Lue keskustelun säännöt.
Minullapa on kaksi "kivaa" "ystävää".
30.10.2010 |
Ja tarkoituksella molemmat sanat erikseen lainausmerkeissä.
Toinen, jonka kanssa olemme tunteneet noin 25 v. ei koskaan kiitä eikä onnittele mistään. Olen hänen esikoisensa kummitäti ja koskaan en ole yhtään kiitosta saanut mistään lahjasta, en yhdestäkään. Lapsi on jo 13 ja mikään ei ole ollut kiitoksen arvoista. Tuo lapsi ei koskaan huomioi minua mitenkään, ei edes tervehdi jos jossain näkee.
Tai jos onnittelen tätä "ystävääni", kortilla, viestillä, lahjalla, millä vain, niin kiitosta ei silloinkaan kuulu. Viikko sitten onnittelin, ei mitään.
Nyt sitten tämä "ystävä" kysyi mitä kuuluu. Vastasin ja kerroin myös että vaihdoin työtä ja sain hyvän nimityksen. Arvatkaa mikä oli vastaus? Hän luetteli työpäivänsä ja vapaapäivänsä! Ehei, ei onnitteluja.
Toinen "ystäväni" täytti tänään vuosia. Onnittelin ja kyselin TAAS kuulumisia. Ei mitään. Ei vastausta. Tosin kuukausi sitten ilmoitti olevansa srk vaaleissa ehdolla ja toivoo ääniä. Miksi hitossa äänestäisin? Pyysin häntä kuopuksemme kummiksi ja hän kieltäytyi. Nauroi vain. Ehei. En äänestä, en todellakaan .
Että tällaisia "ystäviä" minulla. Nyt taisi tulla mitta täyteen. En minä saa onnitteluja synttäripäivänä, miksi minä onnittelisin? Tai muistaisin? En. En enää.
Kommentit (2)
sosiaalisesti hiukan rajoittunut ;) Jos ilmoitan vaihtaneeni alaa niin hän toteaa, että yäk, en tykkäsi. Jos kerron katsovani jotain leffaa/elokuvaa niin hän toteaa ettei kiinnosta moiset ohjelmat. Hän myös kertoo kuinka miehensä saa säästää talonrakennusta varten, mutta hän aikoo matkustella kuten ennenkin. Joo-o, meitä on moneksi ;)
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Minulla on yksi hyvä ystävä, juuri tuollainen. Tai ainakin hän muistaa tavatessamme mainita, että olen hänelle tosi tärkeä. Hän on lapseni kummi, mutta ei huomioi mitenkään. Tuntuu pahalta, kun ei ole koskaan edes onnitellut. Jos laitan hänelle sähköpostia ja kyselen kuulumisia, ei hän koskaan vastaa. Tai vastaa hän, mutta joskus kuukauden tai kahden kuluttua, kun hänellä on jotain kerrottavaa, mitä hienoa hänelle on tapahtunut. Ei hän kysele koskaan mitä minulle kuuluu. Tai jos kerron jotain surullista, mitä minulle on tapahtunut. Jos teen sen sähköpostitse, ei tule mitään vastausta. Jos kerron sen nenätysten, hän vain sanoo, että onneksi hänelle ei ole tapahtunut mitään tuollaista.