Lue keskustelun säännöt.
Miksi ihmeen terapialaitokseksi meidän perhettä luullaan? 3 vastaanottoluokkaa.
23.10.2010 |
Tänne on tulossa kolmenlaista jengiä aina kun apua tarvitsevat:
1. eronneet ja muuten surkeassa elämäntilanteessa olevat ihmiset tulevat meille itkemään ja purkamaan oloaan. Kun asiat on heillä hyvin, ei heitä näy ei kuulu, mutta kun maailma kolauttaa niin meidän kotia käytetään täysihoitolana ja terapialaitoksena.
2. meille tuodaan koiria totuttelemaan lapsiin. Joo-o. Koiranpennut rahdataan meille, jotta saisivat kokemusta lapsista ja olemisesta heidän kanssaan.
3. meille tuodaan lapsia totuttelemaan koiriin. Koska koiramme on hyväkäytöksinen eläin ja tottunut lapsiin, meidän pitäisi järjestää ohjattua koiraterapiaa koirapelkoisille lapsille.
Elämä on muutenkin hektistä ja perheen yhteistä aikaa todella vähän. Kukaan ei koskaan kutsu meitä kylään, mutta ihmiset kutsuvat itse itsensä meille. Ja aina on mietittävä tarjoilut ja siivottava jne.
Kolme viimeisintä vierailijaa, jokainen edustaa yhtä näistä terapialuokista, ovat sellaisia, joiden luona emme ole käyneet, 10 vuotta he ovat juosseet meillä. Ja aina näitä hemmetin terapiahoitoja.
Nyt riittää, ei. Ei enää. En jaksa enkä halua.
Niin, piti siis vain purnata täällä kun ottaa päähän.
Kommentit (9)
Se toimii molempiin suuntiin: ihminen joka kutsuu itse itsensä kylää,n olettaa, että tekin kutsutte itse itsenne kylään, sitten kun teillä on tarvetta.
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Sisältö jatkuu mainoksen alla
jos tulevat puhuvat asiallisesti, koska ympärillä muita
------------
- ja kutsun eronneita yhtä aikaa- puhuvat keskenään tai eivät puhu- ei mene terapiaksi ja vaihtelevat puhelinnumeroita keskenään
ystäviä? Tykkääkö teistä kukaan oikeasti? Millaisista ihmisistä itse pidätte?
ystävyys tuntuu huonolta ja yksipuoliselta? Pistä välit poikki, poista puhelinnumerot, laita ulko-ovi lukkoon, opettele sanomaan ei. Ellet sitten halua jatkaa maailmanpelastajana ja Äiti Teresana jonkinlaisesta ylemmyydentunteesta.
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Ja en pitäisi yhteyttäkään elleivät itse ilmoittaisi olevansa tulossa. Olen sanonut monesti että ei sovi, mutta aina löytävät ajankohdan. Ja olen niin kohtelias ja jossain määrin pidän näitä henkilöitä ystävinämme, joten otan heidät vastaan.
Mutta tuleehan siitä hyväksikäytetty olo. Muutamaan olen välit laittanut poikki mutta uusia tulee aina. Mutta nyt loppuu tämä hyväntekeväisyys.
Joku tuossa kysyi, olemmeko itse ilmoittaneet tulevamme kylään. Emme. Ei kuulu tapoihimme, odotamme että kutsutaan ja mennään sitten jos sopii.
Ovet menee nyt kyllä säppiin, ei enää lapsi-koira-ero-hoitoa, ei. Kahdelle eronneelle ja ahdistuneelle laitoin portit kiinnin jokunen vuosi sitten ja nyt ovat kumpikin kuolleita. Se tietysti vielä painaa. JOS olisin auttanut, OLISIKO siitä ollut apua ja he olisivat vielä elossa? Näitä tässä pohdin vielä lisäksi.
Mutta se on totta että mikään yleisvaltakunnallinen auttava keskus emme ole.
ap
Minä olen niitä, jotka saattavat kutsua itse itsensä kylään. Vastaavasti tykkään siitäkin, jos joku kutsuu itsensä meille. Ei sen tarvitse niin tarkkaa kaverien kanssa olla kuka kulloinkin on kutsu/kyläilyvuorossa tai kuukauden ajanvarauksella virallista kutsua odotellen. Yhteistä näin toimivalle kaveriporukalle on se, että kukaan ei erityisemmin siivoa vieraita varten (kaikilla tosin on yleensä muutenkin perussiistiä), mitään kahvia kummempia tarjoiluja ei tarvitse olla tai sitten vierailija voi tuoda ne itse jne.
Sisältö jatkuu mainoksen alla
minusta on kiva auttaa ystäviäni, harva vaan pääsee kyläilemään kun asutaan niin kaukana
Nimittäin tuo kohta numero 1! Ymmärrän et ärsyttää.