Uusperhekuvioiden "uusäidit" järkyttäviä...

Toisaalta, en oikeastaan tunne itseäni miksikään äidiksi näille mieheni lapsille, olen se toinen aikuinen ja vanhempi näille(kin) lapsille.



Meillä oikeastaan meni alku aika hyvin, säästettiin lapsia kaikilta parisuhdejutuilta - joten lapsien ei (minun tai mieheni, yhteisiä ei meillä ole eikä tule) tarvinnut kehittää meitä kumpaakaan vastaan tai kohtaan mitään mustasukkaisuus tai kateusreaktioita. Erityisen tärkeätä minulle on ollut että kaikkia lapsia kohdellaan reilusti, tasapuolisesti ja oikeudenmukaisesti.



Meillä on tosi kivaa yhdessä, ja voisin väittää että mieheni lapset ainakin tykkäävät tosi paljon minusta - elleivät jopa rakasta. Ja minä samoin heistä. Omat lapseni ihan varmasti rakastavat näitä "uussisaruksiaan" ja miestäni.

Kyllä se lapsen äiti, miehen exä on usenmiten syypää ongelmiin. Hän kun pelkää menettävänsä lapsensa tuolle toiselle naiselle, äitipuolelle.

Totuus on monesti tarua ihmeellisempää. Varsinkin jos tuo äiti, mihen exä omaa vielä pa-syndrooman niin terve vaan.

Kun ex on v-mäinen, niin se kostetaan lapsille? Tosi aikuismaista...

Lapset palvovat häntä ja hän pitää lapsistamme.



Minä itse olen ollut myös uusperheen äiti ja siksi olen alusta asti käyttäytynyt kohteliaasti isän uutta vaimoa kohtaan. Ei minulla ole ollut tarvetta pilata omalla katkeruudellani (mitä ei siis ole edes ollut) lasteni elämää.



Naurettavaa yleistystä taas koko aloitus. On myös fiksuja uusvanhempia :) ja fiksuja exiä :D.

Meillä miehen lapset ovat perhettä ja eivät ole. Eivät vaikuta meidän elämään juurikaan ja koskaan suunniteltaessa asioita ei ajatella heitä mitenkään. Mukavia ovat ja tervetulleita toki aina.



Olenko mä nyt sitten hirveä äitipuoli? Lapset muuten tykkää musta. Viimeksi pari viikkoa sitten toinen lapsista esitteli mut "ilkeänä äitipuolena"... baarissa! Oltiin viihteellä yhdessä. Niin, ja ikää tuolla tytöllä jo 25.

Minä tunnen monta "hyvää" isäpuolta, mutta vain yhden äitipuolen jolla on oikeasti lämpimät välit lapsiin. No tiedän myös yhden isäpuolen joka raiskasi vaimonsa teini-ikäistä tytärtä, mutta muuten olen nähnyt vain hyvin läheisiä, toverillisia ja syvään luottamukseen perustuvia isäpuoli-lapsipuoli-välejä.



Ja siis suurimman osan tunnen lapsen näkökannasta, jo nuoria aikuisia olevien tuttujeni kannalta, vain osan pienen lapsen tai suoraan tämänpuolivanhemman näkökannasta. Eli ehkä aidomman mielipiteen kuin jos kuuntelisi jotakin porukan aikuisista (jotka kaikki vetävät puheissa vähän kotiin päin).



Minä ja mieheni olemme molemmat kasvaneet ydinperheessä ja meillä on puhdasverinen ydinperhe eli olen huono arvioimaan tätä. Mutta voisiko osasyynä olla se, että usein etäisä etääntyy lapsesta (omasta tahdostaan tai koska miehet ovat helposti aivan naisten vietävissä) ja tällöin äiti on läheinen. Äitipuoli sitäkin etäisempi. Herkästi äitinsä luona asuva lapsi taas on jatkuvasti tekemisissä isäpuolensa kanssa, on selkeämmin perhettä.



Yksi kaverini nyt aikuisenakin menee isänpäivänä poikkeuksetta isäpuolensa tykö. Tästä tuli hänen isänsä kuulemma kun tyttö oli ekaluokkalainen ja oma isä häipynyt paria vuotta aiemmin ja ihan omasta tahdostaan halunnut lapset itselleen vain joka toinen viikonloppu. Kaveri sanoi että isä jätti hänet isälle tärkeämpien asioiden vuoksi (eikä tytön kasvaessakaan ollut innokas läheisempään yheydenpitoon). Isäpuoli taas oli aina läsnä, teki alkuladut hiihtämiselle, vei kouluun, auttoi läksyissä ja määräsi arestiin jos teini oikkuili. (Ja äitinsä ei koskaan haukkunut isää, ero oli tuolloin yhdessä sovittu ja ensin tiuhalla tapaamisella mutta ensimmäisen vuoden aikana isän aktiivisuus tavata lapsia loppui.)



Ehkä tämä paha äitipuoli johtuu hiukan siitä että äitipuoli laitetaan syylliseksi (useammin) laiskasti tapaavan isän hylkäämisestä? Lapsen on helpompi vihata joatin isään liittyvää kuin isää itseään.



(Ehkä tämä on vähitellen muuttumassa, mutta minun tuttava piirissäni jos toinen vanhempi omaehtoisesti "unohtaa" lapset niin se on lähes poikkeuksetta isä. Eli hylänneen puoliso on se äitipuoli. Ja sehän on hylkäys jos lähtee lapsen arjesta ja ottaa tämän kylään luoksensa vain yhtenä tai kahtena viikonloppuna kuussa.)

ja mun mies lähi-isäpuoli, ja voin sanoa, että mulla on paremmat välit hänen lapsiin kuin hänellä mun. Paremmilla tarkoitan läheisempiä. Omaa isäpuoltani vihasin ja hän minua. Äitini erosi ko miehestä: tämän poika pitää edelleen yhteyttä meidän äitiin (ja me poikaan)... Eli kyllä ne isäpuoletkin voi olla "huonoja". Mun mies ei varsinaisesti ole siis paha tms, etäinen lähinnä, myös omilleen.

että kun exä tapasi uuden niin häntä kohtaan ollaan mukavaa ja kilttiä ja suloista lasta ja siellä kaikki ok, mutta jos minä tapaan hjonkun niin voi sitä mustasukkaisuuden määrää. Kyllä pitää olla supermies, joka jaksaa suhdetta muhun kun lapsi käyttäytyy kuin pieni villipeto

monissa miehissä on se vika että pillu ajaa omien lasten edelle. Kyllä moni mies asettaa uuden eukon lasten edelle. Niin oma isänikin on tehnyt.



En minä alkaisi ensimmäisenä uusia vaimoja morkkaamaan vaikka mielellään manipuloisivatkin miehiään. Vastuu on isällä. Pettäjän vastuu on pettäjällä. En ole koskaan ymmärtänyt tätä naisten vihaa toisiaan kohtaan. Mies on vastuussa silloin, kun kyse on omista lapsista. Munaton paska on, jos antaa muijansa haukkua omia lapsiaan. Ja valitettavan moni on munaton.

Lasten on helpompi muutenkin hyväksyä äidin mies kuin isän vaimo. Johtuneeko siitä, että suhde äitiin on erilainen ja usein isäpuolella on ehkä pienempi vaikutus perheen ilmapiiriin ja tapoihin kuin äitipuolella.



Eli isän ja äitipuolen luona voi olla aivan vieraan tuntuinen perhekulttuuri, mutta äiti pitää yllä tuttuutta, eikä isäpuoli sitä muuta.



Koska äitipuolta voi olla vaikea hyväksyä, ei äitipuolikaan tahdo saada lapsiin kontaktia. Se tuottaa päänvaivaa ja syyllisyyttä ja epäonnistumisen tunnetta. Siihen on vaikea suhtautua.

Toisen lapsia on vaikeampi rakastaa.

Ei niitä tarvitse rakastaa.

Silti niille täytyy osoittaa, että heistä välitetään. Ottaa heidät osaksi perhettä.

Jos tähän ei kykene, kuten monet eivät katkeruudessaan selvästikään kykene, ei uusioperhe ole sopiva vaihtoehto.

että miksi uusperheissä se nainen yleensä määrää kaapin paikan? Miehen lapsi joko tulee tasan silloin kun hänelle sopii tai sitten ei tarvii tulla ollenkaan. Miksi tapaamisia ei voi tehdä esim. tunteen mukaan eli jos isä ja lapsi haluaisivatkin tavata vaikka pari kertaa peräkkäin viikonloppuna, uusperhemude se vaan sanoo aina, että ei ole sovittu, ei ole sovittu...

Että tilanteessa ollaan yhdessä. Ei ole vain yhtä syyllistä: lapset ei ole pelkästään pahoja tai äidit ilkeitä tai isät sokeita...



Jos tulee ero, niin kannattaa varautua siihen, että jossain vaiheessa lapsilla saattaa olla kaksi äitiä ja kaksi isää. Eron pitäisi olla aina sellainen päätös, joka ajaa KOKO PERHEEN ETUA. Jotkut parisuhteet eivät vain toimi ja elämä yhdessä on väärin jo lapsiakin kohtaan jatkuvan riitelyn vuoksi, mutta eron myötä niin äidin kuin isänkin olisi hyvä ottaa yhteyttä kasvatusneuvolaan ja hankkia apua, ohjeita ja neuvoja.

Siellä osaavat todennäköisesti kertoa mitä kaikkea saattaa olla tulossa, mihin on hyvä varautua.



Itse sain juuri tällaista apua. Varauduin isän tuleviin tyttöystäviin jo heti erorytäkän jälkeen. parin vuoden päästä lapsi jo kertoi tyttökaverista, joka kutitteli ja tarjosi hänelle jäätelöä. Ja kun oli aikaa miettiä ja varautua kaikkeen, niin se tuntunut miltään.

Tiesin, että kukaan ei vie minun äitiyttäni: hyvä äitipuoli on aina parempi kuin huono, se on rikkaus myös lapselle. Ja lohdutin lasta, kun hän itki ikävää ja huusi, ollessaan minulle vihainen, että haluaisi itselleen toisen äidin. Sellaisen kuin isän tyttöystävä on. Kun kaikkeen tuohon olin jo varautunut, niin se oli helppo kestää hiljaa ja lohduttaen. Ymmärtäen lapsen pahaa oloa ja käsittäen, että silti ero oli parempi ratkaisu kuin yhteen jääminen.



Jaetaanko eroapua kuinka hyvin nykypäivänä? Puhutaanko siitä koulussa tai päiväkodeissa, että mistä voi saada tukea ja apua?

hyvät välit lapsipuoliin ja he kuuluvat perheeseen siinä missä yhteisetkin muksut. 12v yhteiseloa takana.

otapa sinä kotiisi vaikka vaan kuukaudeksi vieras lapsi. leikit, että miehesi on lapsen isä. sitten kun se isä kohtelee sitä yhtä lasta erilailla kuin teidän yhteisiä ja arkea pitäisi elää.



Mitähän mieltä sen jälkeen olet..

Se ei ole niin helppoa kuin luulet.

Mutta mitä pienempi lapsi sitä helpommin sopeutuminen puolin ja toisin käy.

Miksi tapaamisia ei voi tehdä esim. tunteen mukaan eli jos isä ja lapsi haluaisivatkin tavata vaikka pari kertaa peräkkäin viikonloppuna, uusperhemude se vaan sanoo aina, että ei ole sovittu, ei ole sovittu...

Kunpa isä haluaisikin. Tympii keskustelut kuinka äidit aina päättävät (juu tässä ei ollut siitä kysymys, ymmärrän :) ) tapaamisoikeuksista eivätkä anna lapsia isälle, vaikka he sydän syrjällään pyytäisivät... No isä saisi lapsen luokseen vaikka kuinka, uutta puolisoaan en tunne mutta olen käsityksessä että on ihan mukava ihminen (lapsi tykkää kovasti), on lisäksi lastenhoitoalalla joten varmaan ymmärtää isän merkityksen lapselle, en ainakaan usko että hän on esteenä tässä. Eipä vaan isää kiinnosta, isävuoroillakin kiikuttaa usein vanhemmilleen ettei tartte katsella. Lapsi on kuitenkin ihana, kiltti, fiksu ja hyvin käyttäytyvä (sinänsä ihan sama vaikka kuulostaakin puolueelliselta äidin kehuskelulta - luulisi että isänsäkin näkisi sen myös!), mutta kun ei nappaa niin ei nappaa. Eikä napannut ennen tätä uutta puolisoakaan.

Surullista lapsen kannalta. :/

tai ovat mustasukkaisuudesta tms aivan hulluja. Oma kokemukseni on äidistä, joka ei maksa elareita vaikka raahaa olisi, ei ota lastaan mukaan lomille, ei käy koulun juhlissa, ei osallistu vanhempainiltoihin ja muutti viel 400 km päähän uuden miehen perässä.



Ja on eräs äiti, joka luovuttaa lapset minuutilleen sovittuna aikana isälleen ja ei avaa oveaan, jos isä on palauttamassa 2 minuuttia liian aikaisin lapsia, vaan odotuttaa nuo 2 minuuttia oven takana jne. Raha yrittää lypsää lakimiehen välityksellä mm. olemattomista harrastuksista jne.

Äitipuolet voivat olla todella kamalia!



Oma äitipuoleni oli vielä eri kielinen kuin minä, eikä meillä ollut yhteistä kieltä; kiusasi mm. puhumalla mulle jatkuvasti omaa kieltänsä ja sitten, jos yritin vastata, hän oli niinkuin ei ymmärtäisi lainkaan (vaikka puhuin selvästi ja ymmärrettävästi - muilla ko. kieltä puhuvilla ei ollut vaikeuksia ymmärtää puhettani!).



Osasi olla tosi ilkeä akka >=(. Nytkin vaikka ollaan molemmat facebookissa, ei olla siellä edes kavereita, vaikka toistemme elämässä vuosikausia mukana oltiinkin.



Äitipuoli- ja uusperhekuviot really sucks!!

niitä äitipuolia pitää haukkua? Eiköhän se ole sen ex-miehen valinta, joka on lapsen isä miten eron jälkeen lastaan kohtelee tai antaa muiden kohdella?



Kyllä naisilta vaan odotetaan, että eivät ota miestä joka ei hyväksy olemassa olevia lapsia, mutta mies on tässäkin asiassa "vain pahan naisen vietävissä".

Tämä sama outo ilmiöhän on näissä toinen nainen-tapauksissa, eli "paha nainen" on vienyt kunnollisen avioimiehen vaimoltaan.



Itse olen ainakin pettynyt mieheeni ja vain ja ainoastaan mieheeni (ja ehkä vähän itseeni ja omaan arvostelukykyyni), jos hän pettää minua tai eron jälkeen antaa jonkun toisen ihmisen tulla hänen ja lapsensa väliin.

Edellinen vuodatus on vähän turhan pitkä. Sori. Siksi lyhyt ja ytimekäs: "ÄITIPUOLEN SYNNIT OVAT SAMAT KUIN KOKONAISENKIN. NE VAIN LASKETAAN ERI MENETELIMIN. EI JAKAEN, VAAN KERTOEN. Kristiina Ketola-Orava " Luin tämä miehen tyttärelle, 12 v. Älykäs lapsi, kympin oppilas. Ihan testeissaä todettu ikäiustään kypsemmäksi. Olen tuntenut lapsen 6-vuotiaasta, ja kuunnellut niin mummon kuin miehenkin ylistysvirttä miten lapsi on älykäs ja fiksu. Hän ei ymmärtänyt mistä tässä on kyse, hän ei tajunnut mitä tässä sanotaan. Ei ollenkaan. Suomensin sen hänelle. Hän ei silti oikein tajunnut asian yhteyttä. Mutta näin se menee.

Että ihan pakko puuttua tähän.

Ei se tosiaankaan niin mene, että äitipuoli olisi jotenkin "suurennuslasin alla" - hyvin usein ne äitipuolet aivan itse kyllä aiheuttavat ongelmansa. Eikä kyse ole aina siitäkään, että biologista äitiä inhottaisiin ja se sitten heijastuisi lapsiin; syy on ihan niin yksinkertainen, etteivät lapset ole omia lapsia vaan ovat läsnäolollaan muistuttamassa miehen entisestä rakkauselämästä - eikä sitä kestetä.

Primitiivinen, luonnollinen reaktio kyseessä. Miksi sitä on niin vaikea myöntää?

Ja "älykäs, fiksu ja koulussa hyvin menestyvä" avioeroperheen lapsi on usein juuri se hiljainen kärsijä! Hän ei halua enää entisestään keikuttaa venettä vaan koittaa itse olla niin kiltti ja tunnollinen, ettei kenelläkään olisi tarvetta inhota häntä enempää tai hylätä - niinkuin vanhemmille toistensa suhteen kävi. Voitteko te oikeasti olla noin yksinkertaisia, ettette tajua näin yksinkertaista psykologiaa??

t. ex-avioeroperheen lapsi, joka ei voi käsittää näissä ketjuissa olevia väärinkäsityksiä ja tarvetta kääntää tilanne väkisin päälaelleen, kun kyse on loppuviimeksi hyvin yksinkertaisista asioista. Kyse on sosiaalisesta kontrollista vs. primitiivisestä vaistotoiminnasta.

Onhan sitä minullakin ollut. En valitettavasti tunnista itseäni ollenkaan tuosta "primitiivireaktiosta". Ei minun tarvitse olla kateellinen tai mustasukkainen siitä, mitä miehelläni ja hänen exällään on ennen ollut. Tietenkin he ovat olleet rakastuneita ja onnellisia aikanaan ja tietenkin heillä on ollut seksiä keskenään. Vain täysi teini olisi sellaisesta pahoillaan. Kyllä huomaa, ettei väitteen esittänyt avioeroperheen lapsi ole itse ollut äitipuolen asemassa.



Minun primitiivinen vaistotoimintani käski minua rakastamaan mieheni lasta kuten omaani, sillä hän oli niin ilmiselvästi vanhempiensa laiminlyömä ja tarrautui minuun kuin hukkuva oljenkorteen. Kenen tahansa naisen hoivavietti olisi siinä herännyt.