G: Milloin viimeksi olet saanut uuden ystävän?

Meillä oli nuori ylioppilastyttö vuoden verran töissä ja jo silloin tultiin töiden puitteissa hyvin juttuun vaikka ikäeroa on yli 15 vuotta. Hän lähti opiskelemaan, mutta meidän yhteydenpito jatkui. Viimeksi istuttiin iltaa pari viikkoa sitten ja meillä on keskenämme tosi kivaa, ajatukset kulkee samaa rataa ja luottamus on molemminpuolista.

aikuisena tutuksi tulleet ovat jääneet aina kun tilanne on muutunut esim. työpaikka vaihtunut, koulu vaihtunut, asuntoa vaihdettu. Ne lapsuuden kaverit on vaan jääneet.

sain 4-5 vuotta sitten ihmisen, jonka luen lähimpään ystäväpiiriin. Sitten olen löytänyt työkaveristani 1 vuotta sitten jonkin sortin ystävän. Lähipiirissä hän ei tosin ole, mutta ehkä joskus vielä.

sain 4-5 vuotta sitten ihmisen, jonka luen lähimpään ystäväpiiriin. Sitten olen löytänyt työkaveristani 1 vuotta sitten jonkin sortin ystävän. Lähipiirissä hän ei tosin ole, mutta ehkä joskus vielä.

ei varmaan lasketa.



Vuosi sitten löysin nettiystävän.



"Oikean elämän" ystävän sain viimeksi n. 19-vuotiaana opiskellessa minäkin. :)

Niin ainakin toivon.

Sitä ennen sain uuden ystävän 6 vuotta sitten. Ollaan paljon tekemisissä ja voidaan puhua kaikesta mahdollisesta.

Olen nyt 45 v

Löysin viimeksi uuden ystävän leikkipuistosta 36-vuotiaana. Meillä on samanikäiset lapset ja aluksi tapailimme vain sen takia, että lapset saa leikkiä keskenään, mutta olemme me äiditkin ystävystyneet.



Aika vähän sitä ystävystyy enää näin aikuisena. En usko, että se oikeasti johtuu iästä, vaan jotenkin sitä kangistuu kaavoihin, eikä anna itsestään muille mitään. Ja silloin ei myöskään ystävysty. Ihmissuhteet vaativat myös aikaa.



Kuulostaa muuten aika ikävältä, ettei sinulla ole aikaa edes kahvitella lähimpien kavereidesi kanssa. Miten saisitkaan uusia ystäviä, jos et kenenkään kanssa ehdi aikaasi viettää? Kaikki jäävät vähitellen näiksi moikkailukavereiksi, myös ne olemassaolevat ystävät.

Löysin viimeksi uuden ystävän leikkipuistosta 36-vuotiaana. Meillä on samanikäiset lapset ja aluksi tapailimme vain sen takia, että lapset saa leikkiä keskenään, mutta olemme me äiditkin ystävystyneet. Aika vähän sitä ystävystyy enää näin aikuisena. En usko, että se oikeasti johtuu iästä, vaan jotenkin sitä kangistuu kaavoihin, eikä anna itsestään muille mitään. Ja silloin ei myöskään ystävysty. Ihmissuhteet vaativat myös aikaa. Kuulostaa muuten aika ikävältä, ettei sinulla ole aikaa edes kahvitella lähimpien kavereidesi kanssa. Miten saisitkaan uusia ystäviä, jos et kenenkään kanssa ehdi aikaasi viettää? Kaikki jäävät vähitellen näiksi moikkailukavereiksi, myös ne olemassaolevat ystävät.

että elämäntilanteet muuttuu, työkuviot jne. Todellinen ystävyys ei kuole vaikka välissä vierähtäisi kuinka aikaa. Lapset kasvavat ja kohta sitä miettii mitä sitä tekikään ennen lapsia. Hyvä aika elvyttää ystävyyssuhteita. Yhden lapsuudenystävän kanssa olimme lähes katkolla melkein vuoden kun hän pakersi graduaan ja minä loin uraa. Tavataan taas kun ehditään, soitellaan kyllä useammin. ap

Vuosi on vielä lyhyt aika ystävyyssuhteissa, mutta ei ne lapsuudenystävät ikuisuuksia läheisinä pysy jos heille ei ole aikaa. Niin se vaan on ja on surullista, että ihmisiltä jää ikään kuin elämä elämättä, kun on niin kiire. En tarkoittanut pahalla, puhun vain omasta kokemuksesta.

Ensimmäiseen tutustuin alunperin työn merkeissä, mutta ystävyytemme alkoi ja syntyi oikeastaan lasten myötä. Jäimme äitiyslomille kuukauden välein, kävimme ja käymme edelleen samassa perhekerhossa, isommat lapsemme käyvät samassa harrastuksessa, ja kyläilemme puolin ja toisin. Hän on myös tutustuttanut mua omiin ystäviinsä, joista muutamasta on tullut mullekin ystäviä (ei siis mitään kaverinkavereita), ja jonkun verran rinki on jatkunut vielä tästä eteenpäinkin.



Tuosta perhekerhosta, jossa käyn, on myös vuoden sisällä löytynyt pari muutakin ystävää. Itse olen ko. perhekerhossa käynyt tai muuten ollut sen kanssa tekemisissä melkein 5 vuotta, ja ensimmäiset 2 vuotta pyrin jatkuvasti saamaan sieltä uusia kavereita ja tuttuja, koska niitä ei tällä paikkakunnalla ole mulla juuri ollut opiskelu- ja työkavereiden lisäksi (ja nämä ovat niitä moikkailututtuja). Silloin olin siellä äitinä muiden joukossa. 3. ja 4. vuosinani olin töissä siinä perhekerhossa, enkä useimpiin kävijöihin tutustunut kuin pinnallisesti. Sitten palasin taas äitikävijäksi, sillä erolla, etten edes pyrkinyt tutustumaan moikkailututtavuutta paremmin kenenkään kanssa, ja yllättäen sieltä onkin löytynyt sellainen 5 äidin porukka, jotka koen ystävikseni.

Ihme juttu, olen ystävystynyt tänä vuonna. Vuosia sitten autoin pari kerta yhtä mummelia ja sattumalta näimme, lupasin soittaa ja menin käymään hänen luonaan. Juttelimme ja autoin pikku askareissa.

Teen pientä auttamista kuten lupasin hänelle ja

hän on avautunut elämästään ja pystymme hyvin juttelemaan asioista. Tuntuu hyvälle ja hän asuukin lähellä..

oikein hyvää uutta ystävää tänä syksynä ja siitä oikein iloinen - helpottaa kummasti vieraaseen maahan sopeutumista :) Kotimaassa olen saanut viimeisen kolmen vuoden aikana kolme oikein hyvää ystävää,näistä kaksi työn kautta ja yksi naapurustosta.Minusta on ihanaa huomata näin aikusiiälläkin,että maailma on pullollaan ihania ja mahtavia ihmisiä :)

lapseni eskarikaverin äidistä

5 vuoden sisällä. Ihania ovat uudet ja vanhat =)



-tintti-

2 uutta ystävää :-) Toisen olen tuntenut jo aiemmin, mutta tänä vuonna olen tietoisesti syventänyt.



t. nainen 36v.

ja niistäkin on jo 30vuotta aikaa



et sillee

Samankaltainen tilanne (lapsi sairaalahoidossa) yhdisti, mutta kyllä tulemme muutenkin hyvin toimeen ja juttua riittää muistakin asioista.



Tapaamme silloin tällöin kahvittelun/siiderin merkeissä kaupungilla. Ihanaa terapiaa :)