Jos lapsella on ollut yksi korvatulehdus 3 vuotta sitten, estääkö vakuutuksen saannin?
tai suljetaanko korvatulehdus pois vakuutuskorvaukseen oikeuttavien sairauksien listalta?
Kommentit (3)
eiköhän ne korvatulehdukset sulje pois vakuutuksista. Ainakin näin meillä, kun lapselle kilpailutettiin vakuutusta monesta yhtiöstä.
kysyttiin sairauksista kahden viime vuoden ajalla. Pojalla oli ollut korvatulehdus, joten ne suljettiin ulkopuolelle. Jos olisin tiennyt aikarajasta, olisin tietysti voinut taktikoida ja odottaa vakuutuksen ottamisen kanssa, niin että aikaa olisi kulunut yli 2v. Katso vakuutuksen hakulomakkeet, niissä kerrotaan miltä ajalta sairaushistoria vaaditaan. Ja ei korvatulehduksen takia koko vakuutusta evätä, ne vain suljetaan ulkopuolelle, niistä ei siis saa korvausta. Eri vakuutusyhtiöillä voi tietysti olla hieman eri käytännöt.
mutta eri yhtiöiden vakuutusehtoja lukiessani sain käsityksen, että sulkevat korvatulehdukset vakuutuksen ulkopuolelle.
Kannattaa soitella tai meilata yhtiöihin ja kysellä, miten on.