Miten voitte sanoa, että rakastatte yhtä paljon mahassa olevaa lasta

aika monelle oikea rakkaus syntyy kuitenkin vasta myöhemmin, kun oppii tuntemaan lapsensa.

no mutta ok, kyllähän tietty se on osittain totta että sitä rakastaa jonkinlaista mielikuvaa siitä vauvasta, kun häntä ei ole vielä nähnyt. Mutta kyllä se rakkauden tunne voi olla yhtä voimakas.

Ja olenhan minä tuntenut heidät, nähnyt viitisen kertaa ultrassa kummankin, tiennyt, milloin nukkuvat ja milloin heräävät, molemmat ovat pitäneet musiikista, olleet rauhallisia jne. Jälkimmäinen lapsi oli vielä pitkään perätilassa ja pää tuntui selvästi tuossa ylävatsalla, joten silittelin hänen päätään usein. Nytkin pikkuinen nukahtaa yleensä heti, kun silitän päätä :)



Minä olen rakastanut lapsiani jo vatsassa, ja olo on ollut molemmilla kerroilla jotenkin tosi tyhjä synnytyksen jälkeen, olen tavallaan kaivannut sitä mahavauvaa, vaikka hän konkreettisesti jo on siinä käsivarsilla.



Toki rakkaus kasvaa vielä siitä, mutta rakkauden määräähän ei voi mitata.

en ole kyllä mahavavaa rakastanut yhtä paljon kuin sitä ulos tullutta. EHkä tarvitsen enemmän konkretiaa kuin moni muu.. kai rakkaus aina on mielikuvia loppupeleissä...

Olipas syvällistä

-ap

Ja olenhan minä tuntenut heidät, nähnyt viitisen kertaa ultrassa kummankin, tiennyt, milloin nukkuvat ja milloin heräävät, molemmat ovat pitäneet musiikista, olleet rauhallisia jne. Jälkimmäinen lapsi oli vielä pitkään perätilassa ja pää tuntui selvästi tuossa ylävatsalla, joten silittelin hänen päätään usein. Nytkin pikkuinen nukahtaa yleensä heti, kun silitän päätä :)

Minä olen rakastanut lapsiani jo vatsassa, ja olo on ollut molemmilla kerroilla jotenkin tosi tyhjä synnytyksen jälkeen, olen tavallaan kaivannut sitä mahavauvaa, vaikka hän konkreettisesti jo on siinä käsivarsilla.

Toki rakkaus kasvaa vielä siitä, mutta rakkauden määräähän ei voi mitata.

vaikka ei edes tiedä, että miehellä on toinen nainen, ehkä kokonainen toinen elämä.

Kyllä vauva 9 kk aikana melko konkreettiseksi monelle äidille tulee.

Ei puhuta näkemisestä vaan luonteesta.

Ainakin itse olen hyvin kiintynyt lapseeni jo siinä vaiheessa kun ovat olleet vasta vatsassa. Jo silloin lapsilla on selvästi omat erityiset piirteensä. Vastaavat potkuilla silitykseen tai puheeseen tai reagoivat lauluuni tai musiikkiin. Jo silloin he ovat maailman ihanimpia lapsia = omia rakkaita murusiani.



Ja jos sitten raskaus menee kesken, on se kuin otettaisiin yksi jo syntyneistä pois.



Olisi hienoa jos pystyisi joissain tilanteissa kivettämään itsensä ja ajattelemaan järjellä, ei tunteilla. Äidin rakkautta vaan on vaikea selittää järjellä.

mutta valtavan paljon kyllä, niin paljon etten osannut kuvitella että rakastaisin sitä vielä enemmän sitten kun se on mahan ulkopuolella. Luulin siis etten koskaan rakastaisi sitä ihan yhtä paljon kuin esikoista, mutta siinä olin kyllä väärässä.

Toisaalta esikoinen on minulle varmasti tätä syntymätöntä tutumpi (nyt rv 36+), mutta kyllä rakastan tätä syntymätöntäkin. Enemmän kuin esikoista sen ollessa mahassa, koska silloin en oikein osannut kuvitella mahasta tulevan ihmisen oikeasti. Mutta onhan se esikoinen tutumpi ja sitä kautta ehkä helpommin rakastettava.. tai jotain.

se ole siltä syntyneeltä lapselta pois,jos / kun rakastaa maha-asukkia.

Rakastan kyllä tätä mahassani kasvavaa lasta jo valtavasti, mutta ei sitä nyt ihan voi siihen kuitenkaan verrata miten rakastan esikoistani. Jos minun nyt esim olisi PAKKO valita jommankumman kuolevan, niin eipä olisi vaikea päätös. Äärettömän suuri suru tulisi kyllä kummastakin, mutta kyllä esikoisen menettäminen olisi paljon paljon sietämättömämpi ajatus.



Sitten kun tämäkin vauva syntyy, uskon pian rakastavani häntäkin samalla tavoin kuin esikoista.

Minä ainakin voin sanoa etten ole rakastanut mahassa olevia yhtä paljon kuin maailmassa olevia. Mulla on kolme lasta joista keskimmäinen kuoli syntyessään. Surinhan minä häntä ja tavallaan suren ja kaipaan vieläkin, mutta kyllä mä silti voin sanoa että takuulla olisin surrut elävän lapsen kuolemaa paljon enemmän. Kun mahavauva kuolee (mulla rv 34), sen mukana kuolee unelmat ja toiveet siitä mitä olisi voinut olla. Kun jo syntynyt lapsi kuolee, kuolee jollain tapaa paljon enemmän. Tai näin ainakin mä koen asian.

...

Ja jos sitten raskaus menee kesken, on se kuin otettaisiin yksi jo syntyneistä pois.

Olisi hienoa jos pystyisi joissain tilanteissa kivettämään itsensä ja ajattelemaan järjellä, ei tunteilla. Äidin rakkautta vaan on vaikea selittää järjellä.