Enpä olisi uskonut että tällainenkin ongelma voi olla eskarin kanssa
Yleensä heitän vaan lapsen eskariin ja odotan pihassa että tulee autolle, mutta JOKA jumalan kerta kun menen sisälle asti aamu- ja iltapäiväkerhon pitäjä kehuu vuolaasti lastani. Tänään taas sain kuulla miten lapsi on niin "reipas" ja "ihan huippu". Ja ei siinä mitään, mutta kun muut lapset ovat yleensä siinä kuuloetäisyydellä :(. Pelottaa että rupeavatko karsastamaan kilttiä lasta. Lapsi itsekin sanoi yksi päivä että miksi X sanoo aina minusta. Tuntuu vaikealta tällaisestakaan "valittaa" mukaville kerho-ohjaajille. Millä sanoilla? Ja aina ne muut lapset on siinä sitten senkin kuulemassa. Soittaminen tuntuu sekin aika mahdottomammalta ajatukselta.
No joo. Ei kai tämä maata kaada, mutta helpotti jo kun sain avautua.
Kommentit (5)
lapsesi tarvitsee myönteistä palautetta jostain syystä.
Jos sama ihminen aina hehkuttaa, pidän pitemmän päälle outona, jopa kipeänä. Ehkä veisin lapsen johonkin toiseen paikkaan.
Kaikkiaan outo kuvio jotenkin.
jotta hän huomaisi miten on oppinut/ tai ottaa toiset huomioon jne
Tänään esim. ohjaaja sanoi että x-luokkalaiset oli ihan mahdottomia ja joutui puhutteluun jne. Ja oletteko ihan varmoja että tämä on hvä stragetegia muiden lasten kannalta että samaa lasta aina kehutaan ja muita ei? Eikö se vaikeuta lapsen asemaa muitten silmissä? Eikö pitäisi sanoa lapselle kahden kesken ohimennen eikä niin että koko ryhmä on kuulemassa?
Ja näitä kehuvia ohjaajia on kaksi, aamussa ja illassa oma.
ehkä opet haluavat viestittää kaikille, että hyvällä käytöksellä saa myös huomiota. Yleensähän se menee niin, että kiltit saavat olla hiljaa nurkassa kun villit häiriköt saavat kaiken huomion.
Näin minä toimin kotona omien lasteni kanssa. Yritän palkita positiivista ja haluttua käytöstä ja ignoorata huonoa. Ainakin meillä toimii hyvin.
jotta hän huomaisi miten on oppinut/ tai ottaa toiset huomioon jne