Lue keskustelun säännöt.
Tervetuloa lukemaan keskusteluja! Kommentointi on avoinna klo 7 - 23.
Tervetuloa lukemaan keskusteluja! Kommentointi on avoinna klo 7 - 23.
Alue: Aihe vapaa
Suhteessa turhaan yrittäminen (turhaa höpinää)
29.11.2010 |
Olen suhteessa, joka ei toimi ja tiedän, ettei se toimi tulevaisuudessakaan. En saa suhteesta mitään. Toki voisin tyytyä tällaiseenkin suhteeseen, mutta en halua tyytyä. Pidän miehestä ja tiedän miehen pitävän minusta, mutta se ei riitä.
Kuitenkin meinasin vielä yrittää jotain pientä, jonka tiedän jäävän yritykseksi. Minua ei haittaa, vaikka turha yrittäminseni vaikuttaisi jonkun silmissä lapselliselta ja tyhmältä. Tiedänpä sitten taas varmemmin, ettei tästä mitään tule. Tämän yrityksen annan olla viimeinen. Ehkä.
Toivon, että kohtaisin jonkun hurmaavan miehen, jonka kanssa olisi mielekkäämpi yrittää rakentaa suhdetta, jolla olisi edes mahdollisuus toimia.
Kommentit (10)
En haluais alkaa etsiä uutta miestä. Mutta takaraivossa kolkuttaa koko ajan sellainen tunne että ei tämä suhde tule toimimaan tulevaisuudessa. Se toimii nyt, näissä pienissä piireissä missä me eletään ja tässä elämäntilanteessa, kun kummankaan ei ole tarvinnut muuttaa omaa elämäänsä toisen vuoksi. Mutta yhteinen tulevaisuus tarkoittaisi kompromisseja. Ajattelen usein että kohta jätän miehen. Mutta en ihan vielä. Toivoisin kokevani valaistuksen niin että tietäisin onko tässä järjeä! Onko tämä se oikea? Vai ihan väärä? Mulla ei ole mitään tajua siitä.
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Sisältö jatkuu mainoksen alla
En haluais alkaa etsiä uutta miestä. Mutta takaraivossa kolkuttaa koko ajan sellainen tunne että ei tämä suhde tule toimimaan tulevaisuudessa. Se toimii nyt, näissä pienissä piireissä missä me eletään ja tässä elämäntilanteessa, kun kummankaan ei ole tarvinnut muuttaa omaa elämäänsä toisen vuoksi. Mutta yhteinen tulevaisuus tarkoittaisi kompromisseja. Ajattelen usein että kohta jätän miehen. Mutta en ihan vielä. Toivoisin kokevani valaistuksen niin että tietäisin onko tässä järjeä! Onko tämä se oikea? Vai ihan väärä? Mulla ei ole mitään tajua siitä.
mutta yhteinen elämä tarkoittaa aina kompromisseja!
Isoja on esim asuinalueen valinta.
En haluais alkaa etsiä uutta miestä. Mutta takaraivossa kolkuttaa koko ajan sellainen tunne että ei tämä suhde tule toimimaan tulevaisuudessa. Se toimii nyt, näissä pienissä piireissä missä me eletään ja tässä elämäntilanteessa, kun kummankaan ei ole tarvinnut muuttaa omaa elämäänsä toisen vuoksi. Mutta yhteinen tulevaisuus tarkoittaisi kompromisseja. Ajattelen usein että kohta jätän miehen. Mutta en ihan vielä. Toivoisin kokevani valaistuksen niin että tietäisin onko tässä järjeä! Onko tämä se oikea? Vai ihan väärä? Mulla ei ole mitään tajua siitä.
mutta yhteinen elämä tarkoittaa aina kompromisseja!
En haluais alkaa etsiä uutta miestä. Mutta takaraivossa kolkuttaa koko ajan sellainen tunne että ei tämä suhde tule toimimaan tulevaisuudessa. Se toimii nyt, näissä pienissä piireissä missä me eletään ja tässä elämäntilanteessa, kun kummankaan ei ole tarvinnut muuttaa omaa elämäänsä toisen vuoksi. Mutta yhteinen tulevaisuus tarkoittaisi kompromisseja. Ajattelen usein että kohta jätän miehen. Mutta en ihan vielä. Toivoisin kokevani valaistuksen niin että tietäisin onko tässä järjeä! Onko tämä se oikea? Vai ihan väärä? Mulla ei ole mitään tajua siitä.
mutta tähän voin samaistua.
Mies on ihana ja rakkautta on, molemminpuolista. Tulemme hyvin toimeen ja meillä on mahtavaa yhdessä. Näissä kuvioissa ja näissä olosuhteissa, mitä nyt on.
Mutta yhteinen tulevaisuus ei tule toimimaan. Kurjaa tietää tämä. En halua tehdä asialle mitään, koska en halua menettää häntä, mutta tiedän, että jossain vaiheessa menetän kuitenkin. Ja toisaalta tuntuu, että mitä sitä pitkittämään; sitten ainakin voisi löytyä joku, jonka kanssa tulevaisuuskin toimisi. Mutta toisaalta tuntuu hullulta erota ilman "syytä", ihan varmuuden vuoksi.
Tämä ois mulle se oikea, oikeissa olosuhteissa... :(
En haluais alkaa etsiä uutta miestä. Mutta takaraivossa kolkuttaa koko ajan sellainen tunne että ei tämä suhde tule toimimaan tulevaisuudessa. Se toimii nyt, näissä pienissä piireissä missä me eletään ja tässä elämäntilanteessa, kun kummankaan ei ole tarvinnut muuttaa omaa elämäänsä toisen vuoksi. Mutta yhteinen tulevaisuus tarkoittaisi kompromisseja. Ajattelen usein että kohta jätän miehen. Mutta en ihan vielä. Toivoisin kokevani valaistuksen niin että tietäisin onko tässä järjeä! Onko tämä se oikea? Vai ihan väärä? Mulla ei ole mitään tajua siitä.
mutta tähän voin samaistua.
Mies on ihana ja rakkautta on, molemminpuolista. Tulemme hyvin toimeen ja meillä on mahtavaa yhdessä. Näissä kuvioissa ja näissä olosuhteissa, mitä nyt on.
Mutta yhteinen tulevaisuus ei tule toimimaan. Kurjaa tietää tämä. En halua tehdä asialle mitään, koska en halua menettää häntä, mutta tiedän, että jossain vaiheessa menetän kuitenkin. Ja toisaalta tuntuu, että mitä sitä pitkittämään; sitten ainakin voisi löytyä joku, jonka kanssa tulevaisuuskin toimisi. Mutta toisaalta tuntuu hullulta erota ilman "syytä", ihan varmuuden vuoksi.
Tämä ois mulle se oikea, oikeissa olosuhteissa... :(
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Miksi olosuhteet voi olla sellaiset että täytyy erota jos muuten kaikki menee hyvin?
Lapsi muuttaa kaiken. Minulla yksi edellisestä liitosta, hän taas ei ole lapsi-ihminen. Toistaiseksi on mennyt hyvin näin; tapaamme enimmäkseen iltaisin ja silloin, kun lapsi on isällään, mutta jossain vaiheessa jompikumpi haluaa enemmän. Tai oikeastaan kumpikin jo haluaisi, mutta koska tiedämme, että se ei tule tapahtumaan toistemme kanssa, niin olemme pysytelleet tässä.
Hän ei siis "inhoa" lapsia eikä missään nimessä ole ilkeä omalleni (silloin kun tapaavat), mutta ei halua elää lapsiarkea.
Meillä ei kummallakaan ole lapsia. Minä en ole koskaan halunnut lapsia, mutta mies haluaa omia lapsia. Miehen täytyy luopua joko lapsista tai minusta, minun joko miehistä tai omasta vapaudestani.
Miksi olosuhteet voi olla sellaiset että täytyy erota jos muuten kaikki menee hyvin?
Lapsi muuttaa kaiken. Minulla yksi edellisestä liitosta, hän taas ei ole lapsi-ihminen. Toistaiseksi on mennyt hyvin näin; tapaamme enimmäkseen iltaisin ja silloin, kun lapsi on isällään, mutta jossain vaiheessa jompikumpi haluaa enemmän. Tai oikeastaan kumpikin jo haluaisi, mutta koska tiedämme, että se ei tule tapahtumaan toistemme kanssa, niin olemme pysytelleet tässä.
Hän ei siis "inhoa" lapsia eikä missään nimessä ole ilkeä omalleni (silloin kun tapaavat), mutta ei halua elää lapsiarkea.
Sisältö jatkuu mainoksen alla
että asuinalueen valinta on niin iso kompromissi, että koko suhde on sen takia vaaklaudalla. Ei kyllä oma suhteeni ainakaan riippuisi tuollaisesta asiasta.
Meillä ei kummallakaan ole lapsia. Minä en ole koskaan halunnut lapsia, mutta mies haluaa omia lapsia. Miehen täytyy luopua joko lapsista tai minusta, minun joko miehistä tai omasta vapaudestani.
Niin syvältä nää tämmöset... :( Miksei vois olla vaan helppoa!? Tsemiä kuitenkin...
8
Alue: Aihe vapaa
...paitsi tuo viimeinen kappale.
Tänään olemme kiukutelleet ja keskustelleet jo monta tuntia.
Silti mies vain odottaa tulevaa eroa "kelloa vilkuillen".
Hän ei halua yrittää :-(