Joskus mietin, että sota-aikaan vammaiset

vammaisia ja autisteja? Kyllä heitä on ollut aina eikä tiettävästi surmattu heitäkään vaan otettiin pommisuojaan mukaan.

siis olisit surmannut lapsesi sota- aikaan? Good for you.

lähtemästä suojaa ja on hankala joka asiassa.

esimerkiksi mielisairaita kuoli nälkään, mielisairaaloissa, koska heille ei jaettu tarpeeksi ruokaa. Mutta en usko että sota-aikaan olisi autisteja tai muitakaan yhteiskunnan kannalta hankalampia (kuitenkin suomalaisia) ihmisiä pystytty sen enempää teurastamaan kuin muinakaan aikoina. Ei sota aika ollut mitään sellaista keskitysleirimeininkiä Suomessa, vaan ihmiset yrittivät jatkaa normaalia elämäänsä. Ei niitä mielisairaitakaan ammuttu, vaan heitä yritettiin hoitaa, ja hoitajia, lääkäreitä oli sen mitä oli, mutta ruoka ei vaan riittänyt. Voi olla että ehkä jonkinlaisissa laitoksissa asuvat kehitysvammaiset kokivat myös saman kohtalon, hiipuivat hiljaa nälkään, mutta eiköhän perheissä asuvat, varsinkin lapset kuitenkin ruokittu, eikä varmasti ainakaan tapatettu heitä. Samoin kui ei jätetty perheiden vanhuksiakaan jälkeen sieltä Karjalasta, josta sentään lähdettiin monta kertaa ja kiireellä.



Mutta voi olla että keskimäärin siihen aikaan käytettiin kovempia otteita, niin että joku autistin kieltäytyminen lähteä suojaan tai hankalana oleminen ei olisi ehkä ollut sellainen "issue", vaan tehtiin se mitä piti ja sillä selvä. Fyysistä kuritusta on varmasti ollut enemmän mitä nykyään, joten voi olla että useampi kehitysvammainen oli pelokas ja arka ja muutenkin kyvyiltään heikompi mitä nykyisin.

nälkään kuten sotavankeja myös. Ruokaa vaan oli liian vähän ja joku nokkimisjärjestys piti olla. Ensin piti ruokkia sotilaat, raskaana olevat naiset, työtekevät, lapset jne. Vammaiset laitoksessa ja sotavangit olivat "hyödyttömimpiä", joten heille annettiin, mitä jäi. Karua, mutta ihan loogista ja varmaan nykyään tehtäisiin sama, jos olisi pakko valita... Se on yhteisön säilymisen kannalta tärkeintä antaa ensin niille, jotka takaa sen yhteisön jatkuvuuden ja säilymisen.



Meidän näkökulmasta on hurjaa ajatella, että joskus satoja vuosia sitten isä söi aina ensin parhaat pöydästä, sitten äiti ja isommat lapset. Pienimmät sai loput tai kuolla nälkään. Toisaalta se isän ravinto takasi, että edes osa porukasta voi selvitä. Jos vanhemmat romahtaa, kuolee kaikki.