Hyviä,vähän erikoisempia tarjottavia kahvipöytään
suolaisia ja makeita? Mielellään pakastettaviksi sopivia mutta ei pakko.
Kommentit (5)
Tanskalaiset voileivät: tummalle saksalaistyyliselle leivälle (esim. Pirkan auringonkukkaleipä) tai saaristolaisleivälle remoulade-kastiketta, salaattia, paahtopaistia, suolakurkkua ja piparjuurta raastettuna.
Suolaiset muffinssit. Ne voi pakastaakin.
Jäädyke. Tee pieniin vuokiin, saat jokaiselle oman.
Tiramisu.
mikä kellekin on erikoisempaa, mutta itse tykkään laittaa suolaisena fetapiirakkaa tai jauhelihamuffinseja.
Makeana tuorejuustokakkuja tai jotain ihania kerroskeksejä.
Itse rakastuin tomaatti,jauheliha, koskenlaskija pasteijoihin oman maun mukaisilla mausteilla maustettuina esim chili toimii meillä. Kokeiluun menossa myös kevyesti tacomaustetut jauheliha, ananas, ranskankerma pasteijat. Erilaisia suolaisia piirakoita löytyy palon eri ruokablogeista suosittelen kokeilemaan.
on erinomainen, voidaan valmistaa myös gluteenittomana tai laktoosittomana, voi valita täytteeseen mieleisensä maun ja voi tosiaan pakastaa ja tarjota kohmeisena. Hyvä ja kaunis jälkiruoka. Googlettele eri ohjeita, mutta ideana siis pannaan kääretorttuviipaleita muovivuorattuun kulhoon ja sisään liivate-rahkaseos ja pakastetaan, tarjolle kumottuna.
Suolaisista juuri piiraat sopivat erinomaisesti pakastettaviksi. Sulatettuna kun lämmittää tarjolle uunissa, ei huomaa eroa tuoreeseen. Quiche lorraine on perinteinen kinkkujuustotorttu, mutta juuri sienistä (vaikkapa suppiksista) tai tonnikalasta, lohesta, tai pelkistä kasviksista saa oman maun mukaiset piiraat vähällä vaivalla ja suht halvallakin. Täyteaineen pääälle esim muna-kermaviiliseos tai smetanaa, tuorejuustoa - ohjeita voi muunnella miltei loputtomiin
macaronit, jäädytetty vadelma-kinuskikakku