Suututtaa ja pelottaa :((( Ostettiin talo,
meidän unelmien talo. Muuten hyvä, mutta täällä taitaa kummitella :/
Tavarat siirtyy itsestään paikasta toiseen, kuuluu outoja ääniä, ovet avautuu ja menee kiinni itsestään, tunnen että joku katselee... En uskalla olla täällä yksin, en edes lasten kanssa. Kohta loppuu hoitovapaa ja koululaisen pitäisi olla iltapäivät yksin kotona, kauhistuttaa jo ajatuskin.
Kommentit (60)
Meilläkin on kummituksia.
Siirtelevät tavaroita, huonekaluja ja mattoja ihan jatkuvasti. Jopa painavan sohvan alta kiskovat maton kulman pois (sinne olen maton kulman laittanut että pysyisi paikoillaan).
Nytkin on olkkari täynnä kaikenmaailman pehmoeläimiä ja örkkejä ja matot ihan oudoissa paikoissa =o
ja siis myös meillä koko perhe koki näitä tilanteissa, joita kukaan meistä ei voinut olla aiheuttamassa. Meillä auttoi vaan muutto.
jossa tehtiin veritekoja kansalaissodan aikaan?
jossa tehtiin veritekoja kansalaissodan aikaan?
että henkimaailmaa ei ole lainkaan olemassa? Uskomatonta, ei nämä tapahtumat nyt niin harvinaisia ole. Tuttavani asunnossa oli samanlaista, myös edellisisllä asukkailla oli ollut. Tiedän lisäksi yhden julkisen rakennuksen, missä kummittelee.
Joskus ovet voivat mennä itsekseen kiinni (ei nyt ihan kiinni asti tai säppiin) ja siinä ei ole mitään omituista. Meillä ilmeisesti ilmanvaihto vetää keittiön ja lastenhuoneen ovea kiinni. Mieheni on nähnyt, kun ovi sulkeutuu itsekseen. Voi johtua myös, jos seinä on ajan mittaan painunut alaspäin tai on rakenteissa jotain muuta esim. vinoutta. Myös äitini kotona wc:n ovi sulkeutuu itsekseen. Elä huoli!!
ja siis myös meillä koko perhe koki näitä tilanteissa, joita kukaan meistä ei voinut olla aiheuttamassa. Meillä auttoi vaan muutto.
Minustakin tuntuu että varmasti muutamme pois. Me kun oltiin niin innoissamme tästä talosta :(
a+
vanhassa ok-talossa ja joka syksy, kun ilmat kylmenee, pieniä eläimiä (hiiriä yms) menee seinien väliin ja sisäkaton päälle lämmittelemään. Ne sitten rapsuttelevat siellä ja kipittävät ympäriinsä, toisinaan saavat aikaan ällistyttävän kovaakin meteliä. Kerran olin ihan varma, että siellä laukkaa vähintään lampaan kokoinen eläin =).
Kummat äänet kuuluvat vanhoihin taloihin. Ilman kosteuden ja lämpötilan muuttuessa myös rakenteet risahtelevat ja paukahtelevat ja se saattaa kuulostaa oven paukkeelta.
Joskus ovet voivat mennä itsekseen kiinni (ei nyt ihan kiinni asti tai säppiin) ja siinä ei ole mitään omituista. Meillä ilmeisesti ilmanvaihto vetää keittiön ja lastenhuoneen ovea kiinni. Mieheni on nähnyt, kun ovi sulkeutuu itsekseen. Voi johtua myös, jos seinä on ajan mittaan painunut alaspäin tai on rakenteissa jotain muuta esim. vinoutta. Myös äitini kotona wc:n ovi sulkeutuu itsekseen. Elä huoli!!
oikeasti ollaan pohdittu järkeviä selityksiä tälle kaikelle. Jos ovet menisivätkin vain kiinni itsestää, mutta ne myös aukeavat itsestään. Eli sama ovi saattaa tehdä kumpaakin.
ap
Meillä on myös jonkilainen henkiolento kotonamme, mutta koskaan en ole pelännyt, joten olen ajatellut hänen olevan hyväntahtoinen.
Meilläkin kuuluu selviä askelia, kodinkoneita menee itsestään päälle ja sammuu, yksi ulko-ovi on mystisesti auki usein, kuin olisi ovi avattu ja suljettu muttei vedetty ovea kunnolla lukkoon.
Parfyymin tuoksua tunnen usein, ilmavirtaa kuin joku kävelisi ohitseni, olen herännyt usein päiväunilta siihen kun minua on joku kutsunut, muttei ketään ole paikalla.
Lapseni koru oli melkein vuoden hukassa mutta nyt löytyi paikasta jossa se ei yksikertaisesti ole voinut olla.
Viimeisin ja minusta koomisin juttu oli, kun siivosin kuiva-ainekaappia ja löysin kaapin päältä kuivattuja herneitä kourallisen. Lapseni ovat niin pieniä etteivät ole niitä sinne voinut laittaa ja toisekseen säilytän herneitä saman kaapin ylimmällä hyllyllä perimmäisessä nurkassa joten en ymmärtää miten ne sinne kaapin päälle ovat voineet hyppiä...

vanhassa ok-talossa kun olin lapsi.
Muistan kuinka yhden talven aikana oli kaapissa olleisiin kenkiini ilmestynyt auringinkukansiemeniä =D. Kaikenlaisia ääniäkin siellä kuului, niinkuin nyt vanhoissa taloissa ruukaa kuulua. Hiiriäkin siellä oli.
Nykyisessä kodissani lasten kauko-ohjattavat lelut saattavat mennä itsestään päälle ja siirtyillä paikasta toiseen. Mitä lie häiriöitä.
Joo, ja tavaroita meillä löytyy ties mistä ihmeellisistä paikoista, mutta ollaan pistetty se lahopäisyyden piikkiin.
Sille en ole vielä keksinyt selitystä, miksi toisinaan astikaappiin ilmestyy tahmeita ruskeita (yskänlääkkeen näköisiä) roiskeita. Oviin, seiniin, hyllyihin ja astioihin aivan kuin jokin ötökkä olisi siellä räjähtänyt.
Siltikään en usko että meillä kummittelisi.
mutta se oli rakennettu tontille, jossa sijaitsi ennen vanha talo. Meillä näiden askelien yms. lisäksi oli ongelmana sähköt. Sähköt meni tosi usein pois päältä, hälytykset alkoi itsestään huutamaan yms. Sähkömiehiä ramppasi ihmettelemässä, eivät löytäneet selitystä tälle. Meillä tosiaan auttoi vaan muutto, uudessa talossa ei ole kertaakaan ollut mitään outoa. Ihmiset ihmetteli, että miksi muutettiin, kun oli niin ihana talo, mutta eihän tuota voinut selitykseksi antaa (kuten tästäkin ketjusta hyvin näkee...). Seliteltiin sitten muita ympäripyöreitä juttuja syyksi muuttoon. En kyllä muuttaisi siihen taloon takaisin, vaikka saisin sen ilmaiseksi.
tekisit niin, että kerran kun miehesi menee lasten kanssa vaikka pihalle tai kävellylle, laitat videokameran päälle ja huudat niin lujaa kuin kurkusta lähtee MENKÄÄ POIS TÄÄLTÄ!!!! TÄMÄ ON MEIDÄN KOTI! MENKÄÄ JO POIS ÄKKIÄ!!!!!
Se varmaan auttaa.
tekisit niin, että kerran kun miehesi menee lasten kanssa vaikka pihalle tai kävellylle, laitat videokameran päälle ja huudat niin lujaa kuin kurkusta lähtee MENKÄÄ POIS TÄÄLTÄ!!!! TÄMÄ ON MEIDÄN KOTI! MENKÄÄ JO POIS ÄKKIÄ!!!!!
Se varmaan auttaa.
Nykyisessä kodissani lasten kauko-ohjattavat lelut saattavat mennä itsestään päälle ja siirtyillä paikasta toiseen. Mitä lie häiriöitä.
Jos kauko-ohjattavaa lelua ei ole laittanut pois päältä (auton pohjasta off nappi), niin auto käynnistyy ja ajelee silloin tällöin jonkin matkaa muistuttaakseen, että napsauttakaa pois päältä ettei patterit kulu.
että voit myöhemmin katsoa mitä tapahtui. näkyikö outoa tms. tai jos joku hyökkää kimppuusi niin jälkipolvet näkee mikä tai kuka se oli.
että voit myöhemmin katsoa mitä tapahtui. näkyikö outoa tms. tai jos joku hyökkää kimppuusi niin jälkipolvet näkee mikä tai kuka se oli.
jotta sitä voidaan käyttää todistusaineistona sinua vastaan tulevassa huoltajuuskiistassa...
Olen agnostikko, mitä kummituksiin tulee, joten en epäile ap:n kertomaa. Tämä voi johtua myös jostain yliluonnollisesta.
Mutta mitenkäs pikkueläimet? Hiiret ja päästäiset voivat elää rakenteissa ja pitää pientä ääntäkin.
Myös lautalattiat, puuseinät ym. elävät ja päästävät ääniä. Etenkin lämmönvaihtelut vaikuttavat tähän. Kun kosteus vähenee alkaa kuulua jos vaikka mitä.
Minä myös yrittäisin ensiksi puhua äänien ja tavaroiden siirtelijän kanssa. Se voi olla vaikka teidän kotitonttu, joka huolehtii teistä! Ja kaikillapa ei sellaista olekaan. Jo tuo, että kirja on laitettu hyllyyn on hyvä esimerkki. Ehkä testaisin niin pitkälle, että jättäisin astiat korjaamatta pöydästä ja odottaisin menisivätkö ne tiskariin tai puhtaina kaappiin.
Itse en vosi koskaan ostaa taloa tietämättä koko historiaa.
juttele hälle. Sano, että tämä on nyt teidän perheenne asunto ja tämän toisen kuuluisi olla muualla. Käske lopettaa asunnossa kulkeminen. Kehota häntä lähtemään valoon, siellä on parempi.