Olen kiusaajan äiti

Olisi tosi hyvä että poika kuulisi sinulta millaista oli olla kiusattu. Ei päällisin puolin kerrottuna vaan tarkasti. Miten sinua kiusattiin, kuinka paha olo sinulla oli, millaisia ajatuksia se herätti jne. Sen jälkeen voisit ehkä miettiä pojan kanssa miltä kiusatun vanhemmista ja läheisistä tuntuu ja sitten käydä läpi tilanteita niin että poikasi olisikin kiusattu. Kuinka hän kävelisi toisen pojan kanssa koulumatkaa ja poika vaikuttaisi mukavalta ja yht'äkkiä hän tekisi jotain (tässä kohtaa tarkasti mitä), eikä välittäisi tippaakaan miltä pojastasi tuntuisi. Tuon ikäisten lasten on vaikea vaihtaa roolia jos sitä ei hyvin tarkasti heille kuvaile.



Meillä tuntuu pojalle olevan pahin rangaistus se että minusta tulee surullinen ja pettynyt lapsen käytöksen takia. Selvästi poika olisi tyytyväisempi jos vaikka huutaisin, mutta jos hän näkee että minä olen kuin maani myynyt vaikka en edes puhu hänelle mitään niin se pistää miettimään. Saatan sanoa surullisella äänellä että olen aivan älyttömän pettynyt ja menen vaikka sänkyyn makaamaan ja suremaan tai vaikka istun jonnekin tuijottamaan tyhjyyttä. Usein siinä kyynelkin vierähtää poskelle ja poika on ihan murtunut sillä eihän hän halua aiheuttaa pettymystä vanhemmilleen. Jos taas nostan kissan samantien pöydälle, poika ei välttämättä edes halua puhua tai esittää välinpitämätöntä. Samoin käy jos hermostun.

mutta minusta on käsittämätöntä, että joku "kiristää" lastaan omilla tunteilla. Tyyliin," jos teet noin, äidille tulee kyynel silmään." En osaa selittää, mikä siinä on väärin. Jotenin se vain on mielestäni pienelle lapselle liikaa "aikuisen roolia, paineita tms.



huoh.. en tiedä. Tunnen muitakin vastaavia tapauksi. Onko teistä muista oikein tuollainen lapsen tunteille leikkiminen ja niillä kiristäminen?

Tapasin itse nuorena aikuisena sattumalta erään pahimman kiusaajani ravintolassa, kun hän yritti flirttailla kanssani (ei tunnistanut minua...). Pääsin puhumaan asiat halki ihan aikuismaiseen tyyliin ja hänen kohdallaan totuus todellakin oli se, että hänen mielestään "se oli vaan leikkiä". Ei kuitenkaan osannut sanoa mitään takaisin minulle, kun sanoin, että se mikä yhdelle on "vaan leikkiä", voi toiselle olla yhtä helvettiä.

Oli vain katuvaisen näköinen.

Se onkin ollut ainoa kerta, kun olen päässyt puhumaan ex-kiusaajalle suoraan kasvotusten. Enempiä kertoja en tarvitse enkä haluakaan.

Olen monesti joutunut vääntämään kiusaajalle rautalangasta, että tuo "harmiton läpänheitto" ei välttämättä tunnu läpän kohteesta hauskalta, vaikka hän jopa saattaisi teeskennellä, ettei ole pahastunut.

Kiusaaja myös usein hakee muiden ihailua kiusaamalla heikompaansa. Voi olla, että poikasi tavallaan "elää" tästä ihailusta eikä siksi osaa lopettaa. Muut eivät varmaan tee asiaa helpommaksi, kun odottavat jo, että poikasi "hauskuuttaa" heitä edelleen. Siinä voi olla vaikea sanoa ei.

Muista myös, että kiusaaja, joka lopettaa kiusaamisen, voi itse joutua kiusatuksi, kun kaverit pitävät häntä nynnynä. On aika iso kynnys siirtyä ihaillusta tyypistä pohjasakkaan.

t. ope

huomannut, että joitakin vanhempia ei kiinnosta lainkaan, millaisia lapsensa ovat! En tarkoita sinua ap, sinä olet kiinnostunut.



Päiväkodin ja vanhempien retkellä eräs poika sai huudella ihan mitä huvitti ja vanhempia vain hymyilytti.



Jotkut vanhemmista ovat kiusaajia itsekin. Entisessä kodissamme asui naapurissa perhe, joilla oli silloin kaksi alakoululaista tytärtä. Naapurissa oli oli vaikeasti mielenterveysongelmainen perhe. Heillä alakoululainen tytär myös. Tytär oirehti jo aikalailla, ei ollut synttäreitä ym. Naapurin tytöt olivat kiusanneet tätä tyttöä ja se heidän äitinsä sanoi minulle, että se on oikeutettua, koska tyttö on niin outo!!!!



Sanoin toki siihen, että se tyttö ei ole kotiaan voinut valita, mutta sinä annat siunauksen kiusaamiselle. Meni hiljaiseksi tämä rouva...



Mulla oli viime talvena tilanne, että poika oli huudellut jotain luokkakaverilleen ja hänen siskolleen. Isänsä soitti meille ja minä romahdin täysin. Selvitettiin puolin ja toisin.



Pojallani on äärimmäisen huono itsetunto ja se tulee ilmi joskus noin. Olemme puhuneet aivan äänijänteet turvoksiin ja asiat on sovittu myöhemmin.



Nyt menee hyvin, mutta pojan itsetuntoa pitää jatkuvasti kehittää terveellä tavalla. Ja kovettaa sitten tietyllä tavalla. On poikia, jotka huutelevat ja jättävät ulkopuolelle. En soittele perään, ellei ole jotain todella räikeätä. Sitten selvitetään poikien kanssa kaikki.



Omassa on vikaa, mutta on muissakin. Tärkeintä on se, että sinä ja minä puutumme asioihin. Oli kyseessä oma tai vieras.

Sinun kiusaajapoikasi tulee porskuttamaan elämässä eteen päin. Minun kiusattu poikani ei, koska olet niin paskahousu, että et saa tehtyä mitään.

Varaudu todella siihen, että joku päivä joku kiusattu hermostuu ja pätkii poikaasi turpiin.

Osat saattavat vaihtua todella nopeaa joskus.

Ajatteletko ihan oikeasti noin? T: surullinen kiusaajan äiti Kaikista vääristä teoistaan, ilkeydestään ja huonosta käytöksestään huolimatta hän on minun rakas poikani, joka osaa olla kiltti ja ihana.

mutta minusta on käsittämätöntä, että joku "kiristää" lastaan omilla tunteilla. Tyyliin," jos teet noin, äidille tulee kyynel silmään." En osaa selittää, mikä siinä on väärin. Jotenin se vain on mielestäni pienelle lapselle liikaa "aikuisen roolia, paineita tms.

huoh.. en tiedä. Tunnen muitakin vastaavia tapauksi. Onko teistä muista oikein tuollainen lapsen tunteille leikkiminen ja niillä kiristäminen?

Mietis 20 hieman uudestaan! Minusta tuo on todellakin oikein hyvä keino, kun lapsi näkee että äiti tulee todella surulliseksi ja pettyneeksi, mikäli lapsi kiusaa jotakuta. Sen pennun kuuluukin osata hävetä kamalia tekojaan!!! Ja hänhän ei siitä rikki mene jos joutuu hieman häpeämään asiasta, päinvastoin saattaa käydä niin hassusti, että hän kehittyy empaattisemmaksi ja kivaksi ihmiseksi! Eli hyvä hyvä, 19, juuri noin.

mutta minusta on käsittämätöntä, että joku "kiristää" lastaan omilla tunteilla. Tyyliin," jos teet noin, äidille tulee kyynel silmään." En osaa selittää, mikä siinä on väärin. Jotenin se vain on mielestäni pienelle lapselle liikaa "aikuisen roolia, paineita tms.

huoh.. en tiedä. Tunnen muitakin vastaavia tapauksi. Onko teistä muista oikein tuollainen lapsen tunteille leikkiminen ja niillä kiristäminen?

Mietis 20 hieman uudestaan! Minusta tuo on todellakin oikein hyvä keino, kun lapsi näkee että äiti tulee todella surulliseksi ja pettyneeksi, mikäli lapsi kiusaa jotakuta. Sen pennun kuuluukin osata hävetä kamalia tekojaan!!! Ja hänhän ei siitä rikki mene jos joutuu hieman häpeämään asiasta, päinvastoin saattaa käydä niin hassusti, että hän kehittyy empaattisemmaksi ja kivaksi ihmiseksi! Eli hyvä hyvä, 19, juuri noin.

on isompi kuin kiusaajansa.



Ap. ole huoleti. Kyllä tämä kiusattu joku päivä huomaa pituuseron ja kostaa kiusaamisen.



Luulisi poikasi sitten tajuavan.



Hävettäisi olla kyllä kiusaajan äiti....Vähänkö nolottaisi mennä vanhempainiltaan kun tietäisi, että kaikki juoruavat, että toi on sen kahelin mutsi.

Miksi pitäisi peitellä omaa pettymystään ja suruaan siitä että lapsi on tehnyt jotain väärää. Sitähän se elämä on, ei voi tehdä mitä lystää ilman että se vaikuttaa toisiin. Eikö empatiakyky kasva juuri niin että näkee rakkaalla ihmisellä olevan paha olo ja osaa samaistua siihen? "Kiristää omilla tunteillaan"? Aika pelottavaa jos joku ei uskalla näyttää omia tunteitaan kun pelkää että kullanmussukka voi siitä pahoittaa mielensä. Kyllä minäkin siis rohkaisen näyttämään surun rehellisenä tuon ikäiselle jos lapsi itse on surun aiheuttanut.

Hävettäisi olla kyllä kiusaajan äiti....

Hävettää, on paha mieli ja tunnen itseni huonoksi äidiksi ja ihmiseksi. Jännitän taas ensi viikkoa, meneekö tällä kertaa kaikki hyvin, vai tapahtuuko taas jotain.

Ajattelin nyt viikonloppuna antaa pojalle positiivista palautetta kaikesta mahdollisesti, minkä tekee hyvin ja sunnuntaina illalla juttelen vielä vakavasti kiusaamisesta ennen kuin menee maanantaina kouluun.

ap

Mun poika löi eskarissa toista poikaa niin että tuli verta nenästä. Ja kyllä mua hävetti ihan kauheasti! Koin itseni epäonnistuneeksi kasvattajana ja mietin mikä oli mennyt pieleen. Minun poikani ymmärsi hävetä, varmaan siksi että näki että minäkin häpesin ja oppi kerrasta.

positiivista palautetta niin kyllä menee hyvin ja kiusaaminen jatkuu.

Pitäähän se varoa, ettei pikku kiusaajapoitsulle tule paha mieli.



Eikö kiusaajan äidit koskaan mieti sitä, kuinka inhottuja heidän kakaransa ovat. Ainakin suurimman osan vanhempien mielestä.

positiivista palautetta niin kyllä menee hyvin ja kiusaaminen jatkuu. Pitäähän se varoa, ettei pikku kiusaajapoitsulle tule paha mieli.

Jos siis hakee huomiota tai muuta vastaavaa. Ajattelin tämän jutun niin, että annan hänelle riittävästi positiivista huomiota, ettei tarvitse kiusaamisella hakea negatiivista huomiota.

Vai pitäisikö tehdä toisin?

ap

Poikasi on vasta 8v, eli hänellä on rutkasti aikaa kehittyä ja muuttuminen voi tapahtua itsestäänkin. Tiedän erään tytön, joka oli ala-asteella kiusaaja, mutta kasvaessaan muuttui erittäin sydämelliseksi ihmiseksi, on nykyään parikymppinen, kaikkien kaveri ja supersosiaalinen ja pidetty ihminen.

Itse olin kiusaaja yläasteella. Kun yläaste ja sen asetelmat jäivät taakse, uusi ympäristö toi minusta esiin uuden ihmisen. Minuun myöhemmin tutustuneet ihmiset eivät yleensä usko, että olen ollut koulukiusaaja. En kylläkään tätä taustaani useinkaan tuo esille.

vaikka kiusaaja kuinka myöhemmin muuttuisi sydämelliseksi ihmiseksi. Kiusaajan muuttuminen kun ei poista sen kiusatun kokemuksia eikä vähennä hänen tuskaansa.

Minä olin kiusattu enkä ole koskaan kiusannut ketään. Kiusaajistani on kyllä kasvanut ihan normaaleja aikuisia, mutta heidän muistonsa on aika kullannut tai todennäköisesti he eivät halua totuutta muistaakaan. Kymmenen vuoden kidutus on heidän silmissään muuttunut "lasten leikiksi". Se leikki vaan vei minun itsetuntoni, jonka takaisin saamiseen olen käyttänyt jo 15 vuotta ja yhä jatkuu..

Onko sulla ylipäätään ollut koskaan mitään auktoriteettia siihen mukulaasi? Ilmeisesti meno on ollut yhtä lässynlässyä aina ja mistään ei ole tullut jämptejä "sanktioita" vaikka syytä näköjään todellakin olisi! Miten voit ap katsoa itseäsi peilistä ja nukkua yösi hyvin, jos kerran tiedät että se sama meno, kiusaaminen, jatkuu eli julma kakarasi se siellä iloisesti pilaa muiden elävien ja TUNTEVIEN ihmisten ainutkertaista elämää?



Sun velvollisuus on kuule vaikka ottaa se hirviösi pois koulusta, tajuatko, jollei sen kalloon nyt millään uppoa tämä yksinkertainen asia; ketään ei saa kiusata!!!



Taitaa kuitenkin olla malli sieltä kotoa lähtöisin? Millainen on miehesi? Sulla sentään kuitenkin taitaa jotain tunne-elämää olla, vai tarkoitusko oli vaan jotain sääliä täältä kerjätä? Sori, mutta mun sympatioistani ihan kaikki menee niille sun kersasi uhreille.



Ota se kultamussukkasi puhutteluun, peru vaikka siltä hyvänen aika vaikka _koko joulu lahjoineen_ jollei kiusaaminen ihan aidosti ja kokoaan, kertakaikkiaan lopu aivan tähän pisteeseen! Oletko sä sen vanhempi vai joku tahdoton pussi jota keskenkasvuinen ihmisenalku ei yhtään kunnioita?



Mä arvostan tosi korkealle sellaisia vanhempia jotka puuttuvat oikein todenteolla kiusaamiseen jos oma lapsensa paljastuu kiusaajaksi! Siitä on mahdollisuus muuttua, hävetä, pyytää anteeksi... mutta sellainen joka antaa pentunsa jatkaa = pohjasakkaa

tai ole oire mistään, Kakarasi on vittumainen kiusaaja, jota ei ole saatu kuriin. Siitä se vain johtuu.

positiivista palautetta niin kyllä menee hyvin ja kiusaaminen jatkuu. Pitäähän se varoa, ettei pikku kiusaajapoitsulle tule paha mieli.

Jos siis hakee huomiota tai muuta vastaavaa. Ajattelin tämän jutun niin, että annan hänelle riittävästi positiivista huomiota, ettei tarvitse kiusaamisella hakea negatiivista huomiota. Vai pitäisikö tehdä toisin? ap

Mäkin olen sitä mieltä ettei ap:n lapsi huomiota hae jos saa sitä ilmeisesti jo muutenkin. Luulen että kyse on nyt nimenomaan siitä että tarvitaan jonkinlainen empatian oppitunti jaopetuksen siitä että hetken päähänpistoillakin on seuraamukset.



Mun lapsen luokalla oli jatkuvaa kiusaamista joka kohdistui yhteen luokan oppilaaseen. Kun mikän ei auttanut, opettaja otti koko luokan puhutteluun eikä säästellyt sanojaan. Keitoi kuinka vakavia seurauksia sillä voi olla ja jopa mainitsi mm. että Jokelan ja Kauhajoen surmaajatkin oli koulukiusattuja. Loppujen lopuksi jotkut oppilaista olivat alkaneet itkemäänkin ja olivat aidosti pahoillaan. Kiusaaminen loppui siihen päivään. Oikeasti, päähän taputtelu ei ole oikea tapa hoitaa tätä asiaa.

Ainoa lapsi. Vähän narsistinen jo lapsena. Oli kuulemma paiskannut lomakohteessa toisen lapsen alas kiikusta, koska juuri sillä hetkellä halusi kiikkua itse. Vanhemmat naureskelivat vieressä, että "Kyllä meidän Milla pärjää elämässä!"



Eli opetetaan jo pienestä pitäen, että hajoita ja hallitse.

Luulen että kyse on nyt nimenomaan siitä että tarvitaan jonkinlainen empatian oppitunti jaopetuksen siitä että hetken päähänpistoillakin on seuraamukset.

Tulee vähän paha mieli joidenkin viestien sävystä, kun ihan oikeasti kuitenkin yritän tehdä tälle tilanteelle jotain. Jos minua ei kiinnostaisi, tuskin miettisin ja kirjoittelisin tästä asiasta vielä keskiyön jälkeen.

ap

Ajatteletko ihan oikeasti noin? T: surullinen kiusaajan äiti Kaikista vääristä teoistaan, ilkeydestään ja huonosta käytöksestään huolimatta hän on minun rakas poikani, joka osaa olla kiltti ja ihana.

ajttelen ihan samalla tavalla. Ei ihme kun poika kiusaa jos äiti on tollanen nössö. Vai kiltti ja ihana poika. Kiltit ja ihanat pojat EIVÄT KIUSAA KETÄÄN. Poikasi on luuseri niinkuin kaikki muutkin kiusaajat. Ihan turha puolustella. Sietäisit hävetä.