Oletko nähnyt kuolevaa?

ja minulla on myös valokuvia kuolleista. Miksi siitä pitäisi jotenkin "päästä yli"?

kyllä,että arvaappa onko mulla valokuvaa..no ei ole.

Näin oman isäni poislähdön ja oli hyvin koskettava hetki, joka jäi kyllä mieleeni. Onneksi kuoli nukahtamalla pois(ei mihinkään kohtaukseen) On valokuvia siitä, nukkuu hyvin levollisen näköisenä.

pappa piti kovaa korinaa, ennenkuin kuoli, eikä reagoinut muihin mitenkään. Näen siitä tilanteesta painajaisia.

Oma veljeni kuoli käsiini elvytysyrityksestä huolimatta. Appiukosta olen päässyt yli, veljestäni en varmaan koskaan.

hirveä tilanne. Minun pappani valokuvassa on jotenkin kummallinen irvistys, vaikka kuolessaan oli suu kuin Munchin maalauksessa Huuto:( ap

mukavampia muistoja?

Kohtukuolemalapsesta otettiin kaksi kuvaa. Toinen mulle ja toinen dokumentteihin.



Sanoivat, että kun sulla on kuva, niin et unohda tätä lasta.

järkytti kyllä. Kuoli teholla ja suusta tuli putki mistä oli roiskunut verta rinnuksille...ei ollut mikään rauhallinen kuolema :(

sinä jonka äiti kuoli teholla; näytettiinkö hänet teille tosiaan verissään jne :( meillä vainajat siistitään ja 'laitetaan' ennen kuin omaiset tulevat, ellei omainen ole ollut vainajan kanssa tämän kuollessa...

Löysin lapsena kuolumatkallani kuolleen miehen jalkakäytävältä. Siinä se pötkötti pakkasessa potkukelkan vierellä, vähän tuli verta nenästä.

Kävin hakemassa lähitalosta aikuisen.



En ole kokenut että siitä mitään traumoja olis jäänyt.



On kuva kuolleesta ukistani, joka oli ortodoksi. Heidän hautajaisissaan arkku on auki kirkossa.

Oikeastaan oli helpottunut olo sillä monta päivää oli toivottu että äiti pääsisi pois. Lopetti vain hengittämisen aika rauhallisesti.

Siitä hetkestä ei jäänyt mitään traumaa, mutta hautajaisista näin paljo painajaisia sen jälkeen.

Ihonväri kalpeni ihan hetkessä.

Mummini kuoli kymmenen vuotta sitten 86-vuotiaana aivoverenvuodon jälkiseurauksiin kolmen viikon sairaalavaiheen päätteeksi. Olen tosi onnellinen, että sain olla äitini kanssa mummin luona hänen kuollessaan. Melko rauhallinen kuolema, jonkin verran kouristuksia silloin tällöin. Tilanne oli koskettava ja muistutti tosi paljon synnytystä, elämän alku ja loppu ovat niin lähellä toisiaan. Tietää, että kohta tapahtuu, mutta omassa vallassa ei ole kumpainenkaan tapahtuma. Kyllä kädet menee kummasti ristiin näitä ajatellessa.

kaksi kertaa nähnyt kuolleen lähiomaiseni ja kaksi kertaa ollut omaisen lähellä muutamaa tuntia ennen kuolemaa, mutta juuri kuoleman hetkellä en ole ollut läsnä.



Ei se tuntunut pahalta, vaikka lapsena aina ajattelin, että se olisi kammottavaa.

Kuolema on luonnollista. Ihminen alkaa ja loppuu, ruumiillisena olentona. Se meidän kaikkien on hyväksyttävä.



Kuolemassa (oman tai läheisen) kohdalla pelkään vain kovia kipuja. Lisäksi pelkään, että kuolen, ennen kuin nuorimmaiseni on ehtinyt aikuiseksi. Muuten en koe kuolemaa pelottavana.

Eikö elävien kuvista jäisi mukavampia muistoja? Kuolleiden kuvat toki olivat tapa 1800-luvun lopussa ja 1900-luvun alussa, mutta mulle on uutta, että ruumiista otetaan nykyäänkin kuvia kotialbumiin.

olin juuri tulossa sisarusteni kanssa häntä tapaamaan kun kuolema yllätti. Hänet oli peitelty vaan peitolla rinnasta alaspäin mutta sen verran rintaa paljaana että näin sen veren siellä...ei ollut kiva näky ei. Ja sitä putkea ei saanut ottaa suusta pois kun piti oikeuslääketieteellisistä syistä jättää paikalleen. Kuolema oli yllättävä ja epäselvä. Tehtiin ruumiinavaus.

mukavampia muistoja?

Olen nähnyt töissä paljonkin kuolevia.

Ja vuosi sitten oman lapseni. Ja kyllä meille ihan henkilökunta suositteli kuvia otettavan. On osa surutyötä. Ja on kuullut monien sanovan jälkeen päin että harmittaa kun kuvia siitä viimeisestä yhteisestä hetkestä ei olekaan. Tämä oli myös ainoa hetki jolloin näin lapseni täysin ilman laitteita/letkuja.

Toki sitä on kokemattoman vaikea ymmärtää miksi..ja vaikea siihen on järkevästi vastata.

elvytyksestä huolimatta. En tarkalleen tiedä, missä vaiheessa lopulta kuoli, jatkoimme elvytystä paljon yli tarvitun, luulen. Kaiken sen paniikin sijaan olisin halunnut olla oikeasti läsnä, sanoa kauniita sanoja, se on jäänyt harmittamaan.



ja ei ole todellakaan kuvaa :-(

että kuolleen isoisän, jolla on irvistys naamallaan?

pienestä lapsestaan arkussa. Lapsena aina katselin kuvaa ja ihastelin nukkuvaa lasta kunnes isompana mulle selkis ettei nuku vaan on vainaa. Sen jälkeen en koskaan enää kyennyt katsomaan kuvaa jostain syystä.Ehkä siksi kun kukaan ei koskaan mulle ollut kertonut että heitlä oli ainoa lapsi kuollut.