Tapahtumat

Kun kirjaudut sisään näet tässä ilmoitukset sinua kiinnostavista asioista.

Kirjaudu sisään

Mikä tekee ihmisestä neuroottisen jännittäjän/sosiaalisesti pelokkaan/paniikkihäiriöisen? MIKÄ?

Vierailija
30.10.2010 |

Olen 34v ja kärsinyt kaikista noista lähes koko elämäni. Enkä kai vapaudu koskaan! Lääkkeen vaihto juuri menossa ja aloitin jälleen uudestaan terapian.. kuinkahan monta vuotta olenkaan niissä käynyt :/

Kommentit (10)

Vierailija
1/10 |
30.10.2010 |
Näytä aiemmat lainaukset

Huono itsetunto?



Mulla oli myös paljon tuollaisia ongelmia muutama vuosi sitten. Sitten luin kirjan (jonkun hypnotisoijan kirjoittama joka oli huomannut saavansa ihmiset hypnoosissa tilaan ennen syntymäänsä) jossa sanottiin että ihminen on itse valinnut elämänsä ja sen ongelmat, joista uskoo selviävänsä. Näin kasvaa aina vahvempia sieluja. Muhun se jotenkin kolahti ja aloin elää stressittömämmin että eihän tässä mitään hätää ole ja selviän ihan ok kunhan en ota liikaa stressiä. Yllättäen paniikit alkoivat sen jälkeen väistyä ja elämä normalisoitua.

Vierailija
2/10 |
30.10.2010 |
Näytä aiemmat lainaukset

Ainakin omalla kohdallani olen saanut elämäni aikana niin paljon negatiivista palautetta itsestäni ja olemuksestani, että olen enemmän tai vähemmän sosiaalisesti pelokas. En koskaan lähesty ihmisiä esim. avaamalla keskustelua, eipä tosin minuakaan lähestytä. Olen kai sitten jotenkin torjuvan näköinen? Jännittäjä en ole, paniikkihäiriöitä minulla on ollut masennuksien yhteydessä, mutta onneksi ei ole ollut kumpaakaan pitkiin aikoihin, kaikesta huolimatta...Olen 44.

Sisältö jatkuu mainoksen alla
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Vierailija
3/10 |
30.10.2010 |
Näytä aiemmat lainaukset

Lääkäri kysyi ensimmäiseksi onko suvussani muilla tälläistä. No isälläni oli. On kai jollain tasolla periytyvää ja tietenkin pelkään että lapseni saavat sen.



Uskon että jokainen ihminen jännittää omalla laillaan erilaisia tilanteita, se ei ole outoa. Itse en myöskään tunne mitään sosiaalisten tilanteiden pelkoa, mutta jännitän jos tuntuu että joudun olemaan katseiden kohteena. Ja jännittämiseni näkyy tärinässä, joka tuntuu välillä vihonviimeiseltä muodolta. Pahimmissa tilanteissa sydän hakkaa, kun pelko menee övekriksi.

Vierailija
4/10 |
30.10.2010 |
Näytä aiemmat lainaukset

itsemurhia ja henkisiä romahduksia.

Huono itsetunto?

Mulla oli myös paljon tuollaisia ongelmia muutama vuosi sitten. Sitten luin kirjan (jonkun hypnotisoijan kirjoittama joka oli huomannut saavansa ihmiset hypnoosissa tilaan ennen syntymäänsä) jossa sanottiin että ihminen on itse valinnut elämänsä ja sen ongelmat, joista uskoo selviävänsä. Näin kasvaa aina vahvempia sieluja. Muhun se jotenkin kolahti ja aloin elää stressittömämmin että eihän tässä mitään hätää ole ja selviän ihan ok kunhan en ota liikaa stressiä. Yllättäen paniikit alkoivat sen jälkeen väistyä ja elämä normalisoitua.

Vierailija
5/10 |
30.10.2010 |
Näytä aiemmat lainaukset

arvelen että tässä on perittyä taipumusta molemmilta vanhemmilta. Sain lapsena hirveen paljon kuulla haukkumisia ja sain paljon tukkapöllyä, piiskaa jne. Olin tosi pelokas lapsi, pelkäsin kaikenlaisia asioita. Varsinkin epäonnistumista. En kertonu kotona koskaan jos olin töpännyt.



Mäkin lääkityksellä ollut kolmisen vuotta, en pärjää ilman niitä, olen koettanut vähentää mutta oireet palaa heti. Myös jos olen kovin stressaavassa tilanteessa, yliväsynyt tai tapahtuu jotain mikä järkyttää, voin saada edelleen lieviä paniikkikohtauksia.



Olen ajatellu, että jos tartten lääkkeitä loppuikäni, niin se on sit niin. Ei se tee musta huonoa ihmistä. Joutuuhan diabeetikotkin käyttämään insuliinia pysyäkseen hengissä.

Vierailija
6/10 |
30.10.2010 |
Näytä aiemmat lainaukset

Tietty perimä, herkkyys ja alttius, siihen yhdistettynä ympäristöstä saadut kokemukset, varhaisen hoivan laatu. Ja aikuisena omat voimavarat, valinnat, kyky käsitellä omia tunteitaan ja ajatuksiaan.



Lääkehoito voi tosiaan olla tarpeen, jos on perinnöllisesti esim. alttius ahdistua ja masentua.



Mutta omilla valinnoillakin voi elämänsä suuntaa muuttaa!

Sisältö jatkuu mainoksen alla
Vierailija
7/10 |
30.10.2010 |
Näytä aiemmat lainaukset

Lisäksi sitten tietysti kasvatus ja kokemukset.



Olen joutunut ottamaan mielialalääkkeitä viimeiset kymmenen vuotta. Kun lääkitys on päällä, olen rauhallinen ja hyväntuulinen ja ihmiset suhtautuvat minuun pääsääntöisesti positiivisesti. Kun sitten olen ajatellut kokeilla olla ilman, niin kohta muutun entiselleni. En osaa huomioida muita ihmisiä, en huomaa tervehtiä, pelko ja ahdistus ryömivät sisältä päin ja ympäristö reagoi siihen.



Luultavasti käytän lääkkeitä loppuikäni. Toivon vain, ettei tämä periydy lapsilleni.

Vierailija
8/10 |
30.10.2010 |
Näytä aiemmat lainaukset

Uskon että kyseessä on monen asian summa. Usein elämässä saattaa olla joku kriisi, joka laukaisee oireilun.

Itse sairastan paniikki/ahdistuneisuushäiriötä enkä pelkää että lapseni sairastuisi. Ensinnäkään pelko ei auta mitään. Toiseksi, jos lapseni sairastuu, hän on siinä mielessä hyvässä asemassa, että kenties osaan olla tukena jo varhaisessa vaiheessa; osaan ohjata hänet lääkärille ja terapiaan. Osaan myös kertoa mistä on kyse ja kertoa ettei tämä ole niin vakavaa kuin miltä se voi aluksi tuntua.

Sisältö jatkuu mainoksen alla
Vierailija
9/10 |
30.10.2010 |
Näytä aiemmat lainaukset

Olen kärsinyt ahdistuksesta, masennuksesta, syömishäiriöstä ja paniikkihäiriöstä - nyt tiedän kaikkien takana olleen kykenemättömyyteni käsitellä negatiivisia tunteita. Olen käynyt terapiassa ja syönyt masennuslääkkeitä muutamia kuureja elämässäni, yhteensä varmaan n. 5 vuotta. Nyt avioeron myötä olen oppinut itkemään ja päästämään pahaa oloa pois - kuulostaa yksinkertaiselta - siihen on mennyt vuosi ja nyt olen vapaa vanhoista ahdistuksista. En olisi uskonut että voin elää näin helppoa elämää, jossa ei ole kokoajan ahdistunut olo. Tosin en välillä enää uskonut että voisin jaksaa itkeä niin paljon. Itkut olen saanut avautumaan erilaisten hierontojen avulla ( masennuslääkkeitä en hankkinut tällä kertaa), terapialla ja vaan itkemällä...

Vierailija
10/10 |
30.10.2010 |
Näytä aiemmat lainaukset

Relaa ja naura enemmän. Mokailee ne muutkin sitä paitsi.