Kerro paras riparimuistosi
Kommentit (10)
yhtenä iltana kaverini oli vähän hermona, kun oli hänen ja hänen parinsa vuoro laskea lippu salosta. Kaverini alkoi häärätä, että "missä se lippu on, apua!"... no siellähän se salossa liehui...
niin pari vuotta aikaa pääsin ripiltä.;)
En kyllä tiedä oliko se parasta, mutta ainoa asia jonka riparilta muistan, erään tytön nimien lisäksi, oli sen verran erikoinen nimi että en koskaan unohda.
kun se vitun käännytysleiri päättyi.
Vitutti koko ajan niin että päätä särki -ei ikinä enää moista paskanjauhantaa meidän perheeseen.
Tajusin onneksi sen jälkeen skipata uskonnon kokonaan elämästäni. Harrastakaa ylösnousemuksianne ja neitseestä syntymisiänne jossain muualla.
En olisi mennyt, jos olisin voinut jättää väliin. Hirveästi typeriä leikkejä ja älytöntä ulkoaopettelua (ainakin rukouksia yms.). Kivaa oli päästä pois.
Ihania muistoja on niin paljon, ettei niistä voi parasta valita.
T: Ateisti (jo silloin)
juoksulenkki pimeänä talvisena aamuna lumisessa säässä. Kaikki eivät osallistuneet, mutta se oli aivan huippua, eikä mistään työntekijöiden taholta saneltua toimintaa. Toinen, mutta pidempi muisto on sitten se, että rakastuin isoseeni ja seurusteltiin parisen vuotta riparin jälkeen. Ihana, katkera ensirakkaus :)
Hirveä käännytysleiri.