Miten soijarouhetta käytetään?
Olen koittanut muutaman kerran, mutta joko se jää kovaksi tai maistuu pahvilta siellä jauhelihan seaassa.
Antakaapa rautalankaohje.
Kommentit (9)
hälvenee parissa päivässä kastikkeen muhiessa jääkaapissa ja mausteet tulevat enemmän esille. Valmis soijarouhekastike näyttääkin aivan jauhelihakastikkeelle.
1 dl soijarouhetta per 1 dl kuumaa kasvilientä, liotus n. 15 min.Kuullotettua punasipulia ja valkosipulia, tomaattimurskaa, ja liotettu soijarouhe sekaan.
parhaimmillaan viilin tai jugurtin seassa "myslinä".
Tuohon jauhisongelmaan en tiedä vastausta, mutta huutelinpa vain vieraaseen pöytään ;-)
soijarouhe pitää muistaa ensin liuottaa esim lihaliemellä maustetussa tulikuumassa vedessä 15 min ajan.
Toimii parhaiten tomaattipohjaisissa ruuissa, sopii niihin tosi hyvin. Esim. lasagne ja spagettikastike.
kuuluu käsittääkseni liottaa ensin ja vasta sitten käyttää. Sitten sen voisi paistaa jauhelihan kanssa. Tai jos laittaisikin sen paistamatta joukkoon?
vaan lisätä sellaisenaan. Kuivuu vaan paistaessa turhaan.
-3
En ole kyllä jauhelihan kanssa käyttänyt, mutta kokonaan jauhelihan korvikkeena kyllä.
Turvota reilusti maustetulla kasvisliemellä. Itse käytän turvottamiseen vahvaa kasvislientä, jossa on soijakastiketta ja grillimaustetta. Sitten kun soijarouhe on pehemennyt tarpeeksi käytä samoin kuten jauhelihaa.
kolmosen neuvo on hyvä. Liotus maustetussa (liemikuutio, suola, mausteet jne) kuumassa nesteessä on olennaista. Sitten vain käytät paistetun jauhelihan tavoin. Itse ainakin paistan pannulla jauhelihaa ja kun se on kypsentynyt, sekoitan joukkoon liotetut rouheet ja paistan vielä hetken, että sekoittuvat varmasti keskenään. En itse ole vielä koskaan käyttänyt soikasuikaleita ja ottaisin mielelläni vinkkejä vastaan, miten niitä voi parhaiten hyödyntää!
joten soijarouheen ominaismaku tulee läpi ilman kunnon maustamista.
Käytän paljonkin soijarouhetta, mutta ilman tomaatti+sipuli(+valkosipuli)+ muu mausteseos sitä on turha meidän pöytään markkinoida. Ilman mausteita se vaan maistuu jotenkin kitkerältä. Kunnolla maustettuna oikein maukasta ruokaa. Viime aikoina olen tosin käyttänyt enemmän punaisia linssejä, jotka ovat paljon maukkaampia.
vaan huuhtelen siivilässä juoksevan veden alla. Tämä on erittäin hyvä neuvo, jonka olen saanut täältä AV:lta. Sen jälkeen on tullut käytettyä paljon enemmän soijarouhetta, koska se on niin hyvää!
Yleensä, kun mä lisään soijarouhetta jononkin ruokaan (vaikkapa pitsa, makaroonilaatikko, "jauheliha"keitto) paistan soijarouhetta valurautapannulla. Siihen lisään sitten nestettä ja mausteet.
Suosittelen myös tuota viilin ja jugurtin seassa käyttämistä.
Mä oon saanut paljon kiitosta soijarouheruuistani, joten sanoisin, että tuo huuhteleminen on hyvä juttu!