Lue keskustelun säännöt.
4-v. poika ei pääse toisten leikkeihin mukaan varautuneisuutensa takia :(
22.10.2010 |
Surettaa poikani puolesta. Hän käy kerhossa ja yhdessä pyörimme puistossa, mutta lapseni ei oikein pääse muiden lasten leikkeihin mukaan. Syitä:
- On luonteeltaan rauhallinen, varautunut (, paitsi puhuu kyllä reippaasti melko vieraillekin aikuisille)
- Ei innostu /uskalla mennä mukaan (?) muiden (poikien) rajuihin ja äänekkäisiin riehumisleikkeihin
- Monet muut lapset tuntevat toisensa jo samasta talosta tms., eivätkä ota uutta leikkiin mukaan
Olen opettanut pojalle, että reippaasti kysyy, saako tulla mukaan, ja poika niin tekeekin (tosin vähän tekoreippaasti), mutta hyvin usein nämä muut tylysti torjuvat poikani.
Onko muilla vastaavaa? Sydän särkyy noita tilanteita katsellessa.
Kommentit (14)
Minun poikani oli 4-vuotiaana samanlainen. Häntä ei erityisemmin edes kiinnostanut muiden samanikäisten leikit tai jos olisi halunnut mukaan, niin ei uskaltanut. Aikuisten kanssa viihtyi, mutta samanikäisten rajut leikit pelottivat. Aika monta unetonta yötä olen viettänyt asian vuoksi.
Tilanne on nyt toinen. Lapsi on 7,5-vuotias reipas koululainen. Hänen sosiaalistumisensa alkoi kehittymään noin 5-vuotiaana. Rupesi enemmän kiinnostamaan "poikien" jutut, pikkuhiljaa löysi itselleen samanhenkisen kaverin ja rohkeus rupesi kasvamaan. Tietenkin olemme matkan varrella paljonkin tehneet töitä asian eteen: kutsuneet kavereita kylään, rohkaiseet lasta leikkeihin jne. Samoin päiväkodissa on asiaan panostettu. Mutta siis nykyisin tämä on muisto vain. Lapsella on paljon kavereita ja hän on sosiaalisissa suhteissaan hyvin rohkea.
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Sisältö jatkuu mainoksen alla
, enkä itsekään oikein pääse heidän juttuihinsa mukaan... (like mother, like son...)
Omien kavereitteni lapset ovat vähän liian nuoria tai vanhoja pojalleni tasavertaiseksi kaveriksi.
Lähinnä haen vertaistukea, että onko muiden 4-vuotiaana vielä arat myöhemmin reipastuneet ja saaneet kavereita. Ensi vuonna aloittaa pk:n.
Monen mielestä varmaan huolehdin turhaan... ap
Päivittäin koen sydänsuruja tästä asiasta, kun vilpittömästi iloinen ja hyväntahtoinen poikani torjutaan lapsille tyypilliseen julmaan tapaan... :(
jossa toinen lapsi haluaisi käydä älyllistä keskustelua ja toinen huiskii keppi kädesssä. Sillä juuri tämän kaltaisia kokemuksia meilläkin oli. Kerrottakoon, että poikani oli 4-vuotiaana kiinnostunut enemmän lukemisesta (oppi vajaa 4-vuotiaana lukemaan) ja asioista keskustelemisesta, kuin näistä "toimintaleikeistä". Pojan pikkusisar on nyt 4-vuotias ja hän on taas ihan eri puusta veistetty. Leikkii pihalla poikien kanssa kaikenmaan sohimis- ja säheltämisleikkejä, joista älyllisyys on tosi kaukana ;). Minusta on ollut jännä huomata, miten nykyisin esikoiseni viihtyy tosi hyvin naapurimme samanikäisen kanssa, jonka kanssa leikit noin 4-5-vuotiaana ei onnistunut lainkaan. Nyt kun ovat jo isompia ja leikit on paljon muutakin kuin sohimista ja sähläämistä, pojilla on paljon yhteistä. Aika kyllä tekee tehtävänsä!
terv. nro 4
Oispa Keltikankaan guru täällä mua rauhottelemassa...
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Mitä jos se menee vaan?
Tänään juuri meni vaan mukaan tyttöjen kotileikkiin, (, koska minä puutuin tilanteeseen, ja sanoin tytöille, että kaikki pitää ottaa mukaan, ettei pyytäjälle tule paha mieli), ja siinä sitten yritti torjuttuna ja arkana ehdotella, mikä hän voisi olla kotileikissä (isä, koira, remonttimies, kokki...), ja mikään ei käynyt näille itsevarmoille ja topakoille (ja minun mielestäni ilkeille) samanikäisille tytöille, jotka ovat kyllä ennen ottaneet poikiakin mukaan kotileikkeihinsä.
ja ohjausta keskinäisiin leikkeihinsä, kuin vanhemmat yleensä ajattelevat. Itsevarmat lapset jyräävät muuten aremmat, joita on kuitenkin paljon. Samoin pienenä omaksutut roolit jäävät herkästi pysyviksi, eli arka oppii, ettei häntä yleensä huolita leikkeihin ja itsevarmat jatkavat jyräämistään, ellei heille kädestä pitäen opeteta muiden huomioon ottamista.
Aikuiset, puuttukaa siis herkemmin lasten varhaisiiin sosiaalisiin suhteisiin, ja ohjatkaa niitä käytöstä kaikk huomioon ottavaksi!
t. lastentarhanope
Sisältö jatkuu mainoksen alla
ja hyvä, että ap:n 4v lapsi aloittaa pian pk:n. Siellä on ohjattua leikkiä/toimintaa, jossa erityyppiset lapset saavat tarvitsemaansa tukea, kuka mitäkin.
Meidän ainokainen 5v poika on oppinut paljon sosiaalisia taitoja pk:ssa ja saanut paljon samanikäisiä kavereita, joita on helppo kutsua kylään.
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Minä tein sen virheen ja joskus olin jopa lapselle vihainen, koska hän ei halunnut mennä muiden mukaan. Minun poikani nimittäin usein sanoi itse, ettei halua, vaikka kyse varmaan oli enemmänkin uskaltamisesta. Sitten poika saattoi mankua aikuisseuraa itselleen, vaikka piha olisi ollut pullollaan leikkikavereita...
Poikamme oli pienempänä perhepäivähoitajalla. Sitten hän oli 3 - 4,5 vuotiaana kotihoidossa, kun olin äitiyslomalla. 4,5-vuotiaana hän aloitti päiväkodin ja heti tuolloin sovittiin, että lasta tuetaan ja rohkaistaan kavereiden kanssa olemisessa. Päiväkodissa saattettiin esim. rohkaista poikaani pelaamaan jotain jonkun toisen kanssa kahdestaan, aikuinen siinä mukana. Ei ne kaverit heti silti löytyneet, mutta pikkuhiljaa lapsi rohkaistui. Me aloimme kutsumaan kylään sellaisia pk-kavereita, joiden seurassa lapsi viihtyi. Poika rupesi saamaan myös vastakutsuja, mikä oli iso harppaus rohkaistumisen kannalta.
Eskarivuosi oli selvästi isoin murros pojan elämässä. Hänen sosaaliset kyvyt olivat jo harjaantuneet, lisäksi hän rupesi kiinnostumaan näistä räiskintäleikistä, joita muutkin pojat leikkivät. Hän pääsi mukaan toisten leikkeihin ja solmi ensimmäiset hyvät ystävyyssuhteensa. Merkittävin edistys oli se, että poika rupesi ihan oikeasti kaipaamaan kavereita. Halusi lähteä yksin ulos pihakavereiden kanssa, rupesi pyytämään itse kavereita kylään eli oma motivaatio kavereiden kanssa oli löytynyt.
Koulunaloitus on ollut yksi menestystarina. Lapsi ei tuntenut entuudestaan yhtään lasta uudesta koulustaan, mutta yllätykseksemme solmi ensimmäisen ystävyyssuhteensa jo ekana päivänä. Olen todella iloinen ja ylpeä pojan saavutuksista. Hitaastilämpenevästi ja ujosta pojasta on kehittynyt rohkea ja selviytyvä pienimies.
Tsemppiä!
terv. nro 4
Minunkin poikani oli 2-vuotiaana pk:sa vuoden, mutta nyt kotona, koska olen vauvan kanssa hoitovapaalla. Vuoden päästä molemmat menevät pk:hon.
Poikani ei tosiaankaan ole lainkaa kiinnostunut räiskintäleikestä. Viime viikolla puistossa huvittava tilanne, kun poikani lähestyi toista poikaa ja keskutelemalla yritti ehdotella leikkejä ja muita juttuja, niin toinen poika vaan keppi kädessään teki konekiväärin ääntä niin että sylki roiskui. Toinen siis yritti älyllisesti keskutella ja toienenvaan riehui apinan raivolla, Se ei ollut kovin hedelmällinen maaperä yhteiselle leikille...
Sisältö jatkuu mainoksen alla
ja ohjausta keskinäisiin leikkeihinsä, kuin vanhemmat yleensä ajattelevat. Itsevarmat lapset jyräävät muuten aremmat, joita on kuitenkin paljon. Samoin pienenä omaksutut roolit jäävät herkästi pysyviksi, eli arka oppii, ettei häntä yleensä huolita leikkeihin ja itsevarmat jatkavat jyräämistään, ellei heille kädestä pitäen opeteta muiden huomioon ottamista.
Aikuiset, puuttukaa siis herkemmin lasten varhaisiiin sosiaalisiin suhteisiin, ja ohjatkaa niitä käytöstä kaikk huomioon ottavaksi!
t. lastentarhanope
Toivottavasti pk:issa koko henkilökunta on yhtä ammataitoista, koulutettua ja lapsen maailmaa ymmärtävää, kuin tämä lto tuntuu olevan!
t. myösin aran lapsen äiti
Ja luulen, että minun poikani tulisi sinun poikasi kanssa hyvin juttuun :) Meillä poika on tosin jo esikoulussa, mutta alku oli siellä tosi hankalaa, koska hän on siihen asti leikkinyt lähinnä itseään vähintään pari vuotta vanhempien kanssa, joiden seurassa oleminen sujuu ikäistään ehkä vähän kypsemmältä ja kielellisesti ikätasoaan selvästi paremmin ilmaisevalta lapseltamme paremmin kuin oman ikäisten kanssa touhuaminen. Kun tähän vielä lisättiin se, että esikoulussa lähes kaikki tunsivat toisensa jo vuosien takaa, porukoihin pääseminen oli tosi vaikeaa. Poikaa harmitti ja itseäkin ahdisti tosi paljon, vaikken sitä lapselle näyttänytkään. Meillä on myös 4-vuotias tyttö ja hän on ihan eri maata, sujahtaa porukoihin kuin itsestään ja saa kavereita niin tytöistä kuin pojista minne meneekin, eli kai tämä on lähinnä persoona- eikä kasvatuskysymys. Joka tapauksessa: meillä auttoi aika ja asiasta keskustelu sekä kotona että päiväkodissa. Kannustimme poikaa tutustumaan muihin, meillä ongelmana oli ehkä se, että hän halusi jääräpäisesti leikkiä omia leikkejään eikä oikein osannut joustaa, mutta kun ymmärsi, ettei kaikki voi aina mennä hänen mielensä mukaan, alkoi yhteinen sävel löytyä. Puhuin huolestani myös päiväkodin opettajille ja hekin näkivät vaivaa sen eteen, että kukaan ei jäänyt eskarissa syrjään. Kovasti lämmittää mieltä kun nykyään kaverit tulevat eskarissa jo ovella vastaan iloisesti tervehtien. Yleensä se vaatii sen yhden kaverin ja siitä homma lähtee rullaamaan. Jaksamista, poikasi on kuitenkin vielä aika pieni, eiköhän se siitä suttaannu. Eipä tästä tainnut kauheasti apua olla, mutta lähinnä halusin kertoa, ettet ole ajatustesi kanssa yksin. :)
Mitä jos se menee vaan?