Onko normaalia että 3-vuotias puhuu kuolemasta?

Ainakin omia lapsiani on kuolema kiinnostanut suht samoihin aikoihin, eikä myöskään ole kukaan sukulainen tai läheinen kuollut. Toisaalta kakkosen mielenkiinto alkoi jo ennen kuin täytti kolme, mutta niihin aikoihin meiltä kuoli kissa.



Itse olen rehellinen ja jos lapsi kysyy, myönnän, että joskus lapsiakin kuolee. Sanon myös että me kaikki kuollaan joskus. Toisaalta painotan aina, että toivottavasti kuitenkin vasta vuosien ja vuosien päästä. Meillä siis ainakin lapsia on kuolema kiinnostanut juuri 3-4 vuoden iässä.

kerhossa oli pyhäinpäivästä puhuttu ja kuolemasta.

meillä alkoi kuolema-aiheen käsittely lapsen ollessa kolme ja lueskelin aiheesta jonniin verran. tuossa iässä alkaa käsittääkseni lopullisesti hahmottua erillisyys äidistä ja sitä kautta oma persoona. ja se, että äiti ja isä eivät ole siinä vieressä aina. kuoleman käsittely on tärkeä kehitysvaihe jos oikein olen tajunnut.

Esikoista pelotti kolmen vuoden iässä, että minä (äiti) kuolen. Myöhemmin häntä alkoi pelottaa, että hän itse kuolee. Kakkosta taas kuolema enemmänkin kiinnostaa kuin pelottaa.

on epänormaalia, miten vähän kulttuurissamme kuolemasta puhutaan! Lapsesi on mielestäni hyvällä tiellä kun käsittelee vaikeitakin aiheita, ja vielä puhuu niistä!



Puhu vain lisää. Juttelette miten ihanaa elämä on ja miten kaikki me synnytään ja kuollaan. Jokaisen uskonnollisesta vakaumuksesta riippuu, miten sen asian esittää, mutta aika neutraali ja kaunis tapa on sanoa että ennen kuin synnyit meille olit odottamassa äidin toiveena ja rakkauden tähtenä ja sinne palaat sitten kun kuolema tulee. Voitte kävellä hautausmaalla. Puhua siitä, että sinä pidät hänestä aina huolen. Älä kuitenkaan noin yksiselitteisesti sano että me eletään vielä kauan, kun et sitä voi luvata. Kysele mielummin, mikä siinä pelottaa. Lupaa, että vaikka kaikki joskus kuolemmekin, rakkaus säilyy silti.



Miellän, että 3-vuotiaalle itsenäistyminen alkaa olla pääteemaa. Siinä sitten miettii, miten pärjää ilman äitiä jne. Lapsesi alkaa hahmottaa omaa erillisyyttään. Ja hiljalleen aavistella myös omaa rajallisuuttaan ja kuolevaisuuttaan. Oppiiko sitä elämän aikana kukaan täysin tajuamaan? Mu

kerhossa oli pyhäinpäivästä puhuttu ja kuolemasta.

alkoi myös puhua kuolemasta kun kerhossa oli siitä puhetta. Kerho-ohjaaja varoittikin tästä kun hain lasta. Jälkeen päin poika on maininnut, että kaikki kuolee ja heistä tulee enkeleitä. Hieman vaikea aihe kyllä, mutta en ole sen enempää yleensä puhunut mitään, kun lapsi ei ole kysynyt, ainakaan vielä.

että aihe on aikuisille vaikea, ei lapsille. omassa perheessä olen ainakin halunnut aina lisätä avoimuutta ja puhumisen kulttuuria, mistään asiasta ei tarvitse vaieta. kuolemastakin puhuttu avoimesti, eikä siitä ole tullut mitään pelottavaa märäkölliä nyt jo isommille lapsille.

Hyvin kirjoitettu ja kuolema ilmaistu kauniisti sekä lapsentasoisesti, hyvä "kaiku" jättäen. Otan apuja tekstistäsi seuraavan kerran kun kuolema tulee taas käsiteltäväksi, kiitos kiitos!



Tällaisten helmien takia luen av:ta.

kun esikoululaiseni ilmoitti silmät kirkkaina, että hänestä tuntuu, että hän kuolee ennen kuin on aikuinen. Kuulosti todella hurjalta "ennustukselta", mutta selitin lapselle rauhallisesti, että tällaiset ajatukset kuuluu isoksi kasvamiseen ja että lapsena kuoleminen on harvinaista. Kehotin myös olemaan murehtimatta asiaa ja sanoin, että se, että tällaisia ajatuksia tulee, ei tarkoita, että niin myös tapahtuisi. Lapsi itse puhui asiasta hyvin rauhallisesti ja luonnollisesti, ihan kuin mistä tahansa. Kyllähän se oli aika hurja keskustelu, mutta toisaalta lapsen rehellisyys ja rohkeus puhua kaikesta on aika liikuttavaa.

t 6.

ap