****NELIAPILAT uusi viikko****
Ajattelin uutta pinoa tehdä, edellinen on jossakin piilossa ja melko pitkäkin jo..
Tänään onkin kylmä päivä- aika lailla -0 keli, laitoin juuri kinkkukiusauksen uuniin, lomalla menee normaali rytmi vähän myöhäisemmäksi, ollaan saatu aamulla nukkua JOPA 8 asti :D Yleensä lapset on heränneet 7 aikaan, mutta mikä lie nyt, ihan kiva vaan ;)
Tänään olisi tarkoitus käydä lasten kanssa kirjastossa kunhan ollaan syöty
Kommentit (30)
Olen vähän samansuuntaista ohjelmaa ajatellut, tietovisaa ja jotain kilpailuja vähäsen... Katsotaan nyt mitä sitten keksimme.
Nyt täytyy alkaa tekeen leipomuksia. Koira pisteli ensimmäisen marjapiirakan suihinsa...Arvaa harmittiko?
Nyt laitetaan peukut ja varpaat pystyyn, että olisi tärpännyt!
Harvakseltaan ehdin tänne lukemaan, saatikka kirjoittelemaan, mutta nyt laitan jotain ettette kahdestaan toisianne huhuile. Kävin viime viikolla poistattamassa kierukan ja jo on ajatukset kiertyneet tosi toimiin, vaikka ajattelin ettei vielä tässä kierrossa hätäillä, kun en haluaisi heinäkuun helteillä synnyttää. En paljon mittaile ja pähkäile kierron kulkua, mutta kuitenkin sitä miettii jos sittenkin tärppäis. Olen niin kärsimätön että ensi kierrossa varmasti lasken päiviä ja suunnittelen lapset ajoissa nukkumaan, että jäisi aikaa miehen kanssa puuhasteluun ja varmasti testailen jo ennen aikojaan.
Meillä lasten synttärit on mennyt aina niin, että tytöt suunnittelee jonkun teeman minkä ympärille kaikki rakennetaan ja heillä on hirveästi ideoita kakun muodosta ja ohjelmista lähtien. Pääsen itse vähän helpommalla, mutta minunkin pitää aina pukeutua. Lasten kaverit on aina tykänneet, kun hekin saavat pukeutua ja meillä aina touhutaan jotain, ettei mene vain haahuiluksi koko juhla.
Pojan synttäreille täytyy vielä itse panostaa enemmän, mutta siskot auttaa.
Olen itse jouluihminen ja aloitan usein jo syksyllä ostelemaan lahjoja kun jotain kivaa sattuu kohdalle. Sitten ei tarvitse kiireessä pakolla löytää. Teen myös kortteja ja etsin aina uuden jälkiruokareseptin. Kaikki rutiinit ja perinteet on meillä tärkeitä ja lapset tykkää valtavasti niistä lähiviikkojen valmisteluista. Enää en ota kauheaa stressiä jos lattia ei ole juuri edellisenä päivänä pesty ja keittiön kaapitkin voin siivota jo lokakuussa, ennen olin aivan puhki aattona kaikesta siivoamisesta.
Omaa napaa tuli paljon, mutta tuntuu ettei kukaan vielä oikein tiedä minusta mitään kun olen niin uusi ja minulla on onneton nimimuisti, niin en vielä osaa teidän juttujakaan muistaa. Plussaonnea kaikille ja pitkää pinnaa piinailijoille.
Tänään ei taidakaan sataa vettä, pääsee koiran kanssa lenkille.
Mullakin jäänyt kirjottelut vähemmälle, lomaviikko kun on. Harmi vaan kohta sekin ilo loppuu.. Lukemassa olen kuitenkin käynyt teidän kirjoitteluja!
Jaahas, pölyjen pyyhintä kutsuu..
Pitää varmaan yrittää olla vain muina miehinä niin jospa ne kumit unohtuis kaappiin. Me halailtiin illalla pitkästä aikaa, mutta siihen se jäikin kun mies ei löytänyt kumia. Eli meillä ei vahingossakaan unohdu... Itse kyllä olin ihan tyytyväinen kun sai alkaa nukkua... Varsinaista intohimon paloa meillä näin imetysaikana :D
Nyt unohtui kuka sai miehen kellistettyä otolliseen aikaan... Tärppionnea! Kai makasit kauan niskaseisonnassa, että pääsevät perille?
Itse olen ollut ihan pyörryksissä kun sain pitää ystäväni vastasyntynyttä vauvaa sylissä. Muistutti jotenkin niin meidän lapsia; musta tukka ja kaikki... Se tuoksu ja tuhina ja pienen nukkuvan nyytin lämpö rintaa vasten - ah! Arvata saattaa että kuume on noussut taas monta pykälää ja tänään aloin melkein itkeä kun tajusin ettei mulla enää ole vauvanvaateosastolta mitään ostettavaa omaan perheeseen! No, ystäville syntyy pieniä talven aikana kyllä pilvin pimein, mutta ei se ihan sama ole...
Minä se olin joka onnistui kellistämään miehen;) Ja peräti kolme kertaa nyt otollisena aikana:) En kylläkään ihan niskaseisonnassa viitsinyt olla, mutta koitin loikoilla vähän aikaa ennen kuin nousin ylös, etteivät ihan heti päässeet simpat karkuun;)
Mies on ollu tän viikon lomalla, niin en ole oikein ehtiny palstailemaan. pikaiseen oon yrittäny pinoa lueskella.
Me ollaan taas juteltu miehen kanssa. Hän tuumi, että ei nyt ihan vielä tarttis tärpätä, kun kuopus on vasta 1v1kk. Ja miten mä sitte jaksaisin. Mä siihen, että tuskin meillä heti tärppääkkän, mutta aika huvittavaa puhetta, kun kuitenkin ollaan aika tiuhaan puuhasteltu (tosin ei ovistuntemuksia vieläkään). Mies tuumi,että liemihän laimenee, kun usein on asialla. No, jouduin sitte sanomaan, et ei se taida ihan niin olla. Toisaalta mies jo harmitteli, että kun lapset on syntyny aika peräkanaa, niin sitten myös lentävät yht äkkiä pois pesästä ja ollaankin kahden. No, onhan se niinkin, mutta toki siinä vaiheessa oltais viiskymppisiä. Ja mun kropalla ei oikein arvaa rueta pitempää taukoa pitämään. Menee kuukautiset pian taas ihan sekaisin ja kroppa " nukahtaa" .
Leijonalle pahoittelut! Mutta toivotaan, että saisit kuitenkin miehenkin asialle jatkossa! Nythän on taas uuden alku.
Joululahjoista ei ollu muutama päivä sitten tietoakaan, mutta eilen päästiin yllättäen miehen kanssa kahdestaan Keskiselle ja nyt onkin suurin osa lahjoista ostettuna. Tosi ihana juttu! Ja toisaalta jotain on ihan kivakin ostaa vasta lähempänä joulua.
Anteeksi, kun en nyt varmaan kaikkeen vastannut enkä kaikkia huomioinut. Yritän jatkossa seurata pinoa tarkemmin.
Tärppi- ja plussaonnea haluaville, toivoa miestä lämmitteleville ja kärsivällisyyttä niille, joiden pitää vielä odotella sopivaa aikaa!
T@hti ja lapsoset 00, 02 ja 04
Lauantai-iltaa vaan kaikille!
Tulinpa minäkin ilmoittautumaan. Leijonalle myötätuntolähetys, tuo on niin inhottavaa, kun ensin menkat antaa itseään odotuttaa ja siinä jos missä toivo herää ja sitten ne pyyhkiytyvät kerralla pois. Nykyään tunnutaan muuten noista kuukautisista / menkoista / mooniksista / puna-armeijasta/jne. käytettävän täällä paljon nimeä " täti" . Nuo muut mainitsemani hyvin ymmärrän, että mistä juontavat nimensä, mutta voisko joku selventää mulle tätä täti-asiaa =). Nimittäin pari vuotta sitten kun täällä viimeksi kuopusta haaveillessani, ei tuo vielä käytössä ollut ja en ennen kuin nyt joku kuukausi sitten tänne taas päädyin, ollut moisesta kuullutkaan. Joten mistä juontaa juurensa, että nykyään puhutaan tädin vierailusta... kiinnostais vaan tietää, kun en sitä muuten itse opi käyttämään =).
JaJalle ja muillekkin otolliseen aikaan peuhanneille peukutuksia, jospa vihdoin tärppäis. Meillä ei oikein tämä plussabuumi ole neliapiloissa vielä valloilleen päässyt, kukahan alkais tienraivaajaksi.
Jos joku muistaa viime kirjoituksen pohdintoja, kun miehen kanssa mykkäkoulua pidettiin juuri niinä päivinä, kun lemmen olisi pitänyt leiskua, niin kyllä meillä ajoissa sovittiin asiat ja kertaalleen miehen kellistys onnistuikin otolliseen aikaan, joten pientä toivoa on... Ei kyllä mitään oireita, mutta jospa se olis hyvä merkki. Viime kierrossa kun niitä olin huomaavina enemmänkin, mutta aivan syyttä. Jospa tälläkertaa päinvastoin.
-Iitu- sekä trio -01, -02 ja -04 (ja toiveissa -06)
Mä en vieläkään osaa tuota täti -sanaa käyttää, kuten voi huomata enkä palstaslangia muutenkaan. Muut taitaa tietää paremmin, mutta liittyykö kertomukseen täti vihreä jne. Eli täti punainen tulee kylään, kun kuukautiset alkaa, vai?
T@hti
Meillä oli jokin aika sitten tuolla syyssäteiden pinossa pohdintaa myös tuosta täti sanasta ja joku tiesi kertoa, että se tulee englanninkielen kuukautisten nimityksestä. En nyt muista sitä mikä se sana oli, mutta sieltä siis kuitenkin. Tosiaan... ei ole neliapilat vielä päässeet sankoin joukoin plussailemaan, mutta toivotaan josko se plussa-aalto nyt vihdoin koittaisi.
Peukutuksia ja tärppi onnea kaikille tasapuolisesti bdbdbd+++++++
Me taidetaankin nyt keskustella täällä ihan kahdestaan haavekuvan kanssa;)
Meilläkin oli eilen tytön 8-vuotis synttärit ja kolmen viikon päästä on toisen tytön 10-vuotis synttärit. Tytöt olivat itse suunnitelleet kaikki ohjelmat ja hyvinhän nuo vieraat näyttivät viihtyvän. Tällä oli mm. tietovisaa, ongintaa ja pullonpyöritystä, mutta en sitten tiedä tykkäävätkö pojat ihan samanlaisista leikeistä.
Sain muuten sen miehen kellistettyä, joten nyt vain odotellaan;)