Tein makaronilaatikkoa ja lohikeittoa. Molemmat maistuvat hyvälle, mutta eivätpä kelpaa lapsille!

Itse olen ottanut sellaisen linjan, että aikuinen päättää mitä meillä syödään ja lapset päättävät kuinka paljon syövät. Toki joskus teen niitä lempiruokiakin ja lapset saavat toivoa ruokia, mutta todellakaan en ala vain ja ainoastaan niitä lemppareita kokkaamaan. Syömättömyydestä ei meillä tehdä suurta numeroa; joskus lapsille maistuu ihan mikä tahansa ruoka paremmin ja joskus huonommin. Tosin ylimääräisiä välipalojakaan ei tarjoilla palkinnoksi huonosta syömisestä, mutta ei kyllä syömään lahjotakaan millään.

kun kurjaa!:(

mä voin tulla teille syömää!:)

Itsekin olen taistellut nirsojen lasten kanssa. Nyt esikoinen on 10 v ja syö lähes mitä vain, eikä kuopuskaan kauheasti laihdu vaikka jättäisikin syömättä. Mutta ankeaa on kuulla lapsen suusta YÄK, kun on tehnyt omasta mielestään hyvää ruokaa. Esikoinen oli pienempänä painotarkkailussa, kun oli allergioiden vuoksi oppinut suhtautumaan ruokaan epäluuloisesti, ja olimme oikeasti huolissamme.

niin tuumaat vaan lapsille, että seuraava ruoka tarjolla silloin ja silloin eikä välipaloja/herkkuja tarjoilla. Luulisi nälän jossain vaiheessa pistävän syömään. :-)

Vaikka kuin yrittää laittaa lapsille maistuvaa ruokaa niin ei se aina onnistu.

Jos lapset eivät syö niin en ala mitään uutta laittamaan ja samaa ruokaa syödään vielä seuraavanakin päivänä. Jotkut ruuat ovat "riittoisampia" kuin toiset.

niille lapsille joskus nälkä, anna vaikka leipää, jos ei ruoka kelpaa. Hyvä, että et ainakaan suostu pompotettavaksi ja vie lapsia hampurilaiselle!

ennen iltaa jossain vaiheessa kelpaa. Pahinta mitä tossa tilanteessa voi tehdä, on alkaa latoa jotain lättyä pöytään. Tyynesti sanot, että "ei sitten, kertokaa sitten, kun on niin nälkä, että maistuu" ja passitat muksut takaisin leikkeihinsä.

meillä kolmevuotias on jo vuoden päivät aloittanut joka ikisen aterian sanomalla "minä en tykkää". Osan ruuasta syö tykkäämättömyydestään huolimatta, mutta yleensä jättää syömättä. Harmittaa hurjasti, mutta vielä jaksan uskoa siihen, että jossain vaiheessa tämä menee ohi.



Makaronilaatikkoa poika ei ole muuten koskaan suostunut syömään, lohikeitto uppoaa aina joskus tosi hyvinkin. Mutta ei sille kelpaa hampurilainenkaan yhtään sen kummemmin.

Syö päiväkodissa ja mummolassa hyvin, mutta kotona nirsoilee, ainoastaan pinaatiletut tai kananugetit kelpaavat. Ei mikään äidin tekemä kotiruoka. En pakota syömään, mutten anna jälkkäriä jos ei ole syöty pääruokaa jotakuinkin säällinen annos. Ai mikä huuto ja riita siitä tuleekaan. Aina ei väsyneenä jaksaisi näitä taisteluita. En myöskään hyväksy, että kokkauksilleni sanotaan YÄK. Yritän opettaa, että sellainen on äärimmäisen epäkohteliasta.