Jippii, pääsen eläkkeelle 38-vuotiaana. Työttömyysputki katkeaa.
Eläkeläisenä saan tehdä keikkatyötä sen verran että saan virikkeitä eikä työnteko vaikuta toimeentuloani alentavasti, kuten aiemmin työttömänä ollessani.
Eläkeläisenä minulla on myös mahdollisuus asua isommassa vuokra-asunnossa kuin työttömänä.
Ja mikä parasta, olen vasta 38-vuotias, eli minulla riittää virtaa harrastaa ja puuhastella kun viimeinkin on siihen aikaa.
Kommentit (26)
eläkkeelle kuin lähetellä vuodesta toiseen turhia työhakemuksia ja notkua aina parin vuoden välien puoli vuotta jossakin työkkärin tarjoamassa suojatyöpaikassa.
Paljon mieluummin kertoisin olevani jo eläkkeellä kuin vuodesta toiseen työttömänä.
Ja mitä kauemmin olen työttömänä, sitä pahemmin "masennun" ja sitä varmempaa eläkkeelle pääsy on.
Ja olen nytkin sellaisessa avohoitopaikassa kirjoilla, jossa on vuosia kuntoutustuella eli määräaikaisella eläkkeellä olleita ja heiltä olen kyllä varmistanut, ettei mihinkään kuntouttavaan toimintaan ole pakko osallistua jos ei "jaksa" (huvita). ap
kerry, niin aivan sama jäädä eläkkeelle jo vuoden päästä kuin notkua seuraavat 25 vuotta työttömän työnhakijana työkkärissä. ap
Yllättävän helppoa, hyvin usein tahatonta. Ei kai oikeasti masennuksella pääse eläkkeelle?
nyt et selvästikään tiedä näistä asioista yhtään mitään joten parempi olla hiljaa. Jep, itsesuggestiohan se skitsofreniankin aiheuttaa. Olet idiootti. Toivottavasti masennut itse ja päätät päiväsi.
Diagnoosina muistaakseni skitsoaffektiivinen masennus, häilyvä ja epävakaa persoonallisuus ja jokin kolmas psykensairaus vielä. Ja tosiaan, tyttö oli alle 30v. Hän ei todellakaan kyennyt "rellestämään" eläkkeellä, vaan oli kovasti kärsivä ja sairaalloinen, ystävät olivat jääneet, harrastuksia ei ollut jne.
Joten kyllä 99% nuorista eläkeläisistä elää kaikkea muuta kuin ihanaa elämää, jossa on kerrankin aikaa harrastaa ja rellestää.
Säälittää tuommoinen. Taitaa olla sullakin ap olla enemmän noita diagnooseja ja nyt mania päällä..
paskat geenit nääs. Eikä mulla ole kakssuuntaista mielialahäiriötä ainakaan vielä, mutta kaikkea muuta kivaa diagnoosia eläkkeelle pääsyyn tarvittavaa kyllä löytyy.
Yllättävän helppoa, hyvin usein tahatonta. Ei kai oikeasti masennuksella pääse eläkkeelle?