yhdessä vain lasten takia... kertokaa

vähän. Tilanne on kestäny kuutisen vuotta ja meillä on omat menot. Ongelmia ei juurikaan ole kun ollaan niin harvoin samaan aikaan kotona. Seksiä ei ole ollut moneen vuoteen, ehkä kahdesti tän päätöksen jälkeen mut mä hoidan ne asiat muualla, pois perhepiiristä. Miehestä en osaa sanoa. Ollaan sovittu, ettei puhuta näistä asioista kotona.

Me ollaan perustettu perhe, saatu neljä lasta ja sitä tässä nyt pyöritetään, oy perhe ab:tä. Sitten kun lapset on isoja, mietitään että voiko tälle tai kannattaako parisuhteelle tehdä jotain. Ihan ystävälliset välit, seksiä tosin todella harvoin. Jos ei lapsia olisi siunaantunut, tuskin yhdessä olisimme olleet kovinkaan pitkään.

Me olemme yhdessä vain lasten takia, mies ei halua erota, koska sitten näkisi lapsiaan vain joka toinen viikonloppu. Haluaa viettää heidän kanssaan enemmän aikaa. Päädyimme tilanteeseen, koska emme hyväksyneet toistemme tekemiä henkilökohtaisen elämän ratkaisuja. Olemme kuin kämppikset, seksiä ei ole, riitelemme joskus, mutta ei mitään kauheasti. Arki sujuu ihan ok. En tiedä onko miehellä vakipanoa, minulla ei ole. Jos käymme viikonloppuna baarissa, menemme aina yksin omissa ystäväporukoissamme.

Olin asumuserossa mutta nyt taas olleet muutaman kuukauden yhdessä. Palasin takaisin lasten kanssa. As.erossa miehen työn takia eivät nähneet isäänsä juuri lainkaan ja lasten ikävä oli aivan valtava. he jaksoivat juuri ja juuri 2 pv, sitten kolmantena alkoi kiukuttelu ja parku aivan jokaisesta mitättömästäkin asiasta.



Meillä menee vaihtelevasti. Pitkään (no jaa mikä oli pitkään) oli hyvä kausi ja seksikertakin siinä. Sitten repesi ja nyt on sotatila päällä. Riidat ovat sitä, kun minä hermostun ja alan huutamaan.



Riitoja aiheuttaa vanhat asiat, ne joiden takia erilleen muutin ja jotka tässä hierätävät.



En tiedä miehen motivaatiota olla yhdessä. Toista hänellä ei väittämän mukaan ole, minulla ei ole sivusuhteita. En kunnioita miestä, siinä mielessä voisinkin pettää, mutta inhoaisin itseäni sen jälkeen.

Yritämme kait vielä korjata mutten itse usko siihen juurikaan; en usko että terpeutti jaksaa paneutua koska syyllistän miestä niin vahvasti tapahtuneista.

Mies taas laistaa vastuustaan ja vetoaa ettei tuolloin ollut vaihtoehtoa. En usko, että mies siis ottaa vastuuta tai näkee omaa osuuttaan.



Meillä menee hyvin jos minä jaksan pitää moskan maton alla.

Odotan aikaa, että tunteet on kuolleet ja olen välinpitämätön. Siihen kait tarvittaisi terapia, että käyn itkemässä nämä tapahtuneet jollekin ulkopuoliselle.

Lähden tästä heti kun olen valmis, heti kun lapset ovat minun mielestäni valmiita elämään ilman isää. Nyt ei tapaamiset siis onnistuisi, mies ei saa organisoitua aikataulujaan siten, että siellä olisi tapaamiset töiden ja muiden menojen ohessa. Ja lapset parkuivat ikäväänsä. Oli myös raskasta joka viikko vääntää, että tuletko ja milloin tulet tapaamaan... kun toinen elää hetkessä, minä haluaisin lasten tapaamisten suhteen suunnitelmallisuutta edes vähän enemmän.



Luulen, että mieskin lähtee kun lapset on tarpeeksi isoja. Nyt hän ei puhu tällaisesta vaan päinvastoin, mutta ei hänestä koskaan tiedä.