Onko sinulla lonkan nivelrikko? Minkälaisia oireita sinulla on?
Jos vielä hyviä jumppasivulinkkejä, niin suurkiitos!
Kommentit (8)
Vaiva todettiin, kun olin 36-vuotias, syynä rakenteellinen vika. Alkuaikoina lonkka yhtäkkiä "romahti" alta vaikka seistessä, kipu oli todella voimakas. Myös liikerajoituksia tuli aika pian, oli esimerkiksi hankala vetää polvet koukkuun lähelle vatsaa/rintaa. Nykyään sujuu paremmin, kun olen venytellyt.
Lisäksi kiertoliikkeet (lonkan sisäkierto) ovat hankaloituneet, ja juoksun jälkeen on kipuja nivusessa ja sisäreidessä, ei siis niinkään lonkan kohdalla. Enää en juuri juoksentele. Mutta on yleistä että lonkkakipu säteilee juuri sisäreidelle ja nivuseen.
Kannattaa venytellä lähes päivittäin ja aina liikunnan jälkeen. Normaalit takareiden, etureiden ja pakaran venyttelyt, mahdollisesti piriformis.
Vesijuoksu on hyvää liikuntaa, samoin salilla lantiota, reisiä ja pakaroita vahvistavat liikkeet. Kannattaa käydä lonkkavaivaan erikoistuneella fysioterapeutilla, heillä on paljon tietämystä asiasta ja osaavat rakentaa sopivan kuntoutusohjelman juuri sinulle. Jos sinulla on rahaa, käy lisäksi vaikka omalla kustannuksella ammattitaitoisella fysiatrilla tai ortopedillä.
Nivelrikolle on tyypillistä, että siinä tulee pahenemiskausia, välillä saattaa olla lähes oireetonta. Itselläni on takana lähes vuoden pahempi kausi, ja minua oltiin jo lähettämässä tekonivelleikkaukseen, mutta niin vaan selviydyin taas kerran.
Missä päin asut, AP?
Tsemppiä!
Varsinaisesti lonkan vuoksi en ole lääkärissä käynyt, maininnut kyllä useallekin jalan kivusta, kun muun syyn vuoksi (puhkesi sidekudossairaus) olen joutunut käymään. Reumatologin lähetteellä jalka ultrattiin tukoksen varalta, mutta tukos se ei ollut. Olen sitten pähkäillyt, että olisi tuosta lonkasta johtuvaa.
Lonkat ovat vaivanneet aiemminkin, mutta viimeisen vuoden aikana särky on ulottunut juuri tuonne reiteen ja nivusiin, toinen pahemmin. Myös sääri särkee aika paljon. Helpottavaa kuulla, että tuota nivussärkyä on muillakin, sitä pelästyin aika tavalla, kun alkoi.
Kuvattu ei lonkkia ole ja olen tällä erää niin väsynyt lääkärissä juoksemiseen, että yritän nyt saada liikunnalla jotain helpotusta. Nukkuminen kyljillä on ajoittain tukalaa, mutta sitten tulee taas parempi jakso. Kiitos vielä teille! Ai niin, pääkaupunkiseudulla asun.
t. ap
Kuinka vanha olet? Joudutko leikkaukseen? Mitä lääkkeitä syöt? Mulle lääkäri sanoi, että näiden kuvien perusteella ei vielä pitäisi olla kamalan paljon kipuja. Odottelen kipujatkoa.
Oxiklorin 300 mg, joka on tuon muun sairauden nivel- ja lihaskipuihin. Myös kasvojen luuston kulumiseen vaikuttaa ehkä hidastavasti. Kipulääkkeenä Pronaxen.
Kyselin ap asuinpaikkaasi, koska asun itsekin pk-seudulla ja olen löytänyt täältä todella hyviä ammattilaisia. Jos on varaa mennä yksityiselle, suosittelen lämpimästi Ortonin sairaalaa. Siellä on hyvät lääkärit, kuntoutusta, liikuntaryhmiä,... Ja lisäksi mm. pelkästään lonkan vaivoihin erikoistuntta henkilökuntaa.
Myös Nivelyhdistyksellä on paljon toimintaa, samoin webbisivut, osoitteessa niveltieto.net/nivelklubi.
Ihan hyvin siis toimii. Kannattaa kysellä noista fysioterapeuteista, paljonko ne maksavat. Toisaalta, pari aikaa, joiden aikana saat jumppaohjeet, saattaa olla sen satasen väärtti.
Jos mahdollista, koita päästä työterveyden tai julkisen puolen kautta magneettikuviin. Ainakin meillä työterveys antoi magneetitkuvat mukaan ja menin kuvien kanssa Ortoniin. Säästin näin yksien magneettikuvien kustannuksen. Kannattaa ainakin tiedustella asiaa.
lähteä käymään. Voivatkohan antaa lähetettä eteenpäin, jos tarvis? Pitkä kuntoutus maksaa varmaan hirveästi ja kuvaukset yms.
Nivelklubin puolella kävinkin jo kurkkimassa, paljon hyvää ja asiallista tietoa, kiitos!
Kuinka vanha olet? Joudutko leikkaukseen? Mitä lääkkeitä syöt?
Mulle lääkäri sanoi, että näiden kuvien perusteella ei vielä pitäisi olla kamalan paljon kipuja. Odottelen kipujatkoa.