(Töissä käyvät) kuinka pitkän JOULULOMAN pidätte?
Kommentit (67)
lomaa ei meidän alalla ole. Saan hyvässä lykyssä 24. ja 25. päivä joulukuuta vapaaksi, tosin sekään ei ole varmaa.
Oli sopivasti lomapäiviä kertynyt.
Joka ikisenä päivänä on ainakin 5 henkilön oltava töissä. Mä olen ollut 12 joulua töissä, omasta halustani. Tänä vuonnakin olisin ollut töissä, mutta nyt olen sairaslomalla, joka kestää ainakin tammikuun puoliväliin saakka, alkoi 18.11.
Lapsen koulu alkaa 10.1. joten yritän järjestää vkon 1 kokonaan vapaaksi. Joulun jälkeiselle viikolle yritetään poika saada ukilleen hoitoon.
Olen toivonut pari päivää myös välipäiviin lomaa, mutta en vielä tiedä, saanko...
Lisäksi loppiaisen jälkeinen pe lomaa.
+ Lapset ovat mummolassa lomalla 1.1.- loppiainen, joten tuokin viikko on vähän niin kuin lomaa ;). Muutenkin silloin on töissä todella hiljaista.
Mukava loma siis tulossa. Miehelläkin on loma samaan aikaan (tai alkaa päivän aiemmin kun lapsilla on vain todistustenjakopäivä) kun lapset pääsivät sinne mummolaan.
Edellis vuoden lomautusten takia lomapäivät on kortilla, joten tänä vuonna olen välipäivätkin töissä =(
Jouluviikko sekä joulun ja uudenvuoden välinen viikko.
Oma valinta, käytän lomapäivät mieluummin muulloin.
sitten pari päivää töitä ja viisi vapaata. Se on tuo kolmivuorotyö sellaista. Joululle löytyy yleensä vapaaehtoiset tekijät, kuten muillekin juhlapyhille. Lomiani en kuluta silloin.
Mietin miten ne tuohon sijoittelen. Sitten ongelmaksi tuleekin lasten hiihtoloma. Miten ihmeessä teillä pienten koululaisten vanhemmat riittää lomapäiviä?
Mietin miten ne tuohon sijoittelen. Sitten ongelmaksi tuleekin lasten hiihtoloma. Miten ihmeessä teillä pienten koululaisten vanhemmat riittää lomapäiviä?
Mummolat on sitä varten =)
Ainakin 23.12.-> vuoden vaihde. Mutta ehkä olen jo 22.päivä vapaalla. Tai sitten en. Ehkä teen vain lyhyemmän päivän silloin töissä. Mies on sitten loppiaisviikon, niin saadaan pikkukoululaisen loma hoidettua.
Olen lomalla 22.12.2010-09.01.2011
Ihanat 3 viikkoa lomaa
Mietin miten ne tuohon sijoittelen. Sitten ongelmaksi tuleekin lasten hiihtoloma. Miten ihmeessä teillä pienten koululaisten vanhemmat riittää lomapäiviä?
Vanhassa työpaikassa vaihdoin aina lomarahat vapaaksi, niin riitti. Uudessa työpaikassa kertyy kiireaikana plustunteja sen verran, että pidän saldovapaita koulun loma-aikoina normaalin loman lisäksi. Mutta nuo tunnit on siis tehty työllä ja tuskalla pitkinä työpäivinä marras-maaliskuussa, joten en mä tiedä kannattaako niitä kenenkään kadehtia ;)
Mummolat ei ole meillä vaihtoehto, ellei halua viedä lapsia alkoholistien tai mt-ongelmaisten hoiviin, eikä vielä ole koettu tuora tarpeelliseksi.
Mietin miten ne tuohon sijoittelen. Sitten ongelmaksi tuleekin lasten hiihtoloma. Miten ihmeessä teillä pienten koululaisten vanhemmat riittää lomapäiviä?
Mummolat on sitä varten =)
MUTTA, KUN EI OLE KAIKKILLA! Kaikilla ei ole vanhempia jotka voisivat ottaa lapsia hoitoon! Meillä molemmat mummot kuolleet, isän huonossa kunnossa ja mieheni isä vanhainkodissa, mahtavat olla onneissaan vanhainkodissa kun vien nämä 3 termiittiä hoitoon viikoksi ja kerron terkut täältä...
seuraavan kerran menen töihin 7.1. Yes!
mutta onkin vuorotyö jossa olen saanut vähän järjesteltyä asioita, muu aika vuodesta onkin taas tiivistä ennen kesälomia.