Lue keskustelun säännöt.
Ekaluokkalainen muuttunut yliherkäksi jankkaajaksi
11.11.2010 |
Meidän reippaasta ja iloisesta ja ehkä vähän herkästäkin ekaluokkalaisesta on tullut syksyn aikana jotenkin yliherkkä pienille päivän tapahtumille. Ja hänen ajatukset jäävät ikäänkuin jumiin, eikä pääse jonkun pienen ikävän tapahtuman yli sitten millään.
Eli jos hän on vaikka vahingossa jalkapallopelin tiimellyksessä kotipihalla potkaissut pallolla kaveria niin, että kaveria on vähän sattunut tai koulussa ulosmentäessä astunut edellä kulkevan kengän kannalle, niin murehtii näitä pieniä ja aikuisen mielestä mitättömiä tapahtumia päiväkausia. Ja tämä vielä senkin jälkeen, vaikka olisi ko. tilanteessa ise pyytänyt toiselta anteeksi ja juttu olisi jo siten sovittu.
Pelkää myös lähes hysteerisesti jälki-istuntoon joutumista, tosin sitä ehkä selittää se, että eräs tokaluokkalainen oli narrannut, että jälki-istunnossa rehtori saattaa lyödä tms. Tämä jälki-istunto systeemi on kyllä sittemmin selvitetty juurta jaksain ja moneen kertaan ja silti asiat jäävät häntä vaivaamaan, eikä tunnu pääsevän niistä yli millään. Ja kyselee illan aika monta kertaa, että eihän hän vaan joudu jälki-istuntoon ja mitä jos "Mikko" kertoo opelle?
Esim. jos katsotaan illalla yhdessä jotain ohjelmaan telkkarista, niin hän saattaa useita kertoja ohjelman aikana taas palata tähän johonkin jo monta kertaa käsiteltyyn aiheeseen ja murehtii, että koskeeko toista ja kertooko opelle ja joutuuko jälki-istuntoon... Ja kyseessä siis esim. kotipihalla sattunut pallon osuminen naapurin lapseen.
Asioita on vatvottu nyt niin monta kertaa, että omat hermot meinaavat mennä tähän jälki-istuntoon joutumis- jankkaamiseen. Tuntuu, että lapsen ajatusmaailma ei nyt mene oikeille raiteille hyvällä eikä pahallakaan, ja levy jää jumittamaan.
Olen pari kertaa (hyvistä aikomuksista huolimatta) jo ärähtänyt lapselle, että nuo jälki-istunto jutut saavat nyt luvan loppua ja että kotipihalla tapahtuneet asiat selvitetään kotona, eivätkä ne liity edes mitenkään kouluun.
Mietityttää oikeasti, että onko lapsen joku todellisuuden hahmottamiskyky jotenkin mennyt vinksalleen, kun ei tätä enää ihan normaalilta tunnu :(
Kommentit (4)
puhumaan yhdessä tästä asiasta. Varmasti uskoisi paremmin kun itse rehtori kertoisi miten asia on, eikä tarvitsisi olla Mikon tai äidin tiedon varassa.
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Sisältö jatkuu mainoksen alla
mutta ekaluokkalaisen kohdalla ei välttämättä ole enää normaalia, että hän kiertää samoissa asioissa ahdistuneena. Alaluokkalaiset saattavat muutamaan kertaan varmistella asioita, myös niitä huolenaiheita, mutta eivät palaa niihin jatkuvasti pitkän ajan päätteeksi. Ahdstuneisuudella on tapana kasvaa ja laajeta koskemaan elämän muitakin osa-alueita. Myös lapsilla, jos he eivät osaa irrottautua niistä.
Ahdistuneisuus voi herkällä lapsella siirtyä ihan tavallisiinkin asioihin, kuten hyönteispelkoon tai siihen, ettei uskalla osallistua liikuntatunneilla, koska pelkää jo etukäteen vahingossa satuttavansa toista ym. Ahdistuneisuus ei aina ole rationaalista.
Oletko kysynyt häneltä voisiko ahdistuneisuuden takana olla jokin ikävä tapahtuma, josta hän ei ole kertonut sinulle. Pieni lapsi saattaa kokoa suurta ahdistusta ja jopa kuoleman pelkoa, jos on tehnyt jotain vääräksi kuvittelemaansa, eikä uskalla siitä kertoa. Esimerkkinä vaikka isomman lapsen uhkailu ym., jos pieni lapsi ei suostu isomman käskytettäväksi tai vaikka tavallisempana vaihtoehtona jonkin toiselle kuuluvan asian rikkominen vahingossa.
Itse ottaisin yhteyttä esimerkiksi kouluterveydenhoitajaan ja kysyisin keinoja purkaa lapsen ahdistusta. Jos hänen mielestään tilanne ei kuulosta normaalilta tai siihen sisältyy riski ahdistuneisuuden pahenemisesta, hän osaa ohjata asiaa eteenpäin. Lapsen psyyke on herkkä, koska häneltä puuttuu vielä niin paljon kokemuksia "elämän kantamisesta" ja keinoja kontrolloida tuntemuksiaan. Usein ongelmat eivät häviä itsestään vaan lapsi todella kaipaa apua "ylösnousuun".
Minun ei ole tarkoitus pelotella, voi olla, että kyseessä ei ole kirjoittamani kaltainen tilanne. Vaan ihan normaalia kasvuun liittyvää ahdistuneisuutta (ei ihan kuulosta kyllä siltä), koska lapset ovat kehityksessään ja henkisen hyvinvoinnin tukemisen tarpeessaan erilaisia. Luulen, että sinä äitinä huomaat kyllä, jos lapsesi käytös ei ole enää normaalin rajoissa. Harvoin ihmiset aivan turhasta huolestuvat.
Vakava ahdistuneisuushan on mielenterveysongelma, joten siihen kannattaa hakea ajoissa apua. Ne harvoin katoavat itsestään tai pelkin kotikonstein.
toiseksi lapseksi... Hermoja koettelevaa, mutta yritän ymmärtää että pelot ja herkästi tulevat itkut kuuluvat tähän ikään ja elämänvaiheeseen.
taitaa olla ikään kuuluvaa ja koulu tuntuu olevan vielä jännittävä paikka