Ylipainoiset sanovat olevansa ok mutta...?

vielä kivempaa olisi olla psyykkisesti terve ja onnellinen normaalipainoinen. Liikasyömisellä saan pidettyä pääni jotenkuten kasassa. En mä muille kateellinen ole. Tämä on minun elämäni ja minun ongelmani. Joo, toki aiheutan kuluja yhteiskunnalle sairastumalla pian sydän- ja verisuonitauteihin ja pahoittelen sitä jo etukäteen, mutta ei ole elämä minullekaan aina jakanut niitä parhaita kortteja.

Minäkin lääkitsen masennusta ja ahdistuneisuushäiriötä syömällä. Olen todella ylipainoinen. Olen niin onneton muutenkin että koon 50 vaatteet ovat tässä henkisessä konkurssissa enää pisara meressä.

vielä kivempaa olisi olla psyykkisesti terve ja onnellinen normaalipainoinen. Liikasyömisellä saan pidettyä pääni jotenkuten kasassa. En mä muille kateellinen ole. Tämä on minun elämäni ja minun ongelmani. Joo, toki aiheutan kuluja yhteiskunnalle sairastumalla pian sydän- ja verisuonitauteihin ja pahoittelen sitä jo etukäteen, mutta ei ole elämä minullekaan aina jakanut niitä parhaita kortteja.

ulkonäkö, vaan se terveys. Sehän tässä pelottaa, että tulee jotain terveyshaittoja. En mä ulkonäön takia tahdo laihduttaa. Mies todellakin pitää minusta, olin iso tai pieni.



Toinen on se, että ei löydy vaatteita.

http://www.memcel.com/ ambien sleep eating cudgl http://www.centroshambala.net/ accutane 254840 http://www.faisonsle.com/acomplia acomplia 398694 http://www.faisonsle.com/seroquel seroquel >:-OOO

sua nyt oikeesti nyt noin kauheesti kiinnostaa tietää suhdettani omiin läskeihini,niin tässä tulee vastaus;

inhoon niitä! ja kyllä,olen ollut hyvin laiha ennen,ja kateellinen en varsinaisesti ole,ihailen kyllä niitä keillä vyötärö on!

tyytyväinen nyt kun kuulit inhoavani itseäni?

sua nyt oikeesti nyt noin kauheesti kiinnostaa tietää suhdettani omiin läskeihini,niin tässä tulee vastaus; inhoon niitä! ja kyllä,olen ollut hyvin laiha ennen,ja kateellinen en varsinaisesti ole,ihailen kyllä niitä keillä vyötärö on! tyytyväinen nyt kun kuulit inhoavani itseäni?

Olen noin kolmisenkymmentä kiloa ylipainoinen, 167cm ja n. sata kiloa. Olen ollut myös 60-kiloinen joskus parikymppisenä kymmenen vuotta sitten, mutta sen jälkeen tuli lihottua oikein urakalla. Muistelen joskus kroppaani tuolloin hoikkana ja tuntuu suorastaan uskomattomalta, että joskus olen ollut niin hoikka ja kevyt! Valokuvat näyttävät eri ihmiseltä enkä halua oikein enää katsellakaan kuviani. Mies on yrittänyt kannustaa minua kehumalla kauniiksi ja herkulliseksi, mutta silti tajuan, että hän on rakastunut aivan eri naisen ainakin ulkoisesti.



Vanhat kaverit opiskeluajoilta eivät aina meinaa tunnistaa ja joskus on ollut noloja tilanteita, kun joku on päivitellyt kuinka olen "muuttunut", eli suomeksi paisunut. Mitään varsinaista syytä lihomiseeni en keksi, jotenkin vaan ruoka ja mässyt maistuvat vähän liikaa ja syön paljon makeaa. Usein syön stressiini epäterveellisesti.



En tiedä miten tässä etenisi, olen toisaalta ihan ok, mutta joskus vaan v*tuttaa katsoa itseään peilistä vaikka sovituskopissa. Ja reidet hinkkaa yhteen kävellessä ja meinaan saada sydärin rappusia noustessa. Rannalla en ole käynyt vuosiin. Ja seksikkäitä alusvaatteita on vaikeaa löytää, kun koko on niin iso ja maha röllöttää pikkuhousujen päällä. Itsetunto on välillä kovilla, mutta laihtuminen tuntuu ylivoimaiselta.



Ei nämä aloituksetkaan ilahduta, koska nämähän leimaavat ylipainoiset jotenkin ressukoiksi ja vartaloaan vihaaviksi, mikä ei ole mielestäni ihailtavaa tai viehättävää. Pitäisi voida olla hyväitsetuntoinen läski nainen, joka tuntisi itsensä kauniiksi ja vahvaksi. Mutta vaikeaa se on nykyään.

Se, että olen ylipainoinen, on seurausta siitä, että syön liikaa ja liikun liian vähän. Syön liikaa kaloreita siksi, että olen masentunut ja kaikenlainen herkku- ja roskaruoka parantaa oloa hetkeksi. Sillä hetkellä kun ahdistaa ja masentaa, vaakakupissa painaa enemmän se hetken hyvän olon tunne, minkä herkuista tai ruuasta saa. Jotta kykenisin laihtumaan, olisi vain siedettävä sitä tuskaa ja ahdistusta, mitä herkuista kieltäytymisestä jatkuvasti tulee. Se, että olisi voimia kieltäytyä, edellyttäisi, että olisi psyykkisesti paremmassa kunnossa. En minä tätä masennustani ole valinnut. Mielelläni olisin aina energinen ja iloinen, mutta maailmassa eivät asiat aina mene niinkuin itse haluaisi.

kun en ollenkaan ajattele onko joku laiha vai lihava, vaan olen kateellinen tiimalasivartaloisille! Tiimalasihan voi olla monessa painossa.



Sellaiset mallihoikat eivät aiheuta oikeastaan mitään tunteita. Eivät myöskään lihavat. Eniten ihailen normaalipainoisia tai hiukan pyöreämpiä, joilla on kunnon vyötärö, lantio ja rinnat. Esim. kaverini on n.40kg ylipainoinen mutta jumankauta mikä upea, uhkea Venus hän on. Kantaa itsensä kuin kuningatar.



Itselläni on kyllä kapea vyötärö edestä, mutta sivulta katsoessa näkyy selvä, kumpuileva pömppö. Tämän asian hyväksymiseen on mennyt vuosia, mutta voiton puolella ollaan jo. Olen kuitenkin normaalipainoinen, BMI 24. Jos jenkkakahvat saisin pois niin olisin tyytyväisempi, ja rinnatkin voisivat roikkua vähemmän.

siis mielestäni olen ihan kaunis ja tervekin olen, jaksan liikkua ja teen niin mielelläni. BMI 27. Pyrin silti normaalipainoon, koska haluan ajatella olevani myös paperilla terveen mitoissa. En tiedä onko se hassua, mutta eniten ehkä mietin niitä pitkäkestoisia terveysvaikutuksia joita ylipainolla on. Haluaisin myös pienemmät rinnat, ja sekin onnistuu jossain määrin laihduttamisen sivutuotteena.



En silti stressaa. Liikun ja syön terveellisesti, lipsun kun lipsun. Kaksi peräperää lusittua raskautta on tehneet kropalle mitä ovat, ja koitan vain päästä timmimpään ja parempikuntoiseen kroppaan.

Todellisuudessa ylipaino kyllä häiritsi minua, en todellisuudessa edes tuntenut itseäni niin isoksi miksi olin vuosien saatossa lihonut tai ehkä en vain halunnut sitä itselleni myöntää. En myös pystynyt myöntämään sitä tosiasiaa itselle kuinka huonokuntoinen olin. Reipas kävelylenkki tai portaiden kapuaminen sai minut puuskuttamaan. En myöskään koskaan puhunut ylipainosta tai kommentoinut sitä mitenkään. Se oli kyllä vaikea pala minulle.



Reilu vuosi sitten työnantajan terveystarkastus antoi lopullisen sykäyksen siihen, että jotain tarttis tehdä. Veriarvot olivat kyllä kohdallaan mutta verenpaine koholla ja painoindeki ihan liian suuri.



Puhtaasti terveyssyistä siis lähdin kohti uutta elämäntapaa. Pienillä muutoksilla lähdin matkaan. Vähensin annoskokoa ja vähensin hiilihydraattien määrää ruokavaliossa sekä lisäsin liikuntaa. Lisäksi mulle kävi niin että hurahdin liikuntaan ihan kympillä. Kun paino tippui ja kuntokin alkoi nousta niin liikkuminen alkoi helpottua ja siitä alkoi tosissaan nauttia.



Nyt BMI on 27. Vielä olisi noin 10 kg matkaa normaalipainoindeksiin. Välillä mietin, että onko siihen enää niin suurta tarvettakaan. Tärkeinta olisi ainakin pitää tämä saavutettu paino.



Uskon, että monikaan ylipainoinen ei itse huomaa missä jamassa sitä onkaan. Olo siis tuntuu ihan hyvältä sillä hetkellä. Vasta sitten kun on laihtunut huomaakin, että sitähän oli tosi huonossa jamassa. Itse ainakin olen huomannut, että virtaa ja energiaa riittää nyt kevyempänä enemmän. Jaksaa lastenkin kanssa paremmin päivittäisissä touhuissa ja myös stressinsietokyky on noussut. Liikunta elämäntapana tekee kyllä ihmeitä. Toivotan kaikille elämäntapamuutokseen ryhtyville tsemppiä ja jaksamista!

joka ensin sanoo olevansa tyytyväinen lihoihinsa, seuraavaksi haluavansa laihtua 20 kg ja seuraavaksi olleensa aina hoikka. Kysymys ei ole siitä että tämä ihminen puhuu koko ajan ristiin tai sotkeutuu omiin valheisiinsa, vaan se ihan oikeasti on e-r-i i-h-m-i-n-e-n.



Mä olen 9 kg ylipainoinen enkä ole tyytyväinen painooni. Haluaisin olla taas kaksi vaatekokoa pienempi. En tosin niin paljon että jaksaisin laihduttaa, en ainakaan just nyt. Olen onnellinen ja nautin elämästäni, mutta olisihan se kivampaa jos ei tarvitsisi koko ajan yrittää naamioida kroppaansa hoikemman näköiseksi vaan voisi pukeutua mihin hyvänsä.

vauvaa ennen sain 15kg pois mut 10kg tuli takaisin, niin ja 40 on bmi eli painan PALJON

Olen silti onnellinen, lihavuus on vain 1 osa elämää eikä vaikuta mun onnellisuuteen tällä hetkellä mitenkään. silti haluan laihtua vähintään sen 20kg niin on helpompi olla ja ihan siksi että olisin terveempi.

Vaikka olen sitä mieltä, että nainen, ainakin minä itse olen huomattavasti kauniimpi ylipainoisena, minä itse olen myös onnellisempi ylipainoisena.



laihdutan, koska painan tällähetkellä 92kg, ja se "mun paino" missä olen tyytyväinen on 85kg. Suuren osan elämästäni olen painanut tuon 85, ja siihen pyrin nytkin. Alle sen en halua.

jotain, ei v*ttu voi olla niin vaikeaa

sua nyt oikeesti nyt noin kauheesti kiinnostaa tietää suhdettani omiin läskeihini,niin tässä tulee vastaus;

inhoon niitä! ja kyllä,olen ollut hyvin laiha ennen,ja kateellinen en varsinaisesti ole,ihailen kyllä niitä keillä vyötärö on!

tyytyväinen nyt kun kuulit inhoavani itseäni?

ei voi olla niin vaikeaa

jotain, ei v*ttu voi olla niin vaikeaa

Niin kokoajan olen laihduttamassa. Aloitin nyt tammikuun alussa, ja paino on pudonnut 96:sta tuohon 92:teen. Kesään mennessä olen sen 85, ja se aikataulu riittää mulle.

36

Painoindeksi oli silloin 39,1



tänään se on 27,7...olo on hyvä, ja edelleen paranee! :)





Niin, ja kiloja siis lähtenyt 27,4!