Lue keskustelun säännöt.
Mitä mieltä siitä, että lapsen jokaista pientä kolhua puhallellaan ja voivotellaan.
21.10.2010 |
Itseäni jo muutama tapaus ärsyttää hieman. Lapsi ei edes satuta itseään,hieman vain kolhaisee johonkin, mutta heti menee vinkumaan au au ja pitää puhaltaa. Sitten äiti alkaa lässyttää ja voi kamala sentään ja puhaltelee.
Kommentit (23)
Oma kokemus on kanssa se, etta huomionhakuisuus johtuu huomion puutteesta.
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Sisältö jatkuu mainoksen alla
se, että lapsen sattuminen mitätöidään heti sanomalla: "ei sattunut yhtään!".
Valitti lapseni kivusta tai vain huomion tarpeesta, niin noteeraan hänet aina jotenkin. Muutenkin kuin mitätöimällä sattumisen.
Kyllä minäkin itkun laadusta ja vamman ulkonäöstä pystyn hyvin nopeasti päättelemään onko sattuminen kuinkakin kovaa. Mutta en siltikään ole huomioimatta "pikku pipejä".
Työssäni päivystyspoliklinikalla näen myös aikuisia ihmisiä, joiden "sattuminen" on enemmänkin psyykkistä laatua. Jokin niihinkin on syynä. Mutta en minä heidänkään kipuja mitätöi.
Minusta se ei ole aikuisen asia päätellä, mikä kolhu on pieni ja mitätön ja mikä taas sen verran suuri, että ansaitsee tulla lohdutetuksi!
Lapsellakin ne kolhut ovat enimmäkseen suhteellisia. Jossakin tilanteessa - kivan leikin tiimellyksessä - kolhu sivuutetaan tuosta vaan, toisessa se sama aikaansaa kunnon itkut.
Minusta aikuisen on syytä lohduttaa AINA, kun lapsi näyttää sitä kaipaavan. Täysin yhdentekevää, näyttääkö vamma aikuisesta pahalta vai ei.
AP tulkitsee lohduttelun lässytykseksi, mutta se tulkintakin on hyvin yksilöllinen, jonkun muun mielestä se sama saattoi olla täysin ok ja normaalia.
Itse tuppaan sanoa, että "ohho, sattuiko?" Ja sitten lohdutan, jos lapsi itkee. En kauhistele, vaan sanon vaikka että "voi kurja, sattuu varmaan, mutta jos me nyt pannaan tähän laastari, niin eiköhän se kohta ole terve taas."
Empatian osoittaminen on eri asia kuin kivun lietsominen. Jos lapsen mielen harmin sivuuttaa kevyesti, lapsi ei OPI EMPATIAA.