Tapahtumat

Kun kirjaudut sisään näet tässä ilmoitukset sinua kiinnostavista asioista.

Kirjaudu sisään

Olen menettänyt toivoni.

Vierailija
26.10.2010 |

Teen työtä myyntiedustajana helsinkiläisessä tukkuliikkeessä ja asun kuitenkin yli 200 km:n päässä ja olen viikoittain erossa perheestä. Meinaa mennä hermot kun pienellä paikkakunnallani ei ole sopivaa työtä ja JOUDUN käymään Helsingissä jatkuvasti. Olen ikäänkuin orja tai jotenkin sidottu. En voi lopputiliäkään ottaa, koska silloin emme pärjäisi. Teen työni hyvin ja saan tuloksia aikaan ja olen alkuunpannut yrityksessä ison osa-alueen kertomalla hyvät ideat ja mitkä on kauppatavaraa, mutta nyt kun yrityksellä menee hyvin niin johto on ottanutkin kaiken kunnian itselleen. Röyhistelevät rintojaan ja antavat asiakkaillekin ymmärtää, että he ovat kaiken takana vaikka minä olen se josta kaikki lähti alkuunsa.

Olen täysin tympääntynyt noihin roistoihin jotka lihottavat vain omaa rahapussia ja ovat paikkakunnan kermaa. Ärsyttää oikein tuollaiset äveriäät roistot.

Asun niin pienellä paikkakunnalla, että sieltä on mahdottomuus saada ammattia vastaavaa työtä ja perhe ei ole valmis muuttamaan muualle. Olen kuin seinää vasten lyöty.

Onkohan kellään vastaavia kokemuksia tai jonkun tutulla?

Kommentit (11)

Vierailija
1/11 |
26.10.2010 |
Näytä aiemmat lainaukset

tai jonnekin muualle, mistä töitä löytyisi? Ei kai sitä pakko ole siellä tuppukylässä asua, jos ei siellä ole elämälle edellytyksiä. Miksi asutte siellä?

Itse olen muuttanut usein ympäri Suomea, aina on pärjätty ja samalla elämänpiiiri laajenee :)

Vierailija
2/11 |
26.10.2010 |
Näytä aiemmat lainaukset

Siksi ei muuta!

Sisältö jatkuu mainoksen alla
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Vierailija
3/11 |
26.10.2010 |
Näytä aiemmat lainaukset

mutta mies on pois kotoa viikolla, ja kotona viikonloput, joskus ei sitäkään. Mutta nyt päätimme myydää meidän asunto vantaalta ja ostetaan talo raaseporista. Joten seuraan miestäni vaikka maapallon toiselle puolelle :)

Vierailija
4/11 |
26.10.2010 |
Näytä aiemmat lainaukset

ota kehut ominasi ja ylenet, kun jaksat olla nöyrä ja liittoutua pomojen iloon

Vierailija
5/11 |
26.10.2010 |
Näytä aiemmat lainaukset

muita töitä lähempää..ei kaikkea voi saada - hyvää palkkaa ja halpa asuminen tuppukylässä ja lyhyet työmatkat..ikävä kyllä se ei ole nykyaikana enää realistista.

Vierailija
6/11 |

mutta kaikilla ei ole niin.

ap

Sisältö jatkuu mainoksen alla
Vierailija
7/11 |
26.10.2010 |
Näytä aiemmat lainaukset

muita töitä lähempää..ei kaikkea voi saada - hyvää palkkaa ja halpa asuminen tuppukylässä ja lyhyet työmatkat..ikävä kyllä se ei ole nykyaikana enää realistista.

kyllä on.

Meillä omakotitalo, mutta siis hyvä palkka tuppukylässä ei varmaankaan mahdollista. Molempia ei voi saada.

Mutta kun ei edes tyydyttävää palkkaa saa tuppukylässä. Se harmittaa. Jäisin oitis nykyisestä työstä pois jos saisin edes tyydyttävän palkan.

ap

Vierailija
8/11 |
26.10.2010 |
Näytä aiemmat lainaukset

ota kehut ominasi ja ylenet, kun jaksat olla nöyrä ja liittoutua pomojen iloon

olen jo 50 ja ei ole kovinkaan suuria mahdollisuuksia enää tässä firmassa yletä.

se vaan on kumma kun jotkut muut saa tarjouksia muista työpaikoista ja heihin otetaan yhteyttä, mutta minä en ole saanut yhtään yhteydenottoa. onko jokin kirous?

monesti nimittäin kuulee tarinoita, että on tarjottu toista työpaikkaa.

tästäkin työpaikasta on luusereita lähtenyt rinnalta ja ovat saaneet hyviä paikkoja, mutta minä mätänen tässä.

Sisältö jatkuu mainoksen alla
Vierailija
9/11 |
26.10.2010 |
Näytä aiemmat lainaukset

Jos noin pienessä kylässä asuu, niin ei kai niitä kulujakaan kauheasti ole, vai mihin sitä rahaa tarvitsee helsingistä hakea?

Vierailija
10/11 |
26.10.2010 |
Näytä aiemmat lainaukset

Jos noin pienessä kylässä asuu, niin ei kai niitä kulujakaan kauheasti ole, vai mihin sitä rahaa tarvitsee helsingistä hakea?

mutta oikein ilmaistuna siis tärkein olisi se paikka.

Sisältö jatkuu mainoksen alla
Vierailija
11/11 |
26.10.2010 |
Näytä aiemmat lainaukset

Jos noin pienessä kylässä asuu, niin ei kai niitä kulujakaan kauheasti ole, vai mihin sitä rahaa tarvitsee helsingistä hakea?

elämiseen.

Kirjoita seuraavat numerot peräkkäin: viisi yhdeksän seitsemän