En ymmärrä lapseni englanninopetusta.

Itse olen 70-luvun vapaan kasvatuksen peruskoulun oppilaita. Eli tuli juuri uudet tuulet, että läksyjä ei tule vaan jokaisen pitää ymmärtää ja oivaltaa opiskella itsekseen.

Kai minä olin sitten tyhmä kun en älynnyt lukea sanoja kun kukaan ei sanonut. En ymmärtänyt tehdä omaehtoisesti kotona töitä kun ei tullut läksyjä. Minulla meni yläasteelle asti, ennen kuin tajusin, että hei haloo nyt joku mättää.

Ja se oivallus tuli toisen opettajan kautta. Olin ottanut saksan ylimääriseksi ja siellä oli ihan eri opetusmetodi. Vanhanaikainen ja kurinomainen. Minä tarvitsin sellaista, sillä en jostain syystä ollut oivaltava ja itseymmärtävä ja itseohjautuva lapsi. Lukiossa oli todella kova työ kun piti kolmessa vuodessa petrata koko englanninkielen perusteet.

Joku lapsi tarvitsee selkeämmät ohjeet kuin toinen. Kaikki eivät ole todellakaan niin itseohjautuvia, että ymmärtävät sanomatta, että sanat voi lukea ja kappaleita lukea kotona ja hakea netistä tehtäviä itselleen. Moni vanhempikaan ei sitä tajua ja luulee, että koulusta annetaan läksyt ja lapsi tekee ne. Ei voi vanhemmilta vaatia, että äidin täytyy itse oivaltaa, että itse ohjautuvasti pitää keksiä lapselle enemmän läksyjä kuin opettaja antaa. Kas kun osa meistä vanhemmista on niin tyhmiä, että luulee sen riittävän kun opettaja on sanonut, että sivu 38 loppuun. Ei voi vaatia, että äiti ymmärtää, että tähän lisäksi pitää lapsen etsiä netistä tehtäviä ja hakea lisätietoa ja lukea kirjan lopusta kielioppia ja hakea jostain lisäsanoja.

En ymmärrä vastauksia, joissa korostetaan, että vika on vain ap:n ja hänen laiskan poikansa. Vikaa ei tiedetä, ellei sen opettajan kanssa käydä perustavanlaatuinen keskustelu siitä, mitä tunneilla vaaditaan ja miksi viidesluokkalainen ei osaa kieltä. Se keskustelu on mielestäni aivan välttämätön. Onhan selvää, ettei ap:n kannata hyökätä sen opettajan kimppuun ja vaatia opettajaa muuttamaan opetustaan. Mutta kyllä ap:n velvollisuus lastaan kohtaan on tiedottaa opettajalle, että hänen poikansa ei tällä tavalla opi eikä omaa sellaista kielitaitoa, mikä ehkä viidesluokkalaiselle olisi tyypillistä. Mielestäni ap voisi kysellä opettajalta, miten ajattelee, että tämä poika oppisi parhaiten ja miten ap voisi olla siinä avuksi. Avoin keskustelu hyvässä hengessä on paras, ja jos ope ei muuta mitään eikä ole lapsesta huolissaan, niin silloin vika toden totta on opettajassa. Lapsia on paljon ja jokainen heistä on erilainen oppija, eli on vain viisasta kertoa opettajalle, miltä tilanne vaikuttaa äidin mielestä. On oikeasti olemassa niitä väliinputoajalapsia, joita ope ei huomaa, vaikka opettaisi vuosikausia, koska nämä eivät opi opettajan metodeilla ja opettaja ei tajua muuttaa metodeitaan.

Itse muistan oman englannin opiskeluni 80-luvulta. Kolmannen luokan alussa ei saatu kirjoja lainkaan, opettaja vain puhui ja välillä katsottiin isoja kuvatauluja. Olin niiiiin pihalla. En tajunnut mitään ja tunsin oloni vain typeräksi toistellessani sanoja, joita en voinut nähdä. Niinpä siis esim. woman oli minulle puman ja ihan sama mitä äiti sanoi! Nimen Jane lausuin Zei jne. Kun ne kirjat otettiin esille joskus joulun jälkeen, en tajunnut niitä enää pätkääkään lukea eikä niitä käytetty kuin satunnaisesti. Äiti ihmetteli aina, tuliko mitään tehtäviä, mutta mielestäni ei koskaan tullut. Vasta viidennellä luokalla koin herätyksen (ope kyllä pysyi samana), kun tuli muitakin uusia oppiaineita ja tajusin, että niihin sanakokeisiin voi oikeasti lukea kirjassa olevaa sanastoa takasivuilla (tähän asti siis luulin, että sanat on opittava lennosta oppitunneilla). Numerokin parani, kun opettelin ulkoa myös epäsäännöllisiä verbejä. Mutta vasta yläasteella tajusin, että kappaleita kannattaa kääntää ja harjoitella esimerkkilauseita. Nousi sitten numerokin kymppiin, kun tämän tajusin!

Kaikkia ihmisiä ei todellakaan tue sellainen opetusmetodi, missä ei voi nähdä lauseita ja sanoja. Itselläni on lukumuisti, eli muistan vain näkemäni, en juurikaan kuulemaani. Opettajien pitäisi todellakin ottaa huomioon nämä erilaiset oppijat. Vanhempien pitäisi ainakin tässä asiassa olla aktiivisia ja tiedottaa sille opettajalle, miten se oma lapsi oppii parhaiten. Toivotaan, että kohdalle sattuu viisas opettaja, jonka tavoitteena on mahdollisimman monen lapsen oppiminen eikä hienot opetusmenetelmät.