No minkä ikäinen saa tehdä jotain yksin?
Missä iässä lapsi saa olla kotona yksin?
Missä iässä saa lapsi leikkiä lähimetsässä kaverinsa kanssa, kun tuossa yhdessä ketjussa tehtiin lastensuojeluilmoitus, kun 6v. murtui käsi metsässä.
Meillä 6v. leikkii metsässä kaverinsa kanssa ja taatusti menevät sinne ilman lupaakin. Lapsi siis kuitenkin täyttää keväällä 7 vuotta.
Missä iässä voi asioida lähikaupassa itse, jos kauppa koulumatkan varrella?
Kommentit (10)
jos siellä lähimetsässä sitten jotain tapahtuisi 6-vuotiaalle, voidaan vakuutuksesta (ei ole ollut valvontaa, tai muusta viranomaistaholta) puuttua asiaan. Suomessa kun katsotaan, että ekaluokkalainen on kypsä liikkumaan yksin ja olemaan pieniä aikoja yksin kotona. Ekaluokkalainen voi siis olla 6-7 vuotias, vanhempikin.
Eli tämä maaginen yksin liikkumisen ja yksin olemisen raja saavutetaan samana päivänä kun ekaluokka alkaa.
Toisaalta, jos lapsi on sairaana kotona (alle 11-v) ja vanhempi EI jää töistä pois tämän takia (oikeus siis olla alle 11-v kanssa kotona), siihen voi lastensuojelu puuttua, sillä sen ikäisen ei katsota pystyvän kuitenkaan selvitymään työpäivän pituutta yksin.
on harjoiteltu yksin kotona oloa kauppareissun ajan, on annettu mennä metsään ja läheiseen puistoon kaverien kanssa jne. Kaupassa pojat kävivät ekan kerran kaksin viime syksynä, kun olivat eka- ja tokaluokkalaisia. Näin meillä liikkuu muutkin samanikäiset.
Missä iässä lapsi saa olla kotona yksin?
- 6-7 v.Missä iässä saa lapsi leikkiä lähimetsässä kaverinsa kanssa,
- meidän kuopus oli siellä 4-vuotiaana isompien sisarusten (7 ja 8 v) kanssa ilman mitään ongelmia.
Missä iässä voi asioida lähikaupassa itse, jos kauppa koulumatkan varrella?
- kun on se koulu aloitettu :-)
lapsen luonne ja kypsyys. Jotkut 6vee ei edes uskalla vielä jäädä yksin kotiin tai ekaluokkalaistkaan. Joitakin ei vain voi jättää yksi, varsinkin jos on jotain erityispiirteitä
Meillä tuossa naapurissa tosin asuu sukulainen jonka luo olisi voinut tarvittaessa mennä.6-vuotiaana sai jo tässä meidän korttelissa olla kavereiden kanssa keskenään,nyt 7-vuotiaana reviiri on laajentunut aika paljonkin.Puhelin on aina mukana,muuten en päästäisi lasta kauemmas
Missä iässä lapsi saa olla kotona yksin?
7vee jos suostuu max 30 min.
Missä iässä saa lapsi leikkiä lähimetsässä kaverinsa kanssa?
8vee
Missä iässä voi asioida lähikaupassa?
8 vee, sais käydä muttei halua...
muistakaa vanhemmat ettei kännykkä ole lapsenvahti!
Känny kyllä hyvä turva,muttei saa korvata aikuisen läsnäoloa
lähimetsässä tms. vähän kauempana pihapiiristä. Saman ikäisen jättäisin vähäksi aikaa yksin kotiin jos tämä ei lasta pelota, ekaluokkalaisen sitten jo vähän pidemmäksikin aikaa.
Missä iässä lapsi saa olla kotona yksin?
6,5v. on ollut kotona yksin lähinnä roskisreissujen ajan. Eli muutaman minuutin. Näin lähinnä siksi, ettei ole ollut tarvetta muuhun.
Missä iässä saa lapsi leikkiä lähimetsässä kaverinsa kanssa?
Lähimetsää ei oikein ole. Asumme kerrostaloalueella ja naapuritalon pihaan sekä läheisen koulun pihaan on saanut mennä 6-vuotiaasta alkaen.
Missä iässä voi asioida lähikaupassa itse, jos kauppa koulumatkan varrella?
Kun koulu alkaa. Tosin meillä ei ole kauppaa koulumatkan varrella, vaan ihan toisessa suunnassa.
Sinne (kauppaan) on yksin asiaa ehkä 8-9 -vuotiaana.
Kyllä sen oman lapsen tuntee ja tietää missä välissä voi luottaa.
Meillä on nyt 1,5-vuotias ja hän saa puuhailla kotona toisessa huoneessa ihan rauhassa, kuulostelen vain ja käyn välillä katsomassa jos tulee ihan hiljaista (silloin tehdään yleensä jotain kiellettyä...). Uskallan myös jättää hänet yksin kylpyammeeseen siksi aikaa, että haen viereisestä vaatehuoneesta puhtaan pyyhkeen tms. Tai uskallan jättää hänet olohuoneeseen siksi aikaa (20min), että käyn itse suihkussa, vaikka veden loristessa en ihan kaikkea kuulekaan.
Jos pojan luonne säilyy yhtä rauhallisena, niin uskoisin päästäväni hänet yksinään ulos melko nuorena. Samoin minut ja pikkusiskoni on päästetty tosi nuorena kahdestaan (7v ja 4v) käymään esim. kioskilla. Olimme tosi rauhallisia ja järkeviä, jolloin vanhemmat uskalsivat luottaa.
Toivon, ettei Suomessa koskaan mennä USA-tyyppiseen hysteriaan, jossa lapset ovat koko ajan valvonnan alaisia ja vanhemmat pelkäävät ties vaikka mitä, eivätkä uskalla luottaa kehenkään.