvauksia yli 3 500 euroa.
Mies oli pyytänyt 13-vuotiaan sukulaistyttönsä vuosi sitten mukaansa viikonlopuksi Vuokattiin, jossa he olivat yöpyneet asuntovaunussa.
Peiton alla alastomana maannut mies oli pitänyt kättään tytön vatsalla ja vienyt kättään uhrin pikkuhousujen päälle. Tekosyyn varjolla tyttö pääsi pakenemaan vaunusta.
Tapahtuma-aikaan seurakunnan palveluksessa työskennellyt mies myönsi olleensa alasti sängyssä, mutta tämä oli johtunut hänen mukaansa alushousujen pesemistä. Käsi oli miehen mukaan valahtanut nukkuessa mahdollisesti alaspäin.
Eläkeläismies kiisti syyllistyneensä rikokseen.
STT///
Mies on eläkkeellä erään evl-seurakunnan kanttorin virasta ja on vanhoillislestadiolainen maallikkosaarnaaja.
Toistakymmentä lestadiolaispuhujaa on jäänyt kiinni lasten seksuaalisesta hyväksikäytöstä.
Unohtuiko lastensuojelu?
http://freepathways.wordpress.com/2010/10/13/unohtuiko-lastensuojelu/
Kommentit (75)
Miksi se on aina tämä sama ryhmä näissä uutisissa?
Vierailija kirjoitti:
Miksi se on aina tämä sama ryhmä näissä uutisissa?
Vanha uutinen spämmätään. Vuosi. 2010.
Vierailija kirjoitti:
16 vuotta vanha uutinen. 2010. Miksi nyt?
Koska asia oli ajankohtainen silloin, on nyt ja tulevaisuudessa.
Uskonnolliset sisäänpäin kääntyneet yhteisöt ovat usein todellisia saatanan valtakuntia.
Saarnaaja halusi opettaa hellästi tytön siihen mihin jumala hänet loi - synnytyskoneeksi.
Onko sama vaikuttaja joka kiersi runkkailemassa ympäri Suomea?
Naiset kypsyvät nykyään aikaisempaa nuorempina.
Vierailija kirjoitti:
16 vuotta vanha uutinen. 2010. Miksi nyt?
Valittujen valtakunta on nyt ja aina.
Vierailija kirjoitti:
16 vuotta vanha uutinen. 2010. Miksi nyt?
Onkohan isoisä päässyt koskemaan lapsenlapsiaan tuomion kärsittyään?
Mies oli pyytänyt 13-vuotiaan sukulaistyttönsä vuosi sitten mukaansa viikonlopuksi Vuokattiin, jossa he olivat yöpyneet asuntovaunussa.
Sus. Millaiset vanhemmat ylipäätään suostuvat tällaiseen, että setäukko vie yhden tytön seuralaisenaan jonnekin matkalle "frendinä".
Näistä vl-uhreista joku joka tuli julkisuuteen sanoi, että liikkeessä elää tällainen "hyväksikäyttöä on aina ollut ja tulee aina olemaan" asenne. Mietin vaan että miten nämä naiset suostuvat siihen. Miksi eivät lähde ja perusta omaa lahkoaan.
Höh. Siksihän meni asunto autolla jossa kapea sänky.
Et vanhempaa juttua löytänyt kuin kohta 17 vuotta? Mahtaa olla hyvin harvinaista jos kerran 17 vuodessa tapahtuu
Yäk. Mitä touhua. Tälläsiähän ne lahkolaiset tuppaa olemaan.
16 vuotta vanha uutinen. 2010. Miksi nyt?