Tietääkö 1-2-luokkalaisesi puhelimensa pin-koodin?
Omani tietää, mutta sanoo, ettei moni hänen kaverinsa tiedä omaansa. Siinä voi joutua pulaan, jos ei osaa avata omaa puhelintaan. Ja tiedänkin pari tapausta, jossa puhelin on itsestään buuttautunut eikä lapsi saa sitä auki. Siinä sitä sitten ollaan, kun lapsi ei saa soitettua vanhemmilleen ja nämä huolestuvat.
Omalle lapselle on sanottu, että pin-koodia ei saa antaa muiden tietoon ja hän ymmärtää asian.
Kommentit (5)
Sai puhelimen ekaluokan alkaessa ja laittaa sen pois päältä koulussa ja koulun päätyttyä päälle, joten tarvitsee pin-koodia joka päivä.
Muistaa myös kirjastokorttinsa pin-numeron. Eiköhän useimmat kuitenkin nämä osaa, täytyyhän puhelin olla koulussa pois päältä?
Eiköhän useimmat kuitenkin nämä osaa, täytyyhän puhelin olla koulussa pois päältä?
tytöllä on puhelin koko päivän päällä. Alussa kokeiltiin sitä, että pitää äänettömällä päivän ajan. No siinähän kävi tietysti niin, että hän unohti laittaa äänet päälle ja häntä ei saanut kiinni. Niinpä pidämme sitä aina päällä. Ei siihen koulupäivän aikana kukaan soita. Minä tiedän, monelta hän pääsee koulusta ja soitan vasta sen jälkeen.
No siinähän kävi tietysti niin, että hän unohti laittaa äänet päälle ja häntä ei saanut kiinni. Niinpä pidämme sitä aina päällä. Ei siihen koulupäivän aikana kukaan soita. Minä tiedän, monelta hän pääsee koulusta ja soitan vasta sen jälkeen.
Entä tuollaiset kirjastokortin tai porttikongin koodit? Osaako ne?
Miksi ei tietäisi? Ja on sanottu, että muille sitä ei kerrota.