En jaksanut lapsiani joskus 6kk sitten

En uskonut että koskaan tilanne kohentuisi. En saanut mitää otetta lapsiini, enkä nauttinut heidän seurastaan.

Erosin, ja jäin yksinhuoltajaksi. En uskonut, että rupeaisin taas nauttimaan lapsistani. Siedin vain heitä ja alistuin kohtalooni, että joudun heitä hoitamaan kunnes muuttavat pois kotoa. Ja hankin joka viikonlopulle hoitajan.

Nyt 6kk mennyt, ja kas, yhtäkkiä tajusin tässä että olen alkanut taas saada otetta lasten kanssa olemisesta, ja alkanut nähdä mitä nautittavaa heidän kanssaan on.

Kun elin vielä avioarkea, niin energia kului miehen kanssa riitelyyn ja lapset pahensivat tilannetta. Toivoin vain pääseväni pois ihan kaikesta. Enkä uskonut että kaipaisin lapsianikaan.

Ihanaa, kun elämä on nyt normaalia ja lapset ovat kanssani, enkä antanut heitä pahimpana hetkenä pois. Ja jaksan ilokseni taas!



Tämä tilitys vaan siksi, että jos jollain on sama tilanne, että haluaa vain pois, eikä jaksa lapsia, niin elämä voi ratketa myös, ja asiat kohentua ja lapsistaan voi alkaa oikeasti nauttia. Ei pakottamalla itseään. Vaan antamalla tilaa itselleen. Lähtemällä huonosta parisuhteesta, jos se on ongelmien ydin. Aikaa ei ehkä kulukaan se 18 vuotta, kuten pelkäsin, meni vain muutama hassu kuukausi. :)